Hyppää sisältöön

Valtatie 77 on avattu jälleen liikenteelle Pielavedellä

Pielavedentie oli hetken aikaan suljettu liikenteeltä tielle nousseen veden takia.

Kantatie 77 Pielavedellä.
Kantatie 77 Pielavedellä. Kuva: Jukka Eskanen / Yle
Anna Ronkainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kantatie 77 eli Pielavedentie on jälleen avattu liikenteelle. Tie oli torstaina aamupäivällä jonkin aikaa suljettu liikenteeltä tielle nousseen veden takia. Vesi oli tulvinut tielle Viannan ja Tuovilanlahden välillä.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen mukaan kyse oli koskeen muodostuneesta sohjosta, joka nostaa veden pintaa.

Siilinjärven ja Viitasaaren väliselle kantatielle järjestettiin kiertotie Tuovilanlahden kautta.

Artikkelia päivitetty 23.3.2023 klo 11.22: uudet tilannetiedot tien avautumisesta liikenteelle.

Suosittelemme