Alistava ja nöyryyttävä väkivalta on noussut jo poliisiakin huolestuttavaksi ilmiöksi nuorten väkivaltarikollisuuden kasvun ohessa.
Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella tapauksia tulee virkavallan selvitettäväksi viikoittain.
Niissä uhri pahoinpidellään, jonka jälkeen hänet pakotetaan esimerkiksi nuolemaan tekijöiden kenkiä. Nöyryytys kuvataan, ja video jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Tekijät ovat pääosin 15–17-vuotiaita.
Pahoinpitelyt linkittyvät yhä useammin sosiaaliseen mediaan, arvioi rikoskomisario, nuorten auttamiseksi kehitetyn Ankkuritoiminnan tutkinnanjohtaja Jukka Kero.
– Välillä tuntuu, että väkivallanteon motiivina on sisällön tuottaminen sosiaaliseen mediaan. Ilmiönä teot ovat äärimmäisen huolestuttavia. Ne kertovat siitä, että kunnioitus toisen koskemattomuutta kohtaan on menossa hälyttävään suuntaan, tiivistää Kero.
Tapauksia on kirjattu useista kunnista ja jokaisesta kolmesta pohjalaismaakunnasta, ei vain suuremmista kaupungeista.
Toinen huolestuttava trendi näkyy seksuaalirikoksissa.
– Kuvataan esimerkiksi nukahtanutta ja vähäpukeista salaa ja jaetaan kuvat someen. Kunnioitus toisen yksityisyyttä kohtaan on heikentynyt ja käsitys siitä, mitä voi tehdä, hämärtynyt.
”Auktoriteetit riisuttu pois”
Väkivaltarikollisuuden jatkuva, vuosittainen kasvu kertoo poliisin mukana nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Rikoskomisario Jukka Kero painottaa, että rikoksia tekee edelleen pienehkö joukko, ja monet nuoret voivat hyvin.
– Mutta ne, jotka voivat huonosti, voivat todella huonosti, toteaa Kero.
Hänen mukaansa impulssi väkivallan tekoon on joskus täysin mitätön. Pienikin konflikti voi aiheuttaa rajun reaktion ja teon.
Tyypillisessä väkivallanteossa nuori pahoinpitelee toisen nuoren. Keskusrikospoliisin vuonna 2022 julkaiseman tutkimuksen mukaan teoissa käytetään yhä useammin myös erilaisia lyömävälineitä.
Yhtä selittävää tekijää kehitykselle ja nöyryytyspahoinpitelyille ei löydy. Poliisi kääntäisi katseen kuitenkin myös vanhempien suuntaan.
– Jos kotioloissa ei ole rajoja asetettu, se aiheuttaa jo ongelmia.
Ongelma on koko yhteiskunnan yhteinen, näkee poliisi.
– Auktoriteetit on osittain riisuttu pois. Kouluista tulee huolestuneita yhteydenottoja, että oppilaat eivät kunnioita tai tottele, vaan käyttäytyvät rajattomasti. Väkivaltainen käytös on meidän saamien yhteydenottojen mukaan myös kouluissa lisääntynyt ja kouluturvallisuus on uhattuna.
Viidessä vuodessa merkittävää kasvua
Alaikäisten nuorten tekemä väkivaltarikollisuus on ollut nousukäyrällä ainakin viisi viime vuotta Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella. Suunta on ollut sama valtakunnallisesti jo vuodesta 2015 lähtien.
Tapaukset ovat Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella yli kaksinkertaistuneet tilastojen mukaan. Selvästi eniten nousua on alle 15-vuotiaiden tekemissä pahoinpitelyissä.
Vuonna 2018 alle 15-vuotiaiden tekemiä väkivaltatapauksia tuli poliisin tietoon 135. Viime vuonna vastaava luku oli 452.
Erityisen suurta kasvu on Etelä-Pohjanmaalla: tapaukset ovat viidessä vuodessa kolminkertaistuneet. Pohjanmaalla määrä on lähes kaksinkertaistunut, kun Keski-Pohjanmaalla kehitys on ollut maltillisempaa.