Hyppää sisältöön

Lapsiasiavaltuutettu Utahin some-laista: Kasvatusvastuuta ei voi ulkoistaa valtiolle

Utahissa on hyväksytty lait, jotka rajoittavat alaikäisten sosiaalisen median käyttöä esimerkiksi yöllä.

Nuori henkilö tutkii puhelinta.
MLL:n asiantuntija painottaa, että lasten ja nuorten kanssa kannattaa puhua muun muassa algoritmeista ja siitä, että niiden avulla voi olla tarkoitus saada käyttäjä koukuttumaan johonkin palveluun. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Varpu Kiviranta

Yhdysvalloissa Utahissa on hyväksytty lait, jotka rajoittavat merkittävästi alaikäisten sosiaalisen median käyttöä. Lait kieltävät alle 18-vuotiaita käyttämästä sosiaalista mediaa yöllä. Somen käyttö vaatii aina alaikäisen vanhempien antaman luvan. Palveluiden on lain mukaan annettava vanhemmille pääsy lasten someviesteihin.

Näin suomalaisasiantuntijat kommentoivat tapausta.

”Somejäteillä vastuu lasten suojelemisesta”

– Perheiden tilanteet ovat hyvin vaihtelevia, eikä huoltajien tule ulkoistaa kasvatusvastuutaan valtiolle asioissa, jotka kuuluvat perheen sisällä sovittaviksi, näkee lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Hän ei ole siksi kannattanut esimerkiksi yleistä kotiintuloaikaa.

Jos somen käyttö öisin on lapsen kehitystä ja terveyttä vaarantavaa, siihen tulee puuttua esimerkiksi lastensuojelun keinoin, Pekkarinen kuvailee sähköpostiviestissään.

– Ei niin, että tällainen toiminta kategorisesti kielletään kaikilta.

Vastuuta lasten suojelemisesta ja sosiaalisen median haitallisten vaikutusten vähentämisestä tulee siirtää etenkin somejättien kontolle, joilla on vastuu oman toimintansa mahdollisista haitallisista seurauksista, kyvyttömyydestä kontrolloida ikärajoja ja verkossa tapahtuvaa rikollisuutta, Pekkarinen linjaa.

”Lapsille on kerrottava algoritmien toiminnasta”

– Erillislainsäädäntö on aina viimesijainen keino, kun jotain ongelmaa ratkaistaan, muistuttaa Mannerheimin lastensuojeluliiton johtavat asiantuntija Esa Iivonen.

Ongelma on monimutkainen. Utahissa siihen on etsitty yksinkertainen ratkaisu, joka voi lisätä ongelmia, Iivonen kuvailee.

Esimerkiksi viestien suoja on perus- ja ihmisoikeuskysymys. Sosiaalinen media voi olla lapselle henkireikä ja tärkeä yhteydenpitoväline, jos hän on vaikka syrjitty luokassa. Se voi olla myös keino hakea apua, jos kotona on esimerkiksi väkivaltaa.

Kysymyksissä sosiaalisesta mediasta tarvitaan vanhempien yhteistä keskustelua, esimerkiksi vanhempainilloissa.

– Tämä on yhteisöllinen asia, tarvitaan yhteisöllistä keskustelua. Vanhempien ja lasten on puhuttava yhdessä, opettajien lasten kanssa ja lasten keskenään, Iivonen listaa.

Hänen mukaansa on keskusteltava avoimesti myös algoritmeista. Lapsille on opetettava niiden toiminnan periaatteita, kerrottava esimerkiksi siitä, että niillä voidaan pyrkiä luomaan riippuvuutta.

”Päivän kuulumisista jutellessa on kysyttävä myös some-kuulumiset”

– MLL:ssä emme kehota ratsaamaan lasten puhelimia. Vanhemman on hyvä puhua lapsen kanssa, pyytää lasta vaikka näyttämään puhelimeltaan asioita, jos jokin epäilys on herännyt, kertoo Mannerheimin lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Inka Kiuru.

Kun perheessä puhutaan päivän kuulumisista, on hyvä kysyä myös päivän some-kuulumiset: lapselta voi kysyä esimerkiksi, että kenen kanssa hän on jutellut somessa, Kiuru vinkkaa.

Lapsen kanssa kannattaa etukäteen käydä läpi, kuinka toimia mahdollisesti sosiaalisessa mediassa vastaan tulevissa tilanteissa. Mitä tehdä esimerkiksi silloin, jos joku vieras ihminen ottaa yhteyttä sosiaalisessa mediassa.

Kiellot johtavat pelkoihin. Jos lapsi vaikka pelkää, että häneltä otetaan puhelin pois, hän ei kerro, jos jotakin ikävää on tapahtunut sosiaalisessa mediassa, Kiuru antaa esimerkin.

– Lapsi jättää kertomatta häirinnästä, vaikka siksi, että samalla selviäisi, että hän on käyttänyt sosiaalista mediaa yöllä, vaikka se oli häneltä kielletty.

Ylen Aamu: Millainen on nuorten unelmien sosiaalinen media?

Lue myös:

Utahin osavaltio Yhdysvalloissa kieltää somen käytön yöaikaan alle 18-vuotiailta

Aiheuttaako sosiaalinen media masennusta? Tuore tutkimus ei havaitse yhteyttä, mutta lopullista vastausta kysymykseen ei saada

Moni vanhempi tekee somessa virheen, joka voi ajaa oikeuteen asti – näin Jenna Ahonen, 31, välttää ansan

Suosittelemme sinulle