Hyppää sisältöön

Suomen suurin aurinkovoimala ei kohta enää olekaan Nurmossa – selättäjäkin on silti vielä pieni sen rinnalla, mitä suunnitellaan

Suomen tämän hetken suurimman aurinkovoimalan vuosituotanto jää kymmenykseen jättihankkeiden suunnitelluista tuotannoista. EPV Energia panostaa aurinkovoimaan Lapualla ja Laihialla.

Aurinkopaneeleja.
Arkistokuva aurinkovoimalasta Keravalla. Kuva: Susanna Pesonen / Yle
Juuso Kääriäinen

Kalajoelle valmistunut keskimäärin 11 gigawattituntia sähköä vuodessa tuottava aurinkovoimala ottaa näinä viikkoina haltuunsa Suomen suurimman käytössä olevan aurinkovoimalan tittelin.

Suomen suurin aurinkovoimala on pitkään ollut Seinäjoen Nurmossa sijaitseva noin 9 gigawattituntia vuodessa tuottava Atrian aurinkopuisto.

Kalajoen aurinkovoimalalla tehdään vielä viimeistelytöitä, joten sitä ei ole kytketty kokonaan verkkoon.

Aurinkovoimalan rakentaneen Solarigo Systems Oy:n projektipäällikkö Heidi Mattila arvioi, että tuotantoteholla mitattuna asemat vaihtuvat kahden viikon kuluessa.

Vaikka Kalajoen aurinkovoimala on nykymittakaavassa suuri, sitä huomattavasti suurempia hankkeita on Suomessa jo suunnitteilla.

EPV Energian voimala Laihian Kaakimonnevalla

Usean energiayhtiön omistama EPV Energia panostaa aurinkosähköön Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella.

Tytäryhtiö EPV Aurinkovoiman toimitusjohtaja Sami Kuitunen kertoo, että yhtiö ei ole aiemmin rakentanut teollisen mittakaavan aurinkovoimaloita, mutta sillä on käynnissä monia hankkeita.

– Aurinkoenergia on tulevaisuuden sähköntuotantomuoto Suomessa. Se millä aikataululla ja kuinka teknologia kehittyy, on vähän epäselvää. Haluamme olla pioneereja ja mukana siinä, Kuitunen sanoo.

Tuoreimpana hankkeena yhtiö kaavailee aurinkovoimalaitosta Laihian Kaakimonnevan alueelle.

Laihialle voitaisiin rakentaa peräti 140 000 aurinkopaneelin voimala noin 120 hehtaarin alueelle. Voimalan keskituotanto olisi 80 gigawattituntia vuodessa.

Lupa-asiat ovat kuitenkin vielä alkuvaiheessa.

– Olemme hakeneet kunnalta suunnittelutarveratkaisua. Saimme siitä muutaman mielipiteen ja ely-keskuksen lausunnon. Teemme niihin vastineita, Kuitunen sanoo.

Laihian kunta tehnee suunnittelutarveratkaisun tämän vuoden aikana. Se käsitellään teknisessä lautakunnassa.

Mikäli kunta antaa myönteisen suunnittelutarveratkaisun, EPV Aurinkovoima voi hakea puistolleen rakennuslupaa kahden vuoden kuluessa.

Kaakimonnevan aurinkovoimala liitetään jo rakenteilla olevaan 110 kilovoltin voimajohtoon, joka kulkee aurinkovoimala-alueen ylitse.

– Voimajohtolinjauksista on ollut kovaa keskustelua poliittisesti liittyen tuulivoimaan. Tämä ei toisi uusia voimajohtoja Laihialle tämän jo aiemmin suunnitellun voimajohdon lisäksi, Kuitunen toteaa.

Lapuan Heininnevan aurinkovoimala-alue

Laihiaa suurempi ja pidemmällä oleva hanke yhtiöllä on Lapuan Heininnevalla.

Tavoite on, että Heininnevan 90 gigawattituntia vuodessa tuottava aurinkovoimala olisi tuotannossa vuoden 2025 lopussa. Investiontipäätöstä voimalasta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

170 hehtaarin ja 200 000 paneelin aurinkovoimapuisto olisi nyt valmistuessaan kymmenisen kertaa suurempi kuin Seinäjoen Nurmon aurinkovoimala.

Muualla Suomessa suunnitellaan tätäkin huomattavasti suurempia aurinkovoimaloita.

Esimerkiksi Uuteenkaupunkiin aurinkovoimalaa rakentava IBV Suomi arvelee, että sen voimalan tuotanto voisi olla peräti 200 gigawattituntia vuodessa (Ympäristö Nyt).

EPV Aurinkovoimalla on voimassa Lapualla myös toinen suunnittelutarveratkaisu Heininnevan vieressä Kampinnevalla, mutta kantaverkon siirtokyky rajoittaa sitä. Voi olla, että Kaakimonneva menee Kampinnevan edelle.

– Heininnevan voi liittää kantaverkkoon, mutta viereisen Kampinevan liittämiseen verkkoon ei ole aikataulua. Kaakimonneva, joka on verkon eri osassa, saattaa olla aiemmin liitettävissä, toimitusjohtaja Sami Kuitunen sanoo.

Aurinkosähköhankkeita on paljon suunnitteilla, mutta sähköntuotannossa hankkeet näkyvät vasta myöhemmin.

– Murros ei tapahdu hetkessä. Tässä menee vielä yli viisi vuotta.

Suosittelemme sinulle