Putin saattaa olla maailman rikkain mies – tällaisia ovat hänen väitetyt ”kuninkaalliset” palatsinsa ja hulppeat ökyjahtinsa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen pidätysmääräys voi pakottaa presidentti Vladimir Putinin pysymään Venäjällä. Putinilta kuitenkin uskotaan löytyvän lääniä, jossa viettää vanhuuden päiviä.
Katso videolta, millaisia huviloita Venäjän presidenttiin on liitetty.
Väitteet ökyhuviloista ja massiivisista jahdeista ovat osa opposition mustamaalauskampanjaa.
Näin Kreml on kuitannut selvitykset, joiden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin, 70, saattaa olla todellisuudessa maailman rikkain mies.
Lukuisat toimittajat, aktivistit ja järjestöt ovat jo vuosia selvittäneet Putinin omaisuusjärjestelyjä ja löytäneet todisteita siitä, että Putinin lähipiiri on hankkinut tälle omaisuutta satojen miljardien eurojen edestä.
Yllä olevalta videolta voit kurkistaa Putinin palatsien sisälle.
Esimerkiksi Putinin vihollisen, Aleksei Navalnyin järjestö FBK, korruptionvastainen järjestö OCCPR ja tutkivien toimittajien järjestö Proekt Media ovat onnistuneet hankkimaan kuvia Putinin suurenmoisten huviloiden sisältä ja löytäneet todisteita siitä, että ökytalojen todellinen omistaja on todennäköisesti Putin itse.
Tämä juttu kokoaa yhteen tiedot, joita Putin omaisuudesta on saatu selville.
Vladimir Putin ohjaili vuoden 1956 Volga-autoa lähellä Sotšia 19. elokuuta 2005. Omaisuusilmoituksen mukaan Venäjän presidentti omistaa kolme autoa. Kuva: Venäjän presidentin lehdistökanslia / Itar-Tass
Onko Putin maailman rikkain mies?
Virallisesti Putinilla ei ole muita tuloja kuin presidentin palkka, noin 120 000 euroa vuodessa.
Kremlin mukaan vuonna 2021 Putin omisti kaksi asuntoa, kaksi autotallia ja kolme ajoneuvoa.
Lukuisten selvitysten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Putinin omaisuus olisi huomattavasti suurempi kuin Kreml väittää.
Putinin todellisen omaisuuden arvoksi on laskettu jopa yli 200 miljardia euroa.
Jos väite pitää paikkaansa, Putin olisi rikkaampi kuin talouslehti Forbesin maailman rikkaimpien ihmisten listauksen kärkinimet Jeff Bezos, Elon Musk ja Bernard Arnault.
Putinin menetelmät: vasallit ja pöytälaatikkofirmat
Putin käyttää todennäköisesti peiteyhtiöitä ja offshore-tilejä omaisuusjärjestelyissään, jotta näyttävien huviloiden ja ökyjahtien yhdistäminen häneen olisi vaikeaa.
Putinin omaisuus on piilotettu pääosin kiinteistöihin, joita toimittajien selvitysten mukaan saattaa olla kymmeniä.
Navalnyin FBK-järjestö sai haltuunsa kuvia Putinin väitetyn palatsin rakennusvaiheista. Mustanmeren rannalla sijaitsevan ökytalon omistajaksi on ilmoittautunut Putinin ystävä, liikemies Arkadi Rotenberg. Kuva: Palace.navalny.com/FBK
Korruptiota tutkivien ryhmien mukaan esimerkiksi Ermira-niminen yhtiö näyttää linkittyvän Putinin lähipiirin kiinteistöhankintoihin toistuvasti. Putinin väitettyhin omistuksiin linkittyy kymmeniä muitakin yhtiöitä.
Selvitysten mukaan yhtiöitä näyttää yhdistävän sähköpostiverkkotunnus LLC Invest. Sähköpostin verkkotunnusta isännöi verkkopalveluntarjoaja, joka linkittyy muiden muassa pankkikonserni Bank Rossiyaan.
Pankin hallituksen puheenjohtajana toimii ”Putinin pankkiiriksi” ristitty Juri Kovaltšuk, joka myös omistaa maa-alueita Putinin väitettyjen huviloiden välittömässä läheisyydessä.
LLC Invest -verkkotunnusta käyttävillä yrityksillä on omaisuutta ainakin yli neljän miljardin euron edestä.
Selvitysten perusteella näyttää siis siltä, että Putinin ”vasallit” ovat todennäköisesti hankkineet presidentille muun muassa luksusjahteja 600 miljoonan euron edestä sekä kymmeniä huviloita.
Putinin omaisuuden piilottamisessa on myös todennäköisesti tavalla tai toisella osallisena presidentin turvallisuuspalvelu FSO ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.
Esimerkiksi FSB:n väitetään olevan Mustanmeren rannalla sijaitsevan ”Putinin palatsiksi” nimetyn luksuslukaalin vuokralainen.
Navalnyin FBK-järjestön mukaan huvilan todellinen omistaja on Putin. Mikäli hänen osallisuutensa huvilaan onnistutaan joskus todistamaan, olisi se Venäjän historian suurin korruptiokohu.
Kuuluuko Venäjän suurin kattohuoneisto Putinille?
Todennäköisesti Putin ja kumppanit käyttävät peiteyhtiöitä keskinäisissä kiinteistökaupoissaan, joiden tarkoitus on kasvattaa pienen Kremlissä vaikuttavan piirin henkilökohtaista omaisuutta.
Venäläinen tutkivien toimittajien ryhmä selvitti hiljattain, että Putinin väitetyn naisystävän, ex-voimistejlija Alina Kabajevan sukulaiset ovat olleet osallisina kymmenissä arvokiinteistöjen kaupoissa, vaikka Kabajevan lähiomaisten vuositulot ovat olleet viime vuosina noin 12 000–60 000 euroa.
Alina Kabajeva vuonna 2017 Juri Kovaltšukin mediayhtiön hallituksen kokouksessa. Kabajevan vuositulot Kovaltšukin palveluksessa ovat noin 800 miljoonaa ruplaa, eli noin yhdeksän miljoonaa euroa. Kuva: Valery Sharifulin / TASS / AOP
Yksi kiinteistöistä on Sotšissa sijaitseva yli 2 000 neliömetrin kokoinen ylellinen kattohuoneisto, jonka arvo on noin 500 miljoonaa ruplaa eli kuusi miljoonaa euroa.
Asunnon hankki vuonna 2011 Venäjän presidentin pitkäaikainen ystävä ja mediamoguli Oleg Rudinov.
Rudinovin pojan, Sergei Rudinovin väitetään myyneen kattohuoneiston 90 miljoonalla ruplalla, eli yli miljoonalla eurolla Kabajevan luottohenkilölle Ermira-yhtiön kautta.
Kabajevan luottohenkilöitä ovat todennäköisesti tämän lähisukulaiset: äiti, isoäiti, sisko ja serkut.
Heidän nimiinsä on kirjattu yhteensä ainakin 15 kiinteistöä eri puolilla Venäjää. Asuntojen yhteenlaskettu arvo on yli 120 miljoonan euroa.
39-vuotiaan Kabajeva omissa nimissä on vain yksi, 76-neliöinen asunto Moskovassa, jonka arvo on noin 28 miljoonaa ruplaa, eli noin 300 000 euroa.
Voit keskustella aiheesta 28.3. kello 23:een saakka.