Hyppää sisältöön

Ylöjärvi yrittää vastata mielenterveyden kriisiin pika-apupisteellä – apua hakevat esimerkiksi jonoissa jumittavat

Ylöjärven Mielikioski tarjoaa ihmisille ennaltaehkäisevää apua. Kävijöiden yhteydenotoissa näkyvät elämäntilanteet, haasteet omassa jaksamisessa ja yksinäisyys.

Psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen sekä sosiaaliohjaaja Anne Salminen Ylöjärvellä sijaitsevan Mielikioskin edustalla kuvattuna.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen ja sosiaaliohjaaja Anne Salminen pitävät tärkeänä sitä, että kynnys poiketa Mielikioskiin on matala. Kuva: Oskari Räisänen / Yle
Pasi Punkari,
Oskari Räisänen

Psykiatrian palvelujen tilanne on Pirkanmaalla pahasti jonoutunut, ja hoitoon pääsyä odottaa lähes 1 800 ihmistä. Kun samalla lähetteiden määrät ovat jyrkässä kasvussa, hoitoa voi joutua odottamaan useista kuukausista jopa kahteen vuoteen.

Tampereen naapurissa Ylöjärvellä on pari vuotta tarjottu matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää mielenterveyden palvelua Mielikioskissa. Ylöjärveläiset ovat löytäneet palvelun, sillä olemassaolonsa aikana Mielikioski on saanut jo tuhat yhteydenottoa.

– Yhteydenotoissa näkyvät ihmisten elämäntilanteet, haasteet omassa jaksamisessa ja yksinäisyys. Huolta voi olla myös läheisestä ja hänen hyvinvoinnistaan, kertoo Mielikioskilla työskentelevä sosiaaliohjaaja Anne Salminen.

Sosiaaliohjaaja Anne Salminen ja psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen istuvat Ylöjärvellä sijaitsevassa Mielikioskissa.
Sosiaaliohjaaja Anne Salmisesta ja psykiatrisesta sairaanhoitajasta Mervi Heiskasesta olisi tärkeää, että mielenterveysasioihin liittyvää häpeää pystytään vähentämään. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

Mielikioski on maksuton piste, joka toimii sekä sähköisesti että paikallisessa kauppakeskuksessa. Paikalla olevat ammattilaiset eivät kysele kävijän henkilötietoja eikä käynnin syytä kirjata mihinkään rekisteriin.

Usein riittää, kun joku vain kuuntelee

Mielikioskissa kävijä kertoo käynnillä itsestään ja tilanteestaan vain sen verran kuin hän siinä hetkessä kokee tarpeelliseksi ja haluaa omaa elämäntilannettaan avata.

Osa ottaa Mielikioskiin yhteyttä siksi, koska he eivät osaa hakea apua johonkin palveluun eteenpäin.

Mielikioskissa käy myös ihmisiä, jotka ovat jo jonossa johonkin palveluun, mutta ensimmäinen aika voi olla kuukauden tai kolmen kuukauden päässä. Silloin kävijälle olisi tärkeää päästä vain puhumaan.

Ylöjärven kauppakeskus Elossa sijaitseva Mielikioski.
Mielikioski on muutaman neliön suuruinen äänieristetty tila, joka sijaitsee tällä hetkellä kauppakeskus Elossa. Kuva: Oskari Räisänen / Yle

– Valtaosa asiakkaista hyötyy jo ihan siitä, että he pääsevät purkamaan ja puhumaan asiaansa. He saavat sen huolen ulos itsestään ja joku kuuntelee, sanoo psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen.

Heiskanen arvioi, että käynnit kannattelevat jaksamaan arjessa ja auttavat odottamaan varsinaisen hoidon alkua esimerkiksi mielenterveystoimistossa.

Asiakkaat kiittävät nopeasta avusta

Mielikioskissa työskentelevä työpari on saanut työstään hyvin positiivista palautetta. Työtä on ollut ilo tehdä, Mervi Heiskanen sanoo.

– Valtaosa asiakkaista kiittää lähtiessään siitä, että joku on kuunnellut ja on päässyt nopeasti palveluihin, kun tarve on tullut, ja on ollut ammattilainen vastassa, hän kertoo.

Mielikioski toimii aukioloaikoina walk in -periaatteella. Paikalla työskentelee kaksi ammattilaista, sosiaaliohjaaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Aukioloajat voi katsoa Ylöjärven kaupungin verkkosivuilta.

Suosittelemme sinulle