Hyppää sisältöön

Vaasan elokuvateatteri BioRex sai ison tukipotin esitystekniikan uusimiseen

Uusien projektoreiden hankinta laskee teatterin energiakustannuksiakin.

BioRex-elokuvateatterin Vaasan teatterin nettisivu kännykän näytöllä.
Kuva: Hanne Leiwo / Yle
Iina Kluukeri

Vaasan elokuvateatteri BioRex sai ison tukipotin Suomen elokuvasäätiöltä esitystekniikan uusimisen.

Avustusta tuli 30 000 euroa.

Teatteri uusiikin vielä tänä vuonna kahden salin digi-projektorit. Ne ovat kalliita investointeja, yksi voi maksaa jopa 100 000 euroa.

Projektoreiden uusiminen laskee teatterin energiakustannuksia merkittävästi. Vanhoissa projektoreissa oli vielä lamput, mutta uusissa käytössä on laservalolähde.

Suomen elokuvasäätiö tuki tänä vuonna kahden pohjalaisen elokuvateatterin kunnostustöitä.

Suurin, 30 000 euron tukipotti menee Vaasan BioRexille. Lisäksi 26 000 euron avustuksen sai Kokkolan BioRex-teatteri muun muassa 2-salin uusimiseen.

Elokuvasäätiö myönsi koko maassa laitehankintoihin ja kunnostuksiin yli 330 000 euroa seitsemälletoista teatterille.

Säätiö tukee ja edistää kotimaista elokuvatuotantoa, elokuvien levittämistä ja esittämistä.

Rahansa säätiö saa veikkausvoittovaroista.

Suosittelemme sinulle