F1-seuraajat eivät unohda, mitä tapahtui 12.12.2021, kun ajettiin huiman kauden viimeinen osakilpailu. Max Verstappen voitti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden tavalla, joka oli F1:n ja Kansainvälisen autoliiton FIA:n kannalta häpeällistä.
Verstappen ajoi upean kauden ja ansaitsi mestaruutensa. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että lopulta titteli ratkesi turva-autofarssin avulla, mikä johti muun muassa Mercedeksen kahteen protestiin. Kabineteissa väännettiin päivätolkulla.
Suurimmaksi pääsyylliseksi nostettiin F1:n kilpailunjohtaja, australialainen Michael Masi. Hän kertoi saaneensa tappouhkauksia sekä rasistisia ja solvaavia viestejä Facebookinsa täyteen. FIA siirsi Masin sivuun ja nosti kilpailunjohtajiksi Niels Wittichin ja Eduardo Freitasin, jotka vuorottelivat tehtävässä.
No, mutta eipä varmistunut kauden 2022 mestaruuskaan Verstappenille niin sanotusti normaalisti. Ylivoimainen hollantilainen varmisti mestaruutensa Japanissa Suzukan kisassa, vaikka kautta oli vielä jäljellä neljä osakilpailua.
Mestaruus varmistui kuitenkin sateen riivaamassa tynkäkisassa. Kun Verstappen tuli maaliin voittajana, ei tiedetty, onko hän mestari vai ei. Verstappen luuli, ettei hän vielä varmistanut mestaruutta, kunnes FIA sitten ilmoitti, että kisasta saakin täydet pisteet.
Mieleen muistuu myös viime kauden Monzan GP:n aika-ajot. Monet tallit ottivat lähtöruuturangaistuksia kisaan. Niin monet, että F1-organisaatiolla meni aika-ajojen jälkeen kolmisen tuntia aikaa kertoa, mistä ruudusta kukin kisaan starttaa.
AlphaTaurin Pierre Gasly kyseli apua Twitterissäkin: ”Voiko joku kertoa minulle, mistä ruudusta lähden huomenna?”
Esimerkkejä viime kausilta riittäisi. Viime vuonna Fernando Alonso sai Miamin kisassa aikasakon ratarajojen rikkomisesta ja putosi pisteiltä. Alonso kertoi antaneensa seuraavalla kierroksella takaisin sen verran aikaa, mitä mutkan oikaisemisella sai. Espanjalaiskonkari avautui FIA:n kilpailunjohtajista pitkään esimerkiksi The Race -sivustolla ja haukkui nämä epäpäteviksi.
Viime kauden lopulla FIA hyllytti kilpailunjohtajista Freitasin. Nyt kilpailunjohtajana toimii yksin Wittich, mutta sen lisäksi FIA koulii Wittichin johdolla uusia kilpailunjohtajia. Tavoitteena on, että jatkossa vastuussa ei olisi vain yksi henkilö.
Kauden 2023 toinen F1-kisa ja johan alkoi taas sekoilu, kohteena Alonso. Alonso mokasi sunnuntaina Saudi-Arabian GP:n lähdössä itse raskaasti, kun hän asetti auton väärin lähtöruudukkoon – viiden sekunnin aikasakko.
Alonso kävi suorittamassa aikasakon varikolla, mutta mekaanikko kosketti Alonson autoa rangaistuksen aikana tunkilla. Kisan tuomaristo katsoi, ettei Alonso suorittanut aikarangaistusta sääntöjenmukaisesti. Niinpä Alonso sai kisan jälkeen vielä kymmenen sekunnin rangaistuksen ja putosi kolmossijalta neljänneksi.
Tunteja kisan jälkeen saatiin taas uusi käänne ja Alonso palautettiin kolmanneksi. Aston Martin -talli oli toimittanut FIA:lle seitsemän esimerkkiä tilanteista, joissa autoon oli vastaavissa tilanteissa koskettu, eikä kuljettaja ollut saanut aikasakkoa.
F1-sarja julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi saamistaan uusista todisteista ja erinäisistä sääntöpykälistä.
Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh piti Aston Martinin toimintaa amatöörimäisenä virheenä. Kauden avauskisassa Esteban Ocon sai myös kymmenen sekunnin sakon, kun hänen autoonsa koskettiin varikolla viiden sekunnin aikasakkoa suorittaessa. Rangaistus pysyi voimassa.
Silloin mekaanikko koski Oconin etusiipeen. Onkohan eri asia koskea autoon käsin kuin tunkilla?
Joka tapauksessa jälleen yksi, tunteja kestänyt epätietoisuus kisan lopullisista tuloksista. Suorastaan hervottoman kuvan saa, kun katsoo F1-sarjan ja tallien yleensä mainioita ja värikkäitä sosiaalisen median kanavia.
Mercedeksen Twitterissä George Russell tuuletteli vaivautuneesti, kun sai tietää nousseensa kolmanneksi. Hän sanoi, että Alonso ansaitsisi podiumpaikan ja kyseli vieressä olevilta, miksi Alonso sai rangaistuksen.
F1-sarja julkaisi Instagramissa selitysvideon, jossa käytiin läpi, ”miksi Fernando Alonso menetti podiumsijansa”.
F1-fanien tuomio ainakin kyseisen videon kommenttikentässä oli selvä: ”taas sekoillaan”.
Monien fanien kanssa samoista asioista, hitaudesta, puhui kisan jälkeen Alonso itse.
– Et voi soveltaa rangaistusta 35 kierrosta varikkopysähdyksen jälkeen. Heillä oli tarpeeksi aikaa ilmoittaa siitä meille. Jos olisin tiennyt rangaistuksesta, olisin tehnyt 11 sekuntia eroa taakseni, Alonso sanoi BBC:n mukaan.
– Tänään ei ollut hyvä päivä faneille. Järjestelmässä on jotain todella vialla. Se on surullista FIA:lle.
Asiantuntija Mildh muistutti, että tilanne ei ole rata-autoilussa uusi. Kuljettajille on jaettu pitkään, ja kaikissa eri kisaluokissa, rangaistuksia kisojen jälkeen. Nykyisin FIA pyrkii nimenomaan tekemään päätökset mahdollisimman nopeasti, jotta ne saadaan televisiokatsojille pikavauhtia, ja kisan päättyessä tulokset olisivat selvillä.
Vaikka F1-sarjan ympärillä resurssit ovat valtavat, nopeus voi kasvattaa virheiden mahdollisuutta. Talleilla on oikeus protestoida. Mainittu sääntökirja sisältää pykäliä toisensa perään, ja F1-tallien lakimiesarmeijat osaavat niitä hyödyntää vetoomuksissaan.
F1 on urheilumaailma, josta käytetään useimmin termiä sirkus. Sääntösirkus tarjoaa toki omanlaistaan teatteria ja vaikkapa medialle ihmeteltävää sekä kirjoitettavaa, joten mikäs siinä.
Mutta olisikohan sirkus mennyt liian pitkälle? Säännöistä vastaava FIA tekee päätöksen, F1 julkaisee faneilleen selitysvideon rangaistuksesta, jonka jälkeen FIA kumoaa rangaistuksen – se oli jo tragikoomista.
Helppoa se ei ole, kuten ehkä tässäkin tekstissä on tullut ilmi, mutta FIA:n ja F1:n on löydettävä keinot, joilla se vihdoin saa viestintänsä ja sääntöviidakossa seikkailemisen vähemmän vihastuttavalle tolalle.
Ainakaan se ei voi olla nykypäivänä pidemmän päälle hyvä, ettei katsoja tiedä television sulkiessaan, ketkä olivat kilpailun kolme parasta. Se pitää lukea vanhaan malliin aamun lehdestä.
Kuuntele Yle Urheilun podcastin F1-jakso. Miksi Lähi-idässä ajetaan neljä kisaa ja pitääkö siitä olla huolissaan? Miltä näyttää suomalainen F1-tulevaisuus? F1-kauden kuumimmat puheenaiheet perkaa Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh. Äänessä myös Lähi-itään erikoistunut Helsingin yliopiston professori Hannu Juusola ja Suomen F1-toivo Tuukka Taponen.