Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos palautti kauas mereltä harhautuneen kuutin luonnolliseen elementtiinsä perjantaiaamuna. Kuutti oli kulkeutunut pihapiiriin Pyhäjoen Ojalanpuhdossa. Merenrannasta kyseiseen pihapiiriin oli ilmateitse matkaa noin 1,5 kilometriä.
Pelastuslaitos sai asiasta hälytyksen hieman ennen kahdeksaa.
– Etenkin keväisin rannikkoalueilla nämä ovat yleisiä tehtäviä, kun emosta vieroitetut kuutit lähtevät seikkailemaan. Olen kuullut, että tämä on ihan normaalia, toteaa Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joona Meriläinen.
Meriläinen kertoo, että pihapiiriin ajautunut hyväkuntoinen kuutti otettiin kiinni, laitettiin sopivankokoiseen muovilaatikkoon ja vietiin takaisin merelle. Veteen laskettu kuutti nousi nopeasti jäälautalle, mutta pulahti pian takaisin veteen.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan viimeisen vuorokauden aikana rannikolta eri paikoista on toimitettu takaisin merelle yhteensä kolme kuuttia.
Voit keskustella aiheesta 25. maaliskuuta kello 23 saakka.