Harjun kentän peruskorjauksen ja laajennuksen kustannusarvio on 12 miljoonaa euroa. Toiveena on saada vuoden 2026 Kalevan kisat juhlistamaan satavuotiasta urheilupyhättöä.
Harjun suurin uudistus on uuden pääkatsomon rakentaminen nykyistä vastapäätä. Aiemmissa isommissa kisoissa kentälle on rakennettu tilapäisiä lisäkatsomoita. Nyt Harjulle rakennetaan uusi pysyvä katsomo. Kunnossapitovastaava Arto Terhon mukaan se nostaa urheilukentän stadionluokkaan.
– Muissa kaupungeissa on urheilukenttiä, joissa katsomot ovat molemmin puolin kenttää ja sellainen Harjulta puuttuu. Kiinteä katsomo tulee palvelemaan muitakin kuin yksittäisiä isoja kilpailuja.
Terhon mukaan Harjun kentän uudistaminen on luonteva ratkaisu liikuntapääkaupungiksi 2020-luvun alussa julistautuneelle Jyväskylälle.
– Liikunta ja urheilu on nostettu paraatipaikalle ja harvassa kaupungissa on stadion näin lähellä keskustaa ja vieläpä yläilmoissa.
Historian suurin uudistus
Liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal arvioi, että Harjun muutostyöt ovat poikkeuksellisen suuret, jopa sen satavuotisen historian suurimmat.
– Kaikki yleisurheilun pinnoitteet, nurmet ja urheilutilat laitetaan kuntoon. Peruskorjauksen lisäksi tehdään laajennus.
Kokonaan uuden pääkatsomon rakentamisen lasketaan tulevan halvemmaksi kuin vanhan remontoinnin. Uusi katsomo mahdollistaa nykyaikaiset oheistilat.
– Vanha katsomo on rakennettu kolmessa eri osassa kolmella eri vuosikymmenellä ja kyse on hyvin vanhasta talotekniikasta. Selvitämme mitä toimintoja kannattaa tuoda uudisosaan ja samalla säästää kustannuksissa.
Harju on ollut Jyväskylän liikunnan kehittymisen kehto. 1960- ja 1970-luvuilla Harjua kehitettiin kiinteillä katsomoilla. Alettiin myös kiinnittää huomiota katsojien ja urheilijoiden palveluun, muun muassa pukuhuone-, wc- ja kioskitiloilla.
– Uraauurtavaa työtä on tehty, mutta nyt on kulunut pidempi aika rakenteiden laajentamisesta. Välissä ovat peruskorjaukset jääneet tekemättä, mutta urheilupaikat on aina pidetty viimeisen päälle hyvässä kunnossa, kertoo Arto Terho.
Rallia, rokkia ja monipuolista urheilua
Harjulla on tehty paljon ja kaikenlaista. Siellä on alkanut monien palloiluseurojen historia. Siellä on katsottu MM-rallin Harjun erikoiskokeita ja nautittu artisteista ja bändeistä muun muassa Harju Rockissa.
– Vaikka puhutaan, että tämä on yleisurheilustadion, niin kyllä tämä on varsin monikäyttöinen. Harjoitusvuoroja lapsille ja nuorille, jalkapalloa, yleisurheilua, erilaisia kisoja ja otteluja kansainväliselle tasolle asti ja tietysti erilainen viihdekäyttö, listaa liikuntajohtaja Sahindal.
Arto Terho muistuttaa, että kun vanhat tilat rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla, tapahtumia ei ajateltu sellaisina, kuin ne tänä päivänä ovat.
– Nyt tehdään oheistiloille isompi tason korotus ja selvitetään ratkaisuja, jotta erilaiset kioski- ja väliaikapalvelut voidaan järjestää joustavasti.
Harjun täysremonttiiin tarvittava 12 miljoonaa euroa on varattu Jyväskylän investoinohjelmaan vuosille 2024-2025. Sahindal ja Terho lupaavat, että Harjun urheilupyhätön uudistamisen hankesuunnitelmasta päätetään huhti-toukokuussa.
– Välittömästi sen jälkeen alkaa toteutussuunnittelu, jossa tähdätään juhlavuoteen 2026. Rakentaminen alkaisi mahdollisesti keväällä 2024 ja kestäisi noin vuoden, riippuen toteutusratkaisuista, tiivistää Terho.
Onko sinulla muistoja Harjun stadionilta? Voit keskustella aiheesta 23.3. klo 23.00 saakka.