Hyppää sisältöön

Yli 12 000 naista on suorittanut asepalveluksen, mutta mitä hyötyä siitä oli? Kerro kokemuksistasi, teemme juttua

18–29-vuotiaat naiset ovat voineet hakea vapaaehtoiseen asepalvelukseen vuodesta 1995 alkaen, mutta tulevaisuudessa kutsunnat koskevat todennäköisesti kaikkia.

Voimankäytön koulutusta varushenkilöille kasarmin pihalla.
Voimankäyttökoulutusta Upiniemen varuskunnassa helmikuussa 2022. Kuva: Matti Myller / Yle
Hanne Kinnunen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Puolustusvoimat haluaa lisää naisia asepalvelukseen, vuonna 2025 kutsunnat voivat koskea koko ikäluokkaa. Vuonna 2022 vapaaehtoisen asepalveluksen suoritti ennätysmäärä naisia, yli tuhat (Puolustusvoimat).

Viime vuoden loppuun mennessä reserviin on koulutettu 12 262 naista Puolustusvoimista ja Rajavartiolaitoksesta.

Intin käyminen tarjoaa puolustusvoimien mukaan muun muassa näitä hyötyjä: ammatin tai opiskelua ja työelämää hyödyttäviä tietoja ja taitoja (Intti.fi). Moni arvostaakin intin johtajakoulutusta ja siitä saatua kokemusta.

Suorititko vapaaehtoisen asepalveluksen? Mitä taitoja opit, miten koet hyötyneesi intistä? Miten muistelet inttiaikaa? Vastaa kyselyymme 14. huhtikuuta mennessä.

Kuvassa näkyy pylväinä, miten naisten vapaaehtoinen asepalvelus on kehittynyt vuosina 2013-2023.
Vuonna 2021 puolustusvoimat sai ennätysmäärän hakemuksia naisilta. Kuva: Osmo Päivinen / Yle

Suosittelemme sinulle