Yle Puheen Jääkiekkokierros tiistaina kello 17.45. alkaen: Naisten Liigan kolmas finaali HIFK–Kiekko-Espoo ja SM-liigan puolivälierä Tappara–KooKoo.
Mikä on ruminta, mitä jääkiekossa voi vastustajalle tehdä?
Ensimmäisenä tulee mieleen tarkoituksella päähän taklaaminen. Ja vielä niin, ettei vastustaja osaa varautua osumaan mitenkään.
Myös jalkapyyhkäisy, eli takaapäin potku vastustajan jalkoihin, kuuluu kaukalon rottamaisimpiin temppuihin.
Erityisen tehokas väline toisen vahingoittamiseen on tietysti maila. Kun mailan ottaa molempiin käsiin ja iskee poikittaisella mailalla, ollaan rumuuden ytimessä. ”Poikkarilla” osuma niskaan, kaulaan tai kasvoihin on ehdottomasti karmeimpien tekojen kärkipäässä.
HIFK:n puolustaja Ilari Melart valitsi maanantai-illan HIFK–Lukko-ottelussa edellä mainituista vaihtoehdoista poikittaisen mailan, jolla hän survaisi raumalaisten Anrei Hakulista.
Juuri ennen iskua summeri oli soinut toisen erän päättymisen merkiksi. Hakulinen luisteli tarkoituksella kohti Melartia, joka oli tätä ennen taklannut toista Lukon pelaajaa.
Lukon kapteeni tiesi tarkkaan mitä teki. Provosoi Melartia. Niin pudotuspeleissä koko ajan tehdään. Jatkuva vihellysten jälkeen tapahtuva painiminen, töniminen ja vastustajan haastaminen kuuluu kevään peleihin.
Mutta poikittainen maila vastustajan naamaan kohdistettuna ei kuulu kevään peleihin. Se ei kuulu mihinkään peleihin. Missään tilanteessa.
Hakulinen selvisi Melartin törkeästä teosta kuin ihmeen kaupalla ja pystyi jatkamaan pelaamista. Hakulisen ”onneksi” Melartin nyrkki osui häntä leukaan.
Se ei silti ole minkäänlainen lieventävä asianhaara. Eikä Melart voi panna reaktiotaan itsepuolustuksen piikkiin. Temppu oli yksiselitteisesti järjetön ja vastustajan terveyden vaarantava.
Melartille on tuomittava tuntuva pelikielto. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Lukon puolustaja Samuli Piipponen sai viiden ottelun pelikiellon taklattuaan otteluparin avauspelissä HIFK:n Miro Väänästä päähän, tarkoituksella.
Nyt Melart löi poikittaisella mailalla Hakulista, tarkoituksella.
Tätä kommenttia kirjoittaessani SM-liigan kurinpitodelegaatio ei ole vielä tehnyt päätöstään Melartin tapauksessa. Alle viiden ottelun pelikielto olisi vitsi.
Palaan alun kysymykseen. Mikä on ruminta, mitä jääkiekossa voi vastustajalle tehdä?
Melartin teko oli Piipposen taklausta rumempi temppu. Pelikiellon pituuden on oltava sen mukainen. Eli enemmän kuin viisi peliä.
Kommenttia täsmennetty 23.3. kello 17.03: lisätty tieto Melartin nyrkin osumisesta Hakulisen leukaan.