Aamulehden entisen vastaavan päätoimittajan Jussi Tuulensuun esiinnousseiden ahdistelujen selvittely jatkuu Sanoma Mediassa.
Asia nousi esiin vajaat kaksi viikkoa sitten, kun Tuulensuu käyttäytyi epäasiallisesti Tampereen yliopiston journalismin opiskelijoiden ainejärjestön Vostokin vuosijuhlissa. Ainejärjestön mukaan vuosijuhlilla vieraana ollut Tuulensuu käyttäytyi juhlan aikana useita kertoja epäsopivasti.
Tuulensuu ilmoitti jättävänsä tehtävänsä kaksi päivää Vostokin vuosijuhlien jälkeen.
Suomen Journalistiliiton ammattilehti Journalisti uutisoi viime viikolla, että Aamulehdessä epäillään Tuulensuun käyttäytyneen aikaisemminkin häiritsevästi nuoria toimittajanaisia kohtaan. Aamulehden pääluottamushenkilö Sari Sainio kertoi Journalistille, että hänellä on varma tieto yhdestä tapauksesta.
– Ennen Vostokin juhlatilaisuutta tietooni ei ollut tullut vastaavaa käytöstä, mutta juhlan jälkeen olen saanut tietooni, että vastaavanlaista käytöstä olisi ollut aiemminkin, Sainio sanoi lehdelle.
Yle tavoitti Sainion, mutta hänellä ei ollut asiasta enempää kommentoitavaa.
Sanoma jatkaa selvitystyötä
Sanoman henkilöstöjohtaja Kaisa Aalto-Luoto kertoo Ylelle, etteivät he ole saaneet uusia yhteydenottoja Tuulensuun käytökseen liittyen. Aikaisempien tapausten selvitys jatkuu.
– Hankimme luottamuksellisesti lisätietoja ja käymme asiaa läpi sen lähteen kanssa, jolta tietoa on tullut. Pyrimme saamaan tämän valmiiksi mahdollisimman nopeasti.
Aalto-Luoto kertoo, että he eivät avaa selvitystyötä tai sen sisältöä tämän tarkemmin.
– Viestimme, kun työ on valmis.