Hyppää sisältöön

Politiikan tutkijat illan vaalitentistä: Galluptilanne näkyi huutamisena ja kunnon poliittisena vääntönä

Politiikan tutkijoiden mukaan työperäinen maahanmuutto sai SDP:n Marinin ja perussuomalaisten Purran puhumaan päällekkäin, suorastaan huutamaan. Kokoomuksen Orpo otti rauhallisemman linjan ja näyttäytyi sovittelevana.

Teija Santaharju

Ylen eilisen vaalitentin loppupuolella isot puolueet ottivat toisistaan mittaa oikein urakalla, ja galluptilanne näkyi keskustelussa, sanovat yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Kimmo Elo eduskuntatutkimuksen keskuksesta Turusta. He analysoivat vaalitenttiä Ylen aamussa.

– Aikaisemmissa tenteissä oli ehkä vähän vähemmän kierroksia, ja moni on jopa toivonut kunnon poliittista vääntöä. Nyt sitä sitten saatiin, toteaa Karimäki.

Elon mielestä kaikki olivat alun puheenvuoroissa hermostuneita.

– Keskustelun aikana pyrittiin tuomaan esille arvolatautunutta eroa kilpakumppaneihin, hän jatkaa. Tämä korostui etenkin perussuomalaisten Riikka Purran puheissa.

Karimäen mukaan alun puheenvuorot olivat kovasti puolueiden ja niiden kampanjoiden näköisiä.

Riikka Purra toi erot selvästi esille

Kokoomuksen Petteri Orpo hyödynsi tarinallista elementtiä eli omakohtaisia kokemuksia. SDP:n Sanna Marin haki omaa linjaa ja toi vastakkainasetteluja esiin. Perussuomalaisten Purra puolestaan toi väkevästi esille erottavia teemoja.

Elokin on sitä mieltä, että erottavia tekijöitä tuotiin kovasti esiin.

- Talous oli hallitseva teema, mutta monista asioista ei kampanjoinnin aikana puhuta lainkaan. Monet kansalaisille tärkeät teemat ovat jääneet vaille huomiota, sanoi Elo.

Työperäinen maahanmuutto kuumensi tunteet

Työperäinen maahanmuutto puhutti kovasti Purraa ja Marinia, aina huutamiseen ja päällepuhumiseen saakka. Marinin mukaan osaajia ei ole tarpeeksi, joskin hän ottaisi Suomeen myös vähemmän koulutettuja ihmisiä, kuten siivoojia ja linja-autonkuljettajia.

– Me emme yksinkertaisesti pärjää tällä omalla väestöllä, Marin summasi.

Purra huomautti, että pulaa on psykologeista ja opettajista. Hän kysyi Marinilta, ottaisiko SDP näihinkin maahanmuuttajia.

– Muualta tulleet kelpaavat kyllä psykologeiksi ja lääkäreiksi, vahvisti Marin.

Elo sanoo, että Orpo näyttäyttyi sovittelevana.

- Rauhallisuus ja pään viileänä pitäminen saattavatkin vedota suomalaisiin. Orpo jäi sivuun, mutta se voi olla jopa hyvä asia, kun hän ei puhunut päälle, Elo arvioi.

Politiikka on konsensusta ja konflikteja

Jenni Karimäen mukaan kokoomuksen ja SDP:n talouteen keskittyvää kamppailua on jo nähty, siksi tällä kertaa Purra ja Marin ottivat yhteen ja nimenomaan työperäisestä maahanmuutosta, joka tarjosi tilaisuuden koviin kierroksiin ja poliittiseen vääntöön.

Tuoreissa gallupeissa ja SDP ja perussuomalaiset ovat aika lailla tasoissa, huomauttaa Karimäki. Kyllä sieltä heidän väliinsä on löydettävä eroja, hän jatkaa.

- Politiikka on sekä konsensusta että konflikteja, sanoo Karimäki.

Karimäen mukaan konkreettisia talouskeinoja Marinilla ei ollut vielä esittää. Myös Elon mukaan kovin vähän on ollut konkretiaa.

- Toisilla se on velanotto, toisilla säästäminen. Pitäisi käsitellä, mitä hyvinvointivaltion pitää tehdä, Elo sanoo.

Elo olisi suonut, että koko hyvinvointivaltio olisi otettu mietittäväksi pöydälle.

– Onko se täyskasko, joka huolehtii kaikesta vai toisen ääripään yövartijavaltio, joka pysyttelee turvallisuuden vartijana.

Säästölistojen yksityiskohdista ei puhuta

- Kuten poliitikoilla yleensä, kokoomuksella on ongelmia säästölistan yksityiskohtien kanssa; on parempi pysyä yleisellä tasolla ja täsmentää vasta myöhemmin. Se on viisasta, mutta antaa höttöisen vaikutelman, Elo huomauttaa.

2015 vaaleissa velkakello tikitti, ja leikkauslistoilla kilpailtiin. Nyt SDP ei ole listoja esitellyt.

Elon mukaan perussuomalaiset puolestaan eivät pidä EU-eroa esillä, koska EU:sta on hyödytty. Erotavoitteesta on etäännytty.

Hallitusneuvotteluissa ratkotaan kynnyskysymyksiä, sitä, ketkä pystyvät menemään samaan hallitukseen. Karimäki arvioi, että mitään uutta ei tullut esille. Jo viikkoja ja kuukausia on puhuttu kokoomuksen linjasta ”käydään vaalit ja katsotaan sitten”.

Sen sijaan kävi edelleen selväksi se, että on epäselvää, voivatko SDP ja perussuomalaiset olla samassa hallituksessa.

Elollekaan tentti ei tuonut selvyyttä. Hallituksen muodostaminen riippuu maaliintulojärjestyksestä. Elo näkee, että hallitusneuvottelut ovat hankalimmat, jos perussuomalaiset nousevat suurimmaksi puolueeksi.

Suosittelemme sinulle