Tulevien hiihdon SM-kisojen areena, Inarin hiihtostadion on tullut tutuksi ivalolaiselle kuntohiihtäjä Mikko Portille. Yllytyshulluna persoonana Portti lupautui testaamaan rajussa maineessa olevan SM-hiihtojen kymmenen kilometrin kilpaladun.
Jo ennen ladun testaamista Portin keho on ollut koetuksella.
– Viime yönä jo vähän hiki meinasi tulla ja vatsa olla kuralla, kuvailee Portti.
Paikallisille sunnuntaihiihtelijöille latu näyttäytyy sellaisena, että alamäet tullaan alas sukset kädessä, ei jaloissa. Kokemusta Inarin laduilta Portilla toki on.
– Olen minä täällä lähtösuoralla ollut ala-asteaikoina. Joissain kisoissa olen käynyt kaatumassa, ainakin kerran. Se kaatuminen on pois harteilta. Sitä ei tarvitse enää harjoitella, lohduttaa Portti lähinnä itseään.
Jaloissa painaa läskisoosi ja pulla
Inarin kilpakymppi näyttää vaativuutensa, kun sitä pitkin sivakoidaan 2. huhtikuuta. Esimerkiksi miehet kiertävät ladun viisi kertaa. Tasamaaladusta ei ole kyse, sillä korkeuseroa löytyy huimat 160 metriä.
Saman tuntee nahoissaan myös Portti. Hengästyneen oloinen, melkein uskonsa menettänyt Portti kaivaa kesken suorituksen sykemittarilukemat esiin ja arvioi tilannettaan. Puhelimen punaisella hehkuvat numerot kertovat hiihdon raskauden, noin 160 lyöntiä minuutissa.
– Ei ihan pahakaan. Kertoo siitä, että olisi ollut varaa kiristääkin. Jalat eivät anna periksi. Siellä ehkä painavat läskisoosi tai pulla, Portti velmuilee.
Ei ole ihme, jos kuntohiihtäjän hikikarpalot valuvat valtoimenaan.
Suomessa on joitakin kympin kilpalatuja, joissa kokonaisnousumäärä on suurempi kuin täällä. Suomesta ei löydy toista kymmenen kilometrin kilpalatua, jossa korkeusero olisi näin suuri, kuvaili FIS:n homologointitarkastaja Juha Torvikoski viime syksynä, kun hän kävi tarkastamassa Inarin latuja.
Portti uskoo, että Niskanenkin joutuu töihin tällä ladulla
Kun maali on viimein saavutettu, Portin sykemittarista voi nähdä, että sydän on hakannut korkeimmillaan 186 lyöntiä.
Portti analysoi tulostaan oman elämänsä huippu-urheilijan elkein: kuntohiihtäjälle kelpo suoritus.
– Rohkeasti kokeilemaan. Evästä mukaan ja vauhti pois. Ei sinne kukaan ole jäänytkään.
Portti jatkaa vielä kuntohiihtäjien neuvomista.
– Siinä pitää välillä olla semmoinen syöksylaskijameininki. Jyrkkiä mutkia on monta ja niihin pitää jarruttaa ihan reilusti.
– Kyllä siellä joutuu töihin varmaan se Niskasen Iivokin.
SM-kisat käynnistyvät Inarissa perjantaina 31.3. naisten 5 kilometrin ja miesten 10 kilometrin kilpailuilla. Lauantaina kilpaillaan viesteissä ja viikonloppu huipentuu 30 ja 50 kilometrin vapaan väliaikalähtökilpailuihin.