Vaalikoneessa kysyttiin, pitäisikö koulussa olla kovempi kuri. Siinä kiteytyi vaalikonekysymysten hankaluus: mitä nyt kukakin sitten tarkoittaa kurilla? Omassa mielessäni kysymys kaikui vähän sellaisena, että siinä kaivattiin Koivuniemen herraa sekä sitä, että luokat pitäisi rakentaa monikulmion muotoisiksi, jotta olisi kylliksi nurkkia, joissa seisottaa lapsia aasinhatut päässä.
Ja silti olen samaan aikaan ehdottomasti sitä mieltä, että totta kai pitäisi olla kunnollinen kuri. Koulu ei ole mikään keskustelukerho, jossa lapsilta kysytään, että opiskeltaiskos tänään matematiikkaa vai lähdetäänkö jätskille. Tai haluatteko tehdä läksyt vai ette?
Siltä se nimittäin välillä hiukan kuulostaa, ainakin yläkouluissa. Jopa sellaista harrastetaan, että vanhemmilla on sananvaltaa siihen, istuuko lapsi jälki-istunnon vai ei. Se on yksi järjettömimmistä asioista, jonka olen aikoihin kuullut.
Systeemiä pitäisi muuttaa siihen suuntaan, että kun lapsi tekee typeryyksiä, vanhempien pitäisi mennä istumaan se jälkkäri.
Vielä järjettömämpää on sitten se, että osan mielestä meidän mussukan ei tarvitse istua, ja siitä syystä koko jälki-istuntojärjestelmä murentuu. Ylipäänsä koulu on melko aseeton, jos joku yksinkertaisesti päättää olla välittämättä säännöistä ja saa vielä vanhempansa siihen mukaan.
Ehkäpä systeemiä pitäisi muuttaa siihen suuntaan, että kun lapsi tekee typeryyksiä, vanhempien pitäisi mennä istumaan se jälkkäri.
Toinen esimerkki yläkoulusta: Kuulin koulusta, jonka pihalla oppilas poltteli reteästi sähkötupakkaa, mutta koska se ehkä sittenkin oli vesipiippu, jota ei syystä tai toisesta ole kielletty, niin opettajat eivät arvanneet takavarikoida vehjettä. Jos se nimittäin olisi ollut jälkimmäinen, niin siitä ei olisi hyvä heilunut, kun äippä olisi saanut kuulla, että meidän jonnen taskuja oli tutkittu.
Jopa oikeudella uhkaaminen on vanhempien ja opettajien välisessä vuorovaikutuksessa, jos ei nyt arkipäivää, niin yleistä. Se kertoo karua kieltä vanhemmista tai ainakin pienestä osasta heitä.
Häirikköä ei voi poistaa edes käytävälle, koska se olisi turvaton tila pikku pallerolle.
Kun lapsilla on sekä hyvin paljon oikeuksia että ylisuojelevat vanhemmat, syntyy tilanne, jossa kaikilla muilla on monenlaisia oikeuksia ja vaatimuksia paitsi opettajilla. Jos oppilas vaikkapa häiritsee jatkuvasti luokassa, sille ei oikein voi mitään. Ei sitä lapsikultaa voi korvasta raahata poiskaan, koska jos tekee niin, saa potkut.
Eikä sitä voi edes poistaa käytävälle, koska se olisi turvaton tila tälle pikku pallerolle. Loput 25 luokkakaveria maksavat sitten hintaa tämän yhden oikeuksista.
Yhteiskunta ei pysy kasassa ilman auktoriteettia. Siitä syystä meillä on muun muassa lait ja poliisi. Sama pätee pienemmässä mittakaavassa kouluun. Ellei opettajalla ole keinoja pitää yllä kuria, mistään ei tule mitään. Miehistä römeä-äänisimmillä on usein auktoriteettia ikään kuin omasta takaa, mutta suurimmalla osalla ei ole. Siksi auktoriteetin pitää syntyä säännöistä, joita kunnioitetaan.
Hyvä alku olisi vanhempien ymmärtää, ettei koulu ole paikka, jossa ollaan tasavertaisia, vaan paikka jossa ope kertoo, mitä tehdään.
Kun opettaja sanoo, pulinat pois, vesipiippua ei poltella, kännykkää ei räpelöidä eikä lippistä pidetä sisällä.
Ei kurin silti tarvitse mielivaltaista olla, niin kuin aikojen alussa, kun kuulemma esimerkiksi presidentti Koivisto – silloin puukässänopen ominaisuudessa – oli laittanut varastelevan oppilaan rangaistukseksi kaappiin ja naulannut vielä oven kiinni, ettei pääse karkuun. Mutta niin pitää olla, että kun opettaja sanoo, niin pulinat pois. Vesipiippua ei poltella koulun pihalla. Kännykkää ei räpelöidä tunnilla. Lippistä ei pidetä sisällä, jos niin järjestyssäännöissä lukee. Yksinkertaista.
Yksi parannusehdotus olisi riisua vanhemmilta valta siihen, mitä koulussa tapahtuu. Koulunkäynti on heidän lastensa hommaa. Vanhemman vastuu on katsoa, että läksyt tehdään, kokeisiin luetaan ja aamulla muistetaan mennä kouluun. Jos vanhemmat hoitaisivat edes tuon, ongelmia olisi paljon vähemmän.
Koulunkäynti joka tapauksessa on myös aikuisuuden opettelua, eli sen opettelua, etteivät vanhemmat ole koko ajan pitämässä kädestä kiinni ja tasoittamassa tietä. Tuttu yliopistolehtori kertoi törmänneensä jopa siihen, että korkeakouluopiskelijan äiti oli tullut selittämään, miten hänen lastaan kuuluu kohdella. Olisin halunnut nähdä lehtorin ilmeen.
Opilaalla tulee olla turvallinen olo ja samalla velvollisuus oppia.
Koululaisen oikeuksien tulee olla sellaisia, että hänen on turvallinen olla, ja että hänellä on oikeus sekä velvollisuus oppia ja tehdä niin kuin opettaja käskee. Se on itse asiassa ihan sama juttu pikkulasten kohdalla: he voivat valita, haluavatko he pukea ylle sinisen vai punaisen paidan, mutta ruokailuajoista, nukkumaan menemisestä sekä ruutuajasta he eivät päätä.
Tämä on samalla myös lasten paras oikeus: ei sälytetä heille vastuuta asioista, joista heidän ei vielä tarvitse ottaa vastuuta.
Aamen.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on entinen koululainen ja istui aina kiltisti kaikki jälki-istuntonsa.
Voit keskustella kolumnista 29.3. kello 23.00 asti.