Veturinkuljettajien lakko on pysäyttänyt kauko- ja lähijunaliikenteen Suomessa. Lakolle ei ole ilmoitettu päättymispäivää.
Työriidan osapuolten Rautatiealan unionin ja Paltan on määrä jatkaa neuvotteluja alkuviikosta. Erimielisyyttä on erityisesti viikkolepoajasta.
Linja-autoalan liikennöitsijät ovat lisänneet bussikalustoa, mutta esimerkiksi Turun ja Helsingin väliä liikennöivän Vainion Liikenteen mukaan lisäkalustolle ei vielä ole ollut tarvetta.
– Ihmettelemme itsekin, missä matkustajat ovat. Luultavasti moni on jäänyt kotiin etätöihin, sanoo Vainion Liikenteen liikennesuunnittelupäällikkö Juha Tiikko.
Yhtiö ei myöskään perusta ylimääräisiä vuoroja kaukoliikenteeseen.
Maantaina aamulla Turusta Helsinkiin lähteneen Onnibussin lippujärjestelmä oli kaatunut ja lippujen tarkastamisessa oli ongelmia. Kuljettajan mukaan syy saattoi olla siinä, että matkustajat olivat viime tingassa ostaneet lippuja.
Finntrafficin tieliikennekeskuksen mukaan rautatiealan lakko ei ole näkynyt liikennemäärissä Suomen maanteillä.
Keskuksen mukaan aamun liikennemäärät ovat olleet samoissa lukemissa kuin tavanomaisena arkimaanantaina.