Hyppää sisältöön

Politiikan tutkijat pienten puolueiden tentistä: KD haastoi hallituspuolue RKP:ta, Harkimon suora puhe vähentänee Liike Nytin Venäjä-rasitetta

Ruotsalainen kansanpuolue, Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt olivat keskiviikkoiltana vuorossa Ylen vaalitenttien sarjassa. Ne ovat kolme pienintä eduskuntaan viime vaaleissa valittua puoluetta.

Mikko Haapanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kolmen suurimman puolueen vaaliväittely meni tiistaina päällehuutamiseksi, mutta pienten puolueiden tentissä tunnelma oli erilainen, luonnehtivat tenttiä Ylen aamussa analysoineet politiikan tutkijat.

– Siellä oli ehkä vähemmän hyökkäämistä. Dynamiikka syntyi siitä, että siellä oli yksi hallituspuolue ja toisaalta oppositiopuolueita, jotka haastoivat hallituksen linjaa RKP:n kautta, sanoo politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

– Ilmapiiri ei ollut niinkään hyökkäävä tai riitelevä. He eivät ehkä ihan samassa mittakaavassa kamppaile ensimmäisistä paikoista kuin suuret puolueet, Vuorelman kollega Theodora Helimäki lisää.

Vastakkainasettelua väittelyssä toki nähtiin. Sari Essayah syytti RKP:tä esimerkiksi siitä, että RKP on hallituksessa jättänyt puolueelle tärkeän alueen, Pohjanmaan, vihannesviljelijät ahdinkoon. Anna-Maja Henriksson kiisti väitteen ja sanoi, että RKP on tehnyt valtavasti töitä viljelijöiden eteen.

– Essayah tietenkin tietää, että maanviljelijät ovat RKP:lle yksi tärkeä intressiryhmä, Johanna Vuorelma huomauttaa.

Liike Nyt haastoi koko vakiintunutta puoluekenttää

Hallituksen ja opposition välinen asetelma näkyi erityisesti KD:n ja RKP:n välillä. Liike Nytin Harry Harkimon puheessa tutkijoiden huomiota kiinnitti populisteille tyypillinen puhetapa, joka haastoi kaikkia vakiintuneita puolueita.

– Hänellä oli paljon tätä vanhat puolueet -retoriikkaa, joka on aika tyypillistä populistiselle retoriikalle. Hyökätään koko puoluekenttää vastaan ja esitetään vanhat vakiintuneet puolueet kyvyttöminä vastaamaan ongelmiin, Vuorelma huomauttaa.

Vuorelman mukaan Liike Nytin ratkaisut kuulostivat ehkä intuitiivisesti hyviltä, mutta ne jäivät kuitenkin perustelematta. Theodora Helimäki pani merkille Harkimon suorapuheisuuden. Harkimo puolusti 10 miljardin leikkaustavoitettaan.

– Liike Nyt esitti kaikista varmimmin konkreettisia leikkauksia, puhui tosi vahvasti myös. Ehkä populistista retoriikkaa, mutta myös todella vahvoja mielipiteitä, Helimäki huomauttaa.

Irtautuminen Venäjä-myönteisyydestä keventänee puolueen taakkaa

Tutkijoiden mukaan Liike Nytin suorapuheisuus näkyi myös siinä, että Harkimo sanoi pitävänsä takavuosien liiketoimiaan venäläisten kanssa jälkikäteen katsottuna virheenä. Harkimo tukee nyt muiden tiukkaa linjaa nykyisessä Venäjä-politiikassa.

– Kun hän tuo niin selkeästi esiin kielteisen kannan ja sanoutuu irti Venäjä-myönteisestä politiikasta, niin se ei ole välttämättä niin iso riippakivi, Vuorelma arvioi.

Helimäki on samaa mieltä. Hänen mukaansa Harkimon teemana oli erottua muista puolueista suorasanaisuudellaan.

– Mielestäni se oli ihan hyvä veto Hjallikselta [Harkimolta], että sanotaan suoraan eikä lähdetä kiertelemään ja kaartelemaan asiaa, Helimäki sanoo.

RKP veti tiukkaa linjaa sisäiseen turvallisuuteen

Yksi näkyvä teema eilisiltaisessa Ylen vaali-illassa oli Suomen sisäinen turvallisuus ja esimerkiksi katujengit. RKP:n Henriksson varoitteli puheessaan “Ruotsin tiestä”, vaati lisää poliiseja ja kovempia rangaistuksia.

Vuorelman mukaan Henrikssonin puheissa heijastui se, että turvallisuus on vahvasti esillä politiikassa.

– Tämän tyyppisessä tilanteessa puolueelle voi olla vaikea asemoitua pehmeiden arvojen kautta näissä kysymyksissä. Luulen, että nimenomaan tämänhetkinen hyvin kiristynyt tilanne vaikuttaa siihen, että RKP:kin lähtee painottamaan näitä kysymyksiä.

Essayah haluaa uudistaa – ja palata vanhaan

Tutkijat panivat merkille Kristillisdemokraattien puheenjohtajan kaksijakoisen suhtautumisen vanhan säilyttämiseen ja uudistamiseen.

Essayah puhui puolueelleen tärkeistä perinteisistä arvoista, kuten perheestä ja suvivirren säilyttämisestä koulussa. Vuorelman mukaan suvivirrellä on KD:lle merkittävä symbolinen merkitys.

– Talouspoliittisesti kuitenkin asemoiduttiin KD:lle aika tyypillisellä tavalla peräänkuuluttamaan talouden tasapainottamisen keinoja.

Helimäki on Vuorelman kanssa samoilla linjoilla.

– [Essayahin puheissa] tuli juuri tämmöistä, että miten asioita pitää tavallaan korjata ja muuttaa, mutta kuitenkin konservatiivisesti, palaten. Eli ei täyttä uudistusta, mutta palaamista, Helimäki ynnää.

Tarkennus 23.3. klo 11.41: Kyse on pienten puolueiden tentistä, ei pienpuoluetentistä, kuten otsikossa luki.

Suosittelemme sinulle