Hyppää sisältöön

Yksinäinen mies soitti jouluaattona naapurinsa ovikelloa ja yritti viiltää kaulan auki – epäili tämän nauraneen lenkkisaunassa miestisseille

Käräjäoikeus tuomitsi miehen neljäksi vuodeksi vankeuteen tapon yrityksestä.

Punakahvainen puukko.
Tällä puukolla alakerran naapuri yritti viiltää yläkerran naapurin kurkun. Molemmat naapurit muistavat tapahtumat hyvin eri tavalla. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
Anu Rummukainen

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kuopiolaisen miehen naapurinsa tapon yrityksestä neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Kuopion Männistössä asuva perhe vietti rauhallista jouluaattoa vuonna 2022. Perheen äiti oli flunssassa, mutta hänen aikuinen poikansa ja aviomiehensä kävivät haudoilla. Jouluaattoon kuului myös ruokailua.

Alakerran naapurissa 51-vuotiaan miehen joulu kului puolestaan katsomalla Youtube-videoita, juomalla alkoholia ja käymällä paikallispubissa.

Yläkerrassa kahvien jälkeen iltapäivällä ovikello soi. Mies avasi oven ja sen takana hämärässä käytävässä seisoi alakerran naapurimies. Heti oven avauduttua naapuri yritti viiltää puukolla miehen kaulaa.

Mies sai otteen naapurin ranteesta ja miehet kamppailivat oven suussa. Mies alkoi huutaa apua ja hänen vaimonsa ja aikuinen poika tulivat paikalle. Mies sai työnnettyä naapurin noin metrin päähän ovesta, jolloin mies päästi irti ja vetäisi ulko-oven kiinni.

Miehen kaulaan tuli noin kolmen sentin pituinen naarmu, jonka hän itse tulkitsi pintahaavaksi.

Kuva viiltojäljestä.
Uhri sai väistettyä, mutta mora teki hänen kaulaansa noin kolmen sentin pituisen pintahaavan. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali

Poliisit tulivat nopeasti paikalle ja menivät hyökkääjän asuntoon. Hän kertoi poliisille, että hänen oli tarkoitus tappaa naapurimies, koska hänellä oli tullut ”mitta täyteen”. Hän näytti poliisille oma-aloitteisesti, missä puukko oli.

Tuomittu kertoi poliisille, että uhri oli kiusannut häntä parinkymmenen vuoden ajan. Hän kertoi, että naapuri on nimitellyt häntä kaljuksi ja haukkunut hänen niin sanottuja miestissejä syys-lokakuussa. Tuomitun mukaan yläkerran naapuri oli haukkunut ja sättinyt häntä lenkkisaunassa eikä tervehtinyt tavatessa.

Poliisi kysyi myöhemmin kuulusteluissa, mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että mitta tuli täyteen.

– Yksinäisyys. Meikäläisellä ei ole noita kavereita, tuomittu vastasi.

Myöhemmin poliisikuulusteluissa tuomittu kertoi, ettei hänen tarkoituksena ollut tappaa naapuria vaan pelotella häntä. Hän kertoi miettineensä naapurinsa pelottelua useamman viikon ajan.

– Se ei ollut tällainen extempore-hässäkkä vaan olin mietiskellyt sitä, tuomittu kertoi kuulusteluissa.

Omasta mielestään tuomittu oli mennyt naapurin ovelle ja yrittänyt keskustella rauhallisesti, mutta kertoi joutuneensa sanaharkkaan, jonka lopputuloksena naapuri tönäisi häntä ja sulki oven.

Kun poliisi kertoi, että uhri on kertonut erilaisista tapahtumista, vastasi tuomittu lyhyesti.

– Aha. Selvä. Vieläkö se osaa valehdellakin.

Uhri ei tiedä nimitelleensä lenkkisaunassa

Poliisikuulusteluissa uhri kertoi olleensa yllättynyt ja säikähtänyt, koska ei osannut odottaa hyökkäystä. Myös vaimo ja hänen poikansa olivat järkyttyneitä tapauksesta.

Uhri asui kerrostalon kolmannessa kerroksessa ja tuomittu ensimmäisessä. Uhri kertoi kuulusteluissa, että he eivät tunne toisiansa, mutta moikkaavat nähdessään käytävässä tai pihalla.

Edellisenä keväänä uhri oli taloyhtiön lenkkisaunassa. Tuomittu oli siellä vaatteet päällä laskemassa vettä kiuluun. Tuomittu heitti löylyä vaatteet päällä, nauroi hysteerisesti ja heitti löytyä holtittomasti.

Toisen kerran he olivat tavanneet lenkkisaunassa uhrin mukaan kesällä. Silloin uhri heitti löytyä ja tuomittu oli sanonut hänelle, ettei löylyä voi heittää, koska hän on luovuttanut verta samana päivänä.

Oikeus: teko hengenvaarallinen

Oikeus katsoi, että tuomittu oli miettinyt tekoaan jo pidempään ja ymmärtänyt sen, että naapuri voisi kuolla puukotukseen. Käräjäoikeus toteaa, että kaulaan tullut isku on hengenvaarallinen vaikka puukonisku ei olisi voimakas.

Neljän vuoden vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus velvoitti tuomitun maksamaan uhrille kivusta, särystä ja muusta haitasta 300 euroa. Kärsimyksestä korvauksia määrättiin 3 000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen vaan siitä voi valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen.

Suosittelemme sinulle