Hyppää sisältöön

Maahanmuutosta syntyi riita puoluejohtajien tentissä: "Jos Riikkaa ei keskeytetä, nämä monologit kestävät koko illan", totesi Marin

Kisa pääministerin ja hallituksen muodostajan asemasta on kolmen suurimman puolueen välillä tiukka. Ylen puheenjohtajatentissä otettiin äänekkäästi yhteen niin maahanmuutosta kuin kotitalouksien auttamisestakin.

Tekijät

Yle aloitti tiistaina puheenjohtajatentit, joihin kutsutaan kolmena peräkkäisenä iltana kolme puoluetta kerrallaan.

Ensimmäisenä mittaa toisistaan ottivat suurten puolueiden puheenjohtajat Sanna Marin (sd.), Riikka Purra (ps.) ja Petteri Orpo (kok.).

Tunnelma tentissä kiihtyi, puheenjohtajat osoittelivat toisiaan ja puhuivat toistensa päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun puhe kääntyi loppupuolella työperäiseen maahanmuuttoon.

Puheenjohtajatentit ovat katsottavissa kello 21–22.30 TV1:ssä ja Areenassa. Keskiviikkona tentissä ovat pienten puolueiden johtajat Sari Essayah (kd.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Harry Harkimo (liik.) ja torstaina keskisuurten puolueiden johtajat Annika Saarikko (kesk.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Li Andersson (vas.).

Päivi Lakka

Voit katsoa koko kolmen suurimman puolueen vaaliväittelyn tallenteena Yle Areenasta

  • Kolmen suurimman puolueen, kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten puheenjohtajat kohtasivat Ylen puheenjohtajatentissä
  • Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan verotuksen progressiota ei ole mitään järkeä kiristää
  • Sanna Marinin mukaan typerintä, mitä Suomessa voisi tehdä, on hyvinvointiyhteiskunnasta leikkaaminen
  • Riikka Purran mukaan perussuomalaiset ei lähde hallitukseen, joka ei vähennä haitallista maahanmuuttoa
  • Kaikki puheenjohtajat vastustavat EU:n uutta yhteisvelkaa talouskasvun tukemiseksi
Päivi Lakka

Maahanmuutosta syntyi riita: "Jos Riikkaa ei keskeytetä, nämä monologit kestävät koko illan"

Keskustelu työperäisestä maahanmuutosta teki uudelleen selväksi sen, kuinka kaukana kokoomus ja SDP ovat perussuomalaisten kannasta.

Perussuomalaisten mukaan Suomen ei tulisi sallia työperäistä maahanmuuttoa EU:n ulkopuolelta, ellei kyse ole koulutetuista henkilöistä korkean lisäarvon työpaikkoihin.

Kokoomuksen ja SDP:n mukaan Suomi tarvitsee työvoimapulan vuoksi työperäistä maahanmuuttoa enemmän kuin koskaan.

Etenkin Marin ja Purra ottivat keskustelussa useaan otteeseen yhteen ja puhuivat toistensa päälle.

– Jos Riikkaa ei keskeytetä, nämä monologit kestävät koko illan, Marin sanoi.

Orpo totesi, että työperäinen maahanmuutto on Suomelle kohtalon kysymys.

– Riikka, se on niin, että Suomi ei pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa, Orpo sanoi. Nyt on kyse siitä, että mennäänkö me Japanin malliin.

Marinin mukaan ratkaisu ei ole se, että Suomi torjuu muualta tulevat työntekijät.

Hänen mukaansa Suomen pitäisi kyetä myös muun muassa hyväksilukea tänne ulkomailta tulevien jo kertynyttä osaamista sekä lääkärien että hoitajien osalta.

Purran mukaan esimerkiksi hoitoalan työvoimapulaa ei ratkaista muulla kuin sillä, että muun muassa palkkaus on kunnossa.

Päivi Lakka

Kaikki puheenjohtajat vastustavat EU:n yhteisvelkaa talouskasvun tukemiseksi

Puheenjohtajista kaikki kolme vastustavat sitä, että EU valjastettaisiin tukemaan kasvua yhteisellä rahastolla yhteisvelan muodossa.

Orpo toteaa, että ensi hallituksen tehtävä on neuvotella asiat niin, että tällaista ratkaisua ei enää tehdä.

Marin ei usko, että tukea ajatukselle ei löydy edes eteläisen Euroopan maista.

Päivi Lakka

Nämä ovat puheenjohtajien vaikuttavimmat keinot talouden sopeuttamiseksi

Valtio on velkaantunut kiihtyvällä vauhdilla. Tällä menolla Suomi ottaa noin 10 miljardia euroa lisää lainaa vuosittain. Kaikki puolueet lupaavatkin pienentää velanoton määrää ensi vaalikaudella.

Puheenjohtajia pyydetään mainitsemaan vaikuttavin keino talouden sopeuttamiseksi.

Purra toteaa maahanmuuton, turhan ilmastopolitiikan, kehitysavun ja EU:n miljardipaketit.

Marin vahvistaisi veropohjaa ja puuttuisi haitallisiin yritystukiin.

Orpo keskittyisi työllisyyden kasvattamiseen ja säästäisi sosiaaliturvamenoissa. Tämän päälle Orpo toteaa yritystuista leikkaamisen.

Päivi Lakka

Miten ihmisiä autetaan nousevien hintojen keskellä? – "emme voi nojata siihen, että tämä jatkuu ikuisesti"

Kotitaloudet ovat kovilla hintojen noustessa. Puheenjohtajilta kysyttiin, miten heidän puolueensa auttaisi ihmisiä, vai onko se ylipäätään valtion tehtävä?

Purran mukaan akuutissa tilanteessa tukipaketit ovat olleet tärkeitä.

– Mutta kun julkinen talous on tässä jamassa kuin on, niin emme voi nojata siihen, että tämä jatkuu ikuisesti, hän sanoo.

Marin muistuttaa, että hintojen nousu osuu pahiten pienituloisiin.

– Siksi emme ole valmiita leikkaamaan näiden toimeentuloa. Ne, kenellä on enemmän varaa, voivat osallistua toimenpiteisiin enemmän, Marin.

Orpon mukaan eniten kärsivät keskituloiset, sillä he eivät saa mitään tukea.

Aiheesta syntyi puheenjohtajien välille kiivas liki kymmenminuuttinen väittely.

Lue asiasta lisää ja katso väittely täältä: Kolmen suurimman puolueen johtajat aivan eri linjoilla ihmisten talousahdingon auttamisen keinoista Ylen vaalitentissä

Päivi Lakka

Purra puolueen kynnyskysymyksestä hallitukseen: maahanmuuttoa vähennettävä

Riikka Purralta kysytään, onko perussuomalaiset valmis perääntymään jostain tavoitteestaan, jos tarjolla olisi paikka hallituksessa.

Puolueen kynnyskysymys koskee maahanmuuttoa.

– Ainoa kynnyskysymys on, että perussuomalaiset ei voi osallistua hallitukseen, joka ei selvästi rajoita Suomeen saapuvaa haitallista maahanmuuttoa.

Päivi Lakka

Purra perustelee, miksi PS leikkaisi kulttuurista: "Kulttuuri on luksuspalvelu"

Perussuomalaiset tarjoaa vihreän siirtymän tilalle "sinivalkoista siirtymää".

Perussuomalaisten Riikka Purra pääsee heti ensimmäiseksi perustelemaan puolueensa tavoitetta siirtää Suomen hiilineutraaliustavoitetta vuodesta 2035 vuoteen 2050.

Hän muistuttaa, että Saksan ja Ruotsin tavoite on 10 vuotta myöhäisempi.

– Ruotsissa elinkeinoelämä ei ole tällaisessa ilmastokiihkossa, Purra sanoo.

Perussuomalaiset ei kannata metsähakkuiden rajoitusten lisäämistä. Metsähallituksen tuottotavoitetta voisi itse asiassa hieman nostaa, Purra linjaa.

Perussuomalaiset on puhunut vaalien alla suurista leikkauksista, 2–4 prosentin vuosittaisista säästöistä kaikilla hallinnonaloilla.

Puolue ei leikkaisi sosiaalietuuksista, mutta Purra totesi Ylen vaalikoneessa, että sosiaaliturvan varassa eläminen on liian helppoa.

– Vastauksessa oli kyse maahanmuutosta, Purra sanoo ja lisää, että puolue kannattaa sitä, että sosiaaliturva olisi tulevaisuudessa kansalaisperusteista.

Perussuomalaiset lakkauttaisi ympäristöministeriön ja olisi valmis leikkaamaan myös muun muassa kulttuurista.

– Kulttuuri on luksuspalvelu, johon Suomessa menee liikaa rahaa, Purra sanoo. Hän kuitenkin lisää, että kulttuurissa on paljon hyödyllistä, kuten kirjastot.

Päivi Lakka

Riikka Purra: "Suomi ei ole olemassa maksaakseen eurooppalaisten ikkunaremontteja"

Perussuomalaisten Riikka Purran puhe keskittyi valtion rooliin suomalaisten suojelijana.

Poliitikkojen tärkein tehtävä on perussuomalaisten Riikka Purran mukaan huolehtia suomalaisista ja heidän turvallisuudestaan.

– Suomi ei ole olemassa maksaakseen eurooppalaisten ikkunaremontteja.

Verorahoja ei voi hänen mukaansa jakaa sinne tänne vain, jotta tekisimme vaikutuksen johoihinkin muihin.

– Meille kohtalonkysymys ei ole ulkomaalaisten tänne tulevien määrä, hän sanoo.

Päivi Lakka

Sanna Marin kommentoi hallitusyhteistyön edellytyksiä kokoomuksen kanssa – torppaa jälleen yhteistyön PS:n kanssa

Sanna Marin torppasi jälleen hallitusyhteistyön PS:n kanssa.

SDP:n Sanna Marinilta kysytään vielä lopuksi ulostulosta, jossa hän torppasi jo etukäteen hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa.

Hänen mukaansa kyse on ihmiskäsityksestä. Eroja on myös esimerkiksi talouskysymyksissä.

– Perussuomalaiset haluaa leikata asioista, joihin me haluamme panostaa, Marin sanoi.

– Lisäksi olemme hyvin kaukana ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa, EU-politiikassa ja kansainvälisessä politiikassa.

Kokoomuksen ja SDP:n erimielisyydet taas liittyvät hänen mukaansa ennen kaikkea talouteen ja työmarkkinakysymyksiin.

– Mutta paljon yhteistä on löydettävissä esimerkiksi EU- ja ilmastopolitiikan saralla, Marin listasi kokoomuksen ja SDP:n yhteisiä nimittäjiä.

Suosittelemme sinulle