– Olin ensin, että ei voi olla totta!, kuvailee tunnelmiaan Yleisradion pukusuunnittelija Elina Lario, kun hän sai kuulla Käärijän vihreän viisuboleron kadonneen.
Ja nyt on heti mainittava, että tekijöiden keskuudessa bolero kulkee nimellä ”kaalimato”.
Paniikkiin pukusuunnittelijalla ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä jo heti Käärijän UMK-voiton jälkeen oli tehty päätös, että kaikki esityksessä tarvittavat vaatteet valmistetaan tuplana.
– Jos vaikka kaatuu kahvia tai hihat syttyvät palamaan.
Käärijän neonvihreä bolero katosi Helsingissä lauantaina 11.3. Käärijä ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa ja arveli hihojen pudonneen keikkamatkalla auton takaluukusta tielle.
Tieltä hihat sisältänyt pukupussi myös löytyi. Helsingin Malmilta sen poimi talteen espoolaisen Kirsi Guptan poikaystävä, mutta kummallakaan ei ollut käsitystä, kuinka tärkeästä asusteesta oli kyse.
Onneksi Guptan 8- ja 9-vuotiaat pojat osasivat välittömästi yhdistää löydön Käärijään. Esiintymisasunsa löytymisestä huojentunut artisti palkitsi pojat ja perheen herkuilla ja kukilla.
Mutta miten nuo Suomen kuuluisimmat hihat sitten syntyvät?
Larion lisäksi boleroa ovat olleet suunnittelemassa Vesa Silver ja Teemu Muurimäki. Yleisradion ompelija Jaana Björklund on ommellut kuuluisat hihat.
Vihreät hihat näyttävät lavalla muovilta, mutta yllättäen ne ovatkin luonnonkuitua – nahkaa.
– Lampaan nahkaa ja tarkemmin kiiltonahkaa, Lario sanoo.
Kaalimatona tunnettu bolero on noussut suureen suosioon erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa.
Lario kertoo, että eräät pikkupojat olivat kyselleet puvustosta, voisiko heillekin valmistaa vihreät bolerot syntymäpäiväjuhlien asuiksi. Valitettavasti Ylen puvusto ei pysty valmistamaan tilaustuotteita ulkopuolisille, mutta Lariolla on hyvä vinkki kaikille Käärijän faneille ja miksei tulevaan vappuukin valmistautuville
– Kun sitoo kolme vihreää imapalloa käsivarsiin, niin siitä saa ainakin sellaisen vappuversion, Lario nauraa.
14.08 Korjattu päivämäärä 10.3. oikeaan muotoon 11.3.