Hyppää sisältöön

Katso, missä voit äänestää ennakkoon – kokosimme asioita tänään alkavasta ennakkoäänestämisestä

Viime eduskuntavaaleissa jo yli puolet Suomessa äänioikeutetuista äänesti ennakkoon. Innokkaimpia ennakkoäänestäjiä ovat seniorit ja opiskelijat.

Helsingin Triplassa ennakkoäänestyspaikalla äänestettiin maaliskuussa 2023.
Helsingin Triplassa ennakkoäänestyspaikalla kävi aamupäivällä tasainen, rauhallinen kuhina. Kuvassa äänensä vaalitoimitsijalle jättää helsinkiläinen Alexandra Nyrhilä. Kuva: Silja Viitala / Yle
Kristiina Tolkki,
Juha Virranniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona, kestää viikon ja päättyy tiistaina 28. maaliskuuta.

Ennakkoäänestämisen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg uskoo, että viime vaalien ennätys voidaan rikkoa.

– Ennakkoäänestyksen suosiotrendi on ollut muissakin vaaleissa kasvava, joten voi hyvin olla, että nytkin rikotaan ennätyksiä. Tosin vaaliasetelma on niin kutkuttava, että osa valitsijoista saattaa odottaa viimeisimmät kannatusmittaukset ennen kuin menevät äänestämään.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 1,5 miljoonaa ihmistä äänesti ennakkoon. Se on 50,7 prosenttia vaaleissa äänestäneistä.

Useiden äänestysajankohtien tarjoaminen on demokratian kannalta merkittävää, koska se mahdollistaa äänestämisen silloin, kun se on äänestäjälle helpointa. Se lisää Borgin mukaan äänestysaktiivisuutta. Ylen vaaliasiantuntija toivoo lisää joustoja myös vaalipäivään.

– Ennakkoäänestystä on kehitetty jo niin pitkälle, että katse kannattaisi jo kääntää vaalipäivän äänestysmahdollisuuksiin ja siihen, kuinka kansalaisia aktivoidaan vaalien viime metreillä. Ennakkoäänestyksen joustavia äänestyspaikkamahdollisuuksia tarvittaisiin enemmän myös varsinaiselle vaalipäivälle.

Iäkkäät ja opiskelijat aktiivisimpia

Jokainen äänioikeutettu saa etukäteen ilmoituksen äänioikeudestaan. Äänestämään mennessä ilmoitusta ei tarvitse esittää, vaan riittää, kun todistaa henkilöllisyytensä.

Ennakkoon voi äänestää asuinpaikasta riippumatta ja missä päin Suomea haluaa. Jokaisella paikkakunnalla on oltava vähintään yksi äänestyspaikka, mutta suurimmissa kaupungeissa äänestyspakkoja on enemmän. Suomessa on kaikkiaan noin 950 ennakkoäänestyspaikkaa. Niitä on esimerkiksi kirjastoissa ja kauppakeskuksissa. Ennakkoäänestyspaikat aukeavat tänään eri kellonaikoihin aamulla tai aamupäivällä.

– Tyypillisimmin ennakkoon äänestävät puoluekannaltaan vakiintuneimmat ja vanhimpiin ikäryhmiin kuuluvat äänestäjät. Lisäksi maaseutumaisissa kunnissa asuvat ja osa opiskelijoista, Borg sanoo.

Ulkomailla asuvien ennakkoäänestysaika on vain neljä päivää, 22.–25.3. Äänestyspaikkoja ovat Suomen edustustot ja niiden toimipaikat.

Varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää vain omalla kotipaikkakunnallaan ja omalla äänestyspaikallaan.

Politiikan tutkija Sami Borg lumisateisella Tampereen rautatieasemalla.
Ylen vaaliasiantuntija Sami pitää mahdollisena, että Suomessa voi tulevaisuudessa äänestää netissä. Se vaatii kuitenkin esimerkiksi tietoturvan parantamista. Kuva: Marko Melto / Yle

Nettiäänestys jää haaveeksi

Esimerkiksi Virossa voi äänestää myös netissä. Suomessa oikeusministeriön työryhmä linjasi 2017, että nettiäänestämisen riskit ovat suuremmat kuin hyödyt. Sen jälkeen nettiäänestäminen on kuopattu.

– Tähän asti tietoturva- ja salausasiantuntijoiden perusteet nettiäänestyksen torppaamiselle ovat olleet aika vakuuttavia. Luotettavan järjestelmän pitäisi olla erittäin tietoturvallinen ja vaaliviranomaisten pitäisi olla varmoja siitä, että ääntä käyttää äänestäjä itse, Borg sanoo.

Borg pitää täysin mahdollisena, että nettiäänestämisestä tulee Suomessakin totta, jos tietoturva ja salausjärjestelmät saadaan toimimaan.

Sähköistä äänestämistä kokeiltiin kuntavaaleissa 2008 Kauniaisessa, Karkkilassa ja Vihdissä. Äänestysongelmien vuoksi vaalit piti näissä kunnissa kuitenkin uusia.

Toimittaja Elli Piirainen näyttää, miten nopeaa ja sujuvaa ennakkoon äänestäminen on.

Oikaisu 22.3. klo 9.00. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ennakkoon äänestäneiden osuus äänestäneistä oli 50,7 prosenttia, ei kaikista äänioikeutetuista kuten jutussa alun perin luki.

Oikaisu 22.3. 9.10. Toisin kuin jutussa alun perin luki, ennakkoäänestys päättyy 28. maaliskuuta, ei 28. helmikuuta.

Voit keskustella aiheesta 23.3. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle