Kokkolan elokuvateatteri BioRexin uudistaminen ja remontit jatkuvat.
Toukokuussa vuorossa on 2-salin täysremontti.
Viime syksynä valmistui teatterin historian suurin remontti, kun 1-sali uudistui. Se sai uudet penkit, lattiat ja valaistuksen.
Teatteripäällikkö Otto Löytynoja uskoo, että pienemmän salin taso nousee nyt selvästi.
– 2-saliinkin rakennetaan uudet penkit sekä vip-aitio. Samalla paikkamäärä tippuu kolmanneksella eli 59:stä noin 40:een. Tiloihin tulee myös väljyyttä, kuvailee Löytynoja.
Lue lisää: Kokkolan BioRexin historian isoin remontti valmistui – uudet penkit teetettiin mittatilaustyönä
Vip-tiloja tulee lisää yleisön toiveesta.
– Ykkössalissa ne ovat olleet kysyttyjä paikkoja, usein ne menevät kaupaksi ensimmäisenä. Siksi päätettiin toteuttaa myös 2-saliin vip-aitio, kertoo Löytynoja.
Elokuvasäätiö on myöntänyt kunnostukseen reilut 15 000 euroa, mutta se ei kata puoltakaan kuluista. Asiakastilojen kunnostukseen saatiin lisäksi noin 10 000 euro takautuvasti. Remontti on jo toteutettu.
Lopullinen 2-salin remontin hintalappu kohoaa reippaasti yli 30 000 euron. Elokuvateatteri laittaa urakkaan myös omaa rahaa.
Koko maassa laitehankintoihin ja kunnostuksiin myönnettiin seitsemälletoista teatterille yhteensä yli 330 000 euroa.
Suomen elokuvasäätiö tukee ja edistää kotimaista elokuvatuotantoa, elokuvien levittämistä ja esittämistä.
Rahansa säätiö saa veikkausvoittovaroista.