Tuntemattomalle ensivaikutelma Topi Borgista voisi olla vaikka tämä: äärimmäisen älykäs runoilija, joka ei välttämättä ole syntyperältään suomalainen.
Mutta ainakin viimeinen arvio menisi vikaan, koska 28-vuotias Borg on pesunkestävä tamperelainen. Tampereen murretta hänen puheestaan on kuitenkin turha etsiä. Puhuminen soljuu rauhallisesti ja kauniilla nuotilla, kieli on hieman koukeroista. Puhumista on harjoiteltu pienempänä runsaasti, jotta se olisi hitaampaa kuin Topin vikkelä ajatuksenjuoksu.
Tapaamme tamperelaisessa kahvilassa ja sinne Topi tulee täsmällisesti sovittuun aikaan.
Niin hän tekee aina.
– Minä olen minuutilleen aikataulussa oleva ihminen, Borg sanoo.
– Myöhästely on minusta raivostuttavaa. Minun on vaikea hyväksyä aikataulun ja suunnitelman muutoksia. Saan niistä melkein aina raivarin, vaikka taistelenkin tätä heikkoutta vastaan.
Tamperelainen Borg on yksi päähenkilöistä Kirjolla-sarjassa, joka avaa elämää autistin silmin.
Perhe on Topi Borgille ilmeisen tärkeä ja eikä vähiten tärkeä ole isosisko Sointu Borg. Diili-ohjelman voittanut Sointu nähdään myös Kirjolla-ohjelmassa yhdessä Topin kanssa.
Sointu on mukana myös kahvilatapaamisessa.
Matkalla on jo katsottu sopiva ruokapaikka, jonne sisarukset aikovat suunnata haastattelun jälkeen.
– Tapaamme vähintään kerran kuussa, kertoo Sointu.
– Usein käymme yhdessä syömässä. Topi saa aina valita paikan ja minä määrään budjetin, koska muuten tuo kyllä lypsää minut kuiviin.
Sisarukset nauravat.
– No, buffet maistuisi, sanoo Topi.
Animea ja elokuvia
Topi Borg asuu vuokrayksiössä ja säästää innokkaasti omaa asuntoa varten. Työpaikan hän on saanut Salesta, jossa hän toimii hyllyttäjänä.
– Arkeni on rentouttavaa toistoa, kertoo Borg.
– Yksi autismin peruspiirre on se että rutiinien toisto on hyvin tärkeää. Myös kurinalaisuus tuo minulle mielenrauhaa. Herään ajoissa, syön aamupalan, käyn töissä, käyn kerran kahdessa viikossa tapaamassa perhettäni.
Hän myös kuntoilee paljon.
– Juoksen, punnerran, harjoitan vatsalihaksia ja selkälihaksia, kahvakuulaa – teen kaikkea mitä voi tehdä kuntosalien ulkopuolella koska olen liian pihi menemään salille.
Mutta harrastuksista tärkeimmät ovat ilman muuta elokuvat ja sarjat. Japanin kieltäkin tuli opittua puolivahingossa animesarjoja katsellessa.
– Animea katselen aika lailla joka ikinen päivä, sanoo Borg.
Hän unelmoi myös matkasta Japaniin. Oleskelu animen kotimaassa voisi myös olla vähän pidempi.
– Oma asunto Japanissa olisi hauska, voisin tulla ja olla siellä milloin lystään.
Elokuvien kuluttajana ei Borg ole siitä älyllisesti laiskimmasta päästä. Hänen lempielokuvansa on senegalilaisohjaaja Ousmane Sembénen Moolaadè (Suojelus).
– Pidän sarjoista ja elokuvista, jotka kuvaavat ihmisten tosielämää, sanoo Topi Borg.
– Netflixin korealaissarja Move to Heaven on inhimillinen, suhteellisen realistinen kuvaus autistipäähenkilöstä. Hyvä elokuva autismista taas on Adam Elliotin Mary and Max. Se kertoo australialaisen pikkutytön ja erittäin ylipainoisen miehen kirjeystävyydestä vuosien varrella.
Elokuviin liittyy myös Topin ja Soinnun yhteinen haave.
– Meillä on sellainen haave, että voisimme joskus lähteä yhdessä elokuvafestareille ulkomaille, kertoo Sointu.
– Ja kun Topi on tarkan markan mies, niin ajattelin että minä maksaisin matkan, niin hänen tulisi lähdettyä.
– Minä voisin maksaa elokuvat, jos sinä maksaisit reissun, sanoo Topi.
– Äärimmäisen kevytbudjettinen matka olisi Göteborgin elokuvafestivaaleille. Se on kuulemma iso tapahtuma ja siellä on mahtava valikoima.
Asperger ja kognitiivisesti hyvätasoinen autisti
Topi sai diagnoosin kuusivuotiaana: asperger ja kognitiivisesti hyvätasoinen autisti. Ala-asteella Topia kiusattiin, mutta itse oppimisesta hän piti.
– Minä rakastin oppimista hyvin paljon, Topi sanoo.
– Rakastin kaikkea loogista dataa minkä pystyin saamaan päähäni. Olin huono matematiikassa, minä en pitänyt äidinkielestä, minä vihasin ruotsia mutta jokaisesta muusta aineesta pidin hyvin paljon. Olen onnellinen että olen saavuttanut lukio-opetuksen verran tietoa maailmasta. En mennyt yliopistoon koska vihaan paperityötä.
Topi rakastaa tai vihaa, pitää hyvin paljon tai ei ollenkaan. Ehdottomuus on yksi hänen piirteistään.
– Topi on siitä mahtava, että hänen kanssaan kommunikointi on suoraviivaista, siinä ei ole mitään piilosävyjä, sanoo Sointu Borg.
– Kaikki on suoraviivaista, läpinäkyvää, rehellistä. Neurotyypillisten (ihmiset, joilla ei ole neurologista poikkeavuutta) kanssa joutuu lähisuhteissakin välillä arpomaan.
Tunteenilmaisua ja tilanteenlukutaitoa on viisilapsisessa perheessä harjoiteltu.
– Olen vihainen. Olen surullinen. Olen ärtynyt. Koen edelleen, että minulle niin kuin Topillekin on turvallista tällainen suora kommunikointi, sanoo Sointu.
– On rikkaus, että meillä on ollut erilaisuutta kotona.
Jos saisit kaikki ihmiset ymmärtämään yhden asian autismin kirjosta, mikä se olisi?
Topin ei tarvitse miettiä vastausta pitkään.
– Antakaa meille aikaa ja tilaa, Topi vastaa.
– Enemmän aikaa oppia ja kasvaa, meillä kestää enemmän aikaa olla kuin te. Emme tarvitse sitä, että työnnätte kätenne hoivaavasti kainaloomme.
Kirjolla alkaa tänään
Topi nautti suuresti maanantaina alkavan realitysarjan kuvauksista.
– Kaikella rehellisyydellä elämäni onnellisimpia päiviä koskaan, hän sanoo.
– Sain kokea uusia paikkoja, tavata ihmisiä, huomata että minulla oli käsittämättömän vähän kamerapelkoa. Ja suuri kunnia oli että kuvausryhmä sanoi isäni risottoa herkullisimmaksi risotoksi, mitä he koskaan olivat syöneet.
Topilla on suora ja kiertelemätön tunnetila myös nyt alkaneeseen julkisuuteen.
– Olen erittäin jännittynyt ja toivon että teen positiivisen vaikutuksen maailmaan, hän sanoo.
Sen Topi Borg ilman muuta tekee, sarjassa tai kasvokkain, vaikkapa tamperelaisessa kahvilassa.
Katso Topi ja Sointu Borgin vierailu maanantain 27. maaliskuuta 2023 Puoli seiskassa tästä:
Edit: Juttuun lisätty Topin lyhyt videoklippi ja linkki Puoli seiskaan ma 27.3.2023 klo 19:45
Edit: Lisätty sana kognitiivinen tarkennuksena termiin kogniitiivisesti hyvätasoinen ti 28.3.2023 klo 14:25
Lisää aiheesta:
Uusi Kirjolla-sarja Yle Areenassa