Vaikka maailma on vesistöjä pullollaan, ihmiselle kelpaavaa juomavettä on niistä vain murto-osa.
Aalto-yliopiston mukaan peräti 40 prosenttia maapallon väestöstä kärsii veden niukkuudesta. Esimerkkinä: maailmanlaajuisesti yli 1 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee päivittäin vedenpuutteeseen linkittyviin sairauksiin, kuten ripuliin, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.
Veden saatavuutta on vaikeuttanut entisestään ilmastonmuutos, joka on näkynyt veden kiertokulun häiriötiloina, kuten kuivuutena ja tulvina.
– Meillä on maailmassa vain rajallinen määrä vettä, joka ei lisäänny, kertoo STT:lle ulkoministeriön vesiasioiden erityisedustaja Antti Rautavaara.
Veden tärkeydestä huolimatta moni kokee, että sitä ei ole arvotettu päätöksenteossa tarpeeksi korkealle. Siksi New Yorkissa alkaa tänään YK:n vesikonferenssi, jonka on tarkoitus nostaa vesi korkean politiikan ytimeen.
Vesidiplomatialle tarvetta
Veden niukkuuden vuoksi se on myös nykyisin osa turvallisuus- ja ulkopolitiikkaa.
– Vesi on taustatekijänä kansainvälisissä kiistoissa. Kun veden niukkuus kasvaa, tällaiset kiistat lisääntyvät, Rautavaara sanoo.
Yksi tunnetuimmista on Etiopian, Sudanin ja Egyptin kiista Niilin vesistä. Niili on kaikille kolmelle valtiolle elinehto. Etiopia on rakentamassa Niilille patoa, jonka Egypti ja Sudan puolestaan pelkäävät uhkaavan vesivarojaan.
Vesidiplomatialle onkin Rautavaaran mukaan tarvetta – eikä se tarkoita vain käynnissä olevia konflikteja, vaan mahdollisia tulevia konflikteja.
Tällaisia vesikonfliktien riskialueita sijaitsee esimerkiksi Keski-Aasiassa ja Kaukasiassa.
Suomalaistenkin kulutusvalinnat vaikuttavat vesiköyhyyteen
Myöskään Suomessa ei ole varaa luulla, että vesiasiat olisivat ikuisesti kunnossa, Rautavaara sanoo. Suomalaisten kulutusvalinnat vaikuttavat maailman vesiköyhyyteen.
– Pitää muistaa, että yli 50 prosenttia meidän jokaisen veden käytöstä tapahtuu rajojen ulkopuolella, Rautavaara sanoo.
Suomalaisten vesijalanjälki on siis isolta osin maailmalla. Esimerkiksi kahvia, appelsiinia ja avokadoja tuotetaan alueilla, jotka ovat hyvinkin vesiniukkoja.
Vettä kuluu elintarviketuotannon lisäksi myös arkisten kulutushyödykkeiden, kuten elektroniikan, valmistuksessa.
Siksi myös yritysten tulisi pohtia, miten toteuttaa vesivastuullisuutta omissa tuotantoketjuissaan.