Yle näyttää Huuhkajien EM-karsinnat kanavillaan. Suora lähetys Tanska-ottelusta torstaina klo 21 alkaen TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa. Ottelu alkaa klo 21.45.
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat aloittaa EM-karsinnat torstaina Tanskan vieraana. Fifa-rankingin kärkikahinoista vuoden 2022 MM-kisojen jälkeen hieman vajonnut Tanska lähtee karsintoihin nuorella joukkueella.
Vuoden 2021 EM-kisoissa Tanskan joukkueen keski-ikä oli 27,7 vuotta ja viime vuoden MM-kisoissa 27,2 vuotta. Nyt pelaajat ovat vielä nuorempia, kun karsinnat aloittavan joukkueen keski-ikä on 26 vuotta.
Joukkueesta uupuvat muun muassa loukkaantunut Christian Eriksen (31 vuotta) ja kokoonpanosta pois jäätetty Thomas Delaney (31).
A-maajoukkueessa ensimmäisiä peliminuuttejaan hakevat Elias Jelert (19), Mads Hermansen (22) ja Morten Hjulmand (23). Hieman tuntemattomampia nimiä ovat myös Rasmus Höjlund (20), Anders Dreyer (24) ja Marcus Ingvartsen (27).
Lisäksi joukkueen mukana on Bournemouthin riveissä loistava Philip Billing (26), joka on tehnyt Valioliigassa kuusi maalia tällä kaudella.
– Nuo uudetkin pelaajat, joita tuohon on tullut, pelaavat kovissa sarjoissa kovia minuutteja – merkittävästi kovemmissa sarjoissa kuin meidän pelaajamme. Laatu ei ainakaan heikkene, sanoo Huuhkajien valmentaja Toni Korkeakunnas.
Silti Korkeakunnas on varovaisen toiveikas. Hän uskoo, että Suomi voi hyötyä Tanskan huonosti menneestä MM-turnauksesta, tanskalaisyleisön paineesta kotistadiolla Parkenilla ja vastustajan kokemattomista pelaajista.
– Ajattelisin niin, että paras hetki kohdata Tanska on tässä vaiheessa karsintaa – ja ehkä vielä täällä (Parkenilla).
Korkeakunnaksen mukaan Suomi-ottelu on Tanskalle pakkovoitto. Lisäksi kotijoukkue hakee revanssia, kun Huuhkajat vei EM-kisoissa voiton tanskalaisyleisön edessä.
Evans poissa Pohjois-Irlannin joukkueesta
Nyt pelattavalla maajoukkuetauolla Suomi kohtaa sunnuntaina Pohjois-Irlannin, joka aloittaa karsinnat San Marinon vieraana. Pohjois-Irlannin jalkapalloliitto tiedotti maanantaina, että kokenut Leicester-toppari Jonny Evans jää loukkaantumisen takia pois kokoonpanosta.
Pohjois-Irlannin pelit ovat sujuneet viime aikoina varsin heikosti. Edelliskauden Kansojen liigassa Pohjois-Irlanti säilyi niukasti C-lohkossa, kun sillä oli parempi maaliero kuin tasapisteisiin yltäneellä Kyproksella.
Myös Pohjois-Irlannin kokoonpanossa on useita maajoukkueessa kokemattomia pelaajia. Keski-ikä on jopa 25,6 vuotta. Joukkue ei kuitenkaan ole pelannut harjoitusotteluita syyskuun 2022 jälkeen. Siinä mielessä nykykuntoa on hankala arvioida.
Suomen joukkueen keski-ikä on Tanskan tapaan 26 vuotta. Suomi on Kansojen liigan kauden jälkeen pelannut neljä maaottelua, joista käteen on jäänyt kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.
Yle näyttää Huuhkajien EM-karsinnat kanavillaan. Suora lähetys Tanska-ottelusta torstaina klo 21 alkaen TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa. Ottelu alkaa klo 21.45.