SDP:n, kokoomuksen ja perussuomalaisten puheenjohtajat kohtaavat Ylen vaalitentissä tiistai-iltana. Ylen aamun ”lämmittelykierrokselle” kokoontui puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajisto.
Aiheena olivat muun muassa julkisen talouden sopeutustoimet. Valtiovarainministeriön (VM) mukaan julkista taloutta tulisi vahvistaa yhdeksällä miljardilla eurolla seuraavien kahden vaalikauden aikana.
Ministeriö julkaisi maaliskuun alussa toimenpidelistan, jossa mainittiin muun muassa sosiaaliturvan leikkaaminen, ansiotuloveron kiristys ja kehitysyhteistyön supistaminen.
Lindtman: Sopeutustoimet ratkaisevat vaalit
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) ennakoi sopeutusten ratkaisevan lopullisen äänestystuloksen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen (kok.) mukaan seuraavan hallituksen on sitouduttava sopeutustoimiin.
VM:n ehdottamissa toimenpiteissä on Mykkäsen mielestä valinnanvaraa hallitusneuvotteluja varten. Hän toivoo muilta puolueilta hahmotelmia siitä, miten tarvittavat säästöt voisi tehdä.
Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lulu Ranteen (ps.) mukaan nykyisiä julkisia palveluita on mahdollista tehostaa. Kaikkien ministeriöiden ja toimialojen on sitouduttava säästö- ja tuottavuusohjelmiin, hän sanoo.
– (PS haluaa) kansalaisperusteisen sosiaaliturvan ja että julkisissa hankinnoissa keskitytään sellaisiin, jotka ovat välttämättömiä. Tätä kautta on mahdollista löytää miljardisäästöt vuosittain, Ranne sanoo.
Lindtmanin mukaan työeläkkeisiin ei tule koskea säästöjä ja indeksileikkauksia suunniteltaessa. Hyvinvointipalveluihin ei voi VM:n raportin mukaan kohdistaa leikkauksia, koska se puuttuisi perusoikeuksiin.
– VM toteaa, että jos halutaan sotealueilta säästää miljardeja, pitäisi kertoa, mitkä palvelut karsitaan. Tämä kysymys on edelleen ilmassa, Lindtman sanoo.
Mykkänen: SDP:n toimet johtaisivat ”Tanskan malliin”
Mykkänen esitti Ilta-Sanomien haastattelussa torstaina, että SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin ”täytyy nöyrtyä” talousohjelmansa suhteen, jotta kokoomuksen ja SDP:n kannat olisivat yhteensovitettavissa.
Marinin mukaan SDP puuttuisi verotuksen ”porsaanreikiin”, aggressiiviseen verosuunnitteluun ja veronkiertoon. Nämä ja yrittäjien osinkoveron korotuksen kaltaiset toimet eivät Mykkäsen mielestä olisi riittäviä.
Edessä olisi pieni- ja keskituloisten verotuksen kiristyminen, eli Marinin aiemmin väläyttämä ”Tanskan malli”, Mykkänen ennakoi. Lindtman kiistää väitteen.
– Jos päästään puuttumaan verotuksen porsaanreikiin, jotka asettavat monesti kotimaisen omistajuuden ulkomaista heikompaan asemaan, niin voitaisin tehdä vaikkapa tilaa verotuksen keventämiselle pieni- ja keskituloisten osalta, Lindtman sanoo.
Puheenjohtajatentti TV1:llä ja Areenassa tiistaina 21.3. kello 21. Paikalla Sanna Marin (sd.), Petteri Orpo (kok.) ja Riikka Purra (ps).
Katso aamun keskustelu tästä.
Lue lisää: