Hyppää sisältöön

Keskusrikospoliisi epäilee suomalaismiestä terrorismirikoksista

Poliisilla ole tiedossa kenenkään henkeen tai terveyteen kohdistuvaa akuuttia uhkaa.

Kuvassa on kyltti, jossa lukee Keskusrikospoliisi.
Poliisi epäilee, että tutkittavat rikokset liittyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan ja toimintaan. Kuva: Silja Viitala / Yle
Tiina Salumäki,
Marjatta Rautio
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi epäilee noin 30-vuotiasta suomalaismiestä terrorismirikoksista.

Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä kouluttautumista terrorismirikoksen tekemiseen sekä terroristisessa tarkoituksessa tehtyä törkeää ampuma-aserikosta.

Tutkintaa tehdään yhteistyössä Hämeen poliisilaitoksen ja suojelupoliisin kanssa. KRP tiedotti asiasta keskiviikkona.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että sillä ei ole tiedossa kenenkään henkeen tai terveyteen kohdistuvaa akuuttia uhkaa.

– Tietynlaista uhkaa on ollut olemassa, mutta tällä kiinniotolla on pystytty turvaamaan se, että nyt ainakin tällä hetkellä akuutit asiat ovat poistuneet, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare Ylelle.

Hänen mukaansa mahdollinen uhka olisi ollut kotimainen eli koskenut Suomea.

Epäilty johtaa kansallismieliseksi itseään kuvailevaa yhdistystä, ja hän on ollut perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaana.

Epäilty vangittu todennäköisin syin

Epäilty pidätettiin viime viikonloppuna. Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut tänään keskiviikkona miehen todennäköisin syin epäiltynä rikoksista.

Springaren mukaan poliisi selvittää parhaillaan, liittyykö asiaan mahdollisesti muitakin ihmisiä.

Poliisin mukaan rikosepäilyt heräsivät sen oman tiedonhankinnan perusteella. Epäillyn kotiin tehtiin maaliskuussa kotietsintä epäiltyyn törkeään ampuma-aserikokseen liittyen. Springare sanoo, että kotietsinnän perusteella poliisilla on ollut syytä epäillä terrorismirikoksia.

Tutkittavien rikosten epäillään liittyvän äärioikeistolaiseen ideologiaan ja toimintaan. Esitutkinnan aikana poliisi selvittää toiminnan laajuutta.

Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, eikä poliisi kommentoi sen vuoksi tapaukseen liittyviä yksityiskohtia.

Tutkija ei yllättynyt uutisesta

Kaksi eri lähdettä kertoo Ylelle hyvin suurella varmuudella tunnistavansa epäillyn.

Toinen heistä on Suomen tunnetuimpiin äärioikeiston tutkijoihin kuuluva Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tommi Kotonen.

Kotonen ei ole yllättynyt uutisesta, sillä hänen mukaansa aseisiin liittyvää keskustelua on ollut näkyvissä, mutta tekijän henkilöllisyys yllätti hänet.

Kotonen ei ole tavannut epäiltyä henkilökohtaisesti, mutta on seurannut hänen toimintaansa ja käynyt keskusteluja verkossa hänen kanssaan.

– Tästä henkilöstä ei ole tullut tuon tyyppistä vaikutelmaa, mitä olen hänen aikaisempaa toimintaansa seurannut. Hän ei ole edustanut mitään militanttia suuntausta ainakaan näkyvästi.

Mitä tiedätte epäillyn toiminnasta?

– Hän opiskeli Lapin yliopistossa ja oli aiemmin varsin aktiivinen ja näkyvä jäsen perussuomalaisten Lapin piirin nuorisojärjestössä.

– Siihen aikaan Lapin piiri oli selkeimmin etnonatiolistisilla linjoilla. Tämä ei sitten puolueen pirtaan käynyt, ja hän oli niitä, jotka siinä vaiheessa lähtivät perussuomalaisista.

– Sosiaalisen median perusteella mies on osoittanut sittemmin tukea sinimustalle liikkeelle, kuten aika moni muukin perussuomalaisista tässä yhteydessä lähtenyt. Siitä minulla ei ole tarkkaa tietoa, onko hänellä ollut erityistä roolia tässä uudessa yhteydessä.

Onko hän ollut radikaali?

– Ei hän minun mielestäni mitenkään mahdottomasti poikkea siitä muusta porukasta. Tottakai kärjekästä retoriikkaa ja rasististakin “läppää” heitetään netissä.

– Mutta ei hän mitenkään erityisen äärimmäistä ainesta ole tai ei sellaista vaikutelmaa ole ainakaan hänen esiintymistensä perusteella tullut.

– Hän ei ole kuulunut radikaalisiipeen eikä hänellä ole ollut aiemmin näkyvää linkkiä uusnatsijärjestöihin tai vastaaviin.

Onko hän nyt radikalisoitunut?

– Lähtökohtaisesti kuulostaa siltä, että hän on radikaalimpaan suuntaan mennyt jossakin kohtaa. Jotakin on voinut tapahtua.

Mikä on hänen ideologiansa ja ajatusmaailmansa?

– Perusnäkökulma hänellä näyttää olevan etnonationalismissa. jossa korostetaan kansallisen yhtenäisyyden, rodullisen yhtenäisyyden merkitystä. Hän on hyvin lähellä sitä, mitä sinimustat tällä hetkellä edustaa.

Onko hänellä ollut näkyvää toimintaa epäillyn rikoksen aikaan viime vuoden marraskuun alussa?

– Käsittääkseni siihen aikaan hän ei enää ainakaan Twitterissä kirjoitellut mitään. Viimeisin näkyvä juttu oli mielenosoitus [Helsingin keskustakirjasto] Oodin satutuntia vastaan viime vuoden kesällä.

Kirjastossa oli käynnissä Helsinki Pride -tapahtumaan liittyvä satutuokio 6–10-vuotiaille lapsille.

Uutista päivitetty klo 21.39 Tommi Kotosen kommenteilla.

Suosittelemme sinulle