Veera Helander teki keskiviikkona sen, minkä hän on tehnyt kymmeniä kertoja aiemmin: hän pysäköi autonsa Tampereen Ranta-Tampellassa kadunvarteen.
Alueella oli pitkään kyltti, jossa kerrottiin pysäköinnin olevan maksullista arkisin kello 8–18. Maksua ei kuitenkaan voinut todellisuudessa suorittaa edes pysäköintisovellusten avulla, joten Helander oli pysäköinyt saman kadun varteen ilmaiseksi jo noin puolentoista vuoden ajan.
Torstaina Helander huomasi, että auton pyyhkijän sulan alla lepatti valkoinen lappu. Hän oli saanut 60 euron sakon.
Keskiviikkoillan ja torstaiaamun välisenä aikana kadunvarteen oli ilmestynyt uusi liikennemerkki, jossa vaaditaan käyttämään pysäköintikiekkoa kello 8–18. Sääntö ei vielä edellisenä iltana ollut voimassa, joten Helander ei ollut asettanut parkkikiekkoa esille.
– Vähän sellaiset ärtymyksen kyyneleet tulivat opiskelijan budjetilla. Olen tietoisesti jättänyt auton aina samalla tavalla parkkiin.
Helanderin arvion mukaan myös neljää muuta parkissa ollutta autoa koristi sakkolappu.
Helanderin poikaystävä teki asiasta julkaisun Facebookiin. Sosiaalisessa mediassa kuvaa kommentoinut henkilö kertoo, että vielä torstaina kello 1.15 liikennemerkkiä ei ollut vaihdettu.
Pysäköinninvalvojan virhe
Tampereen kaupungin vastaavan pysäköinninvalvojan Sami Huringin mukaan pysäköinnintarkastaja on toiminut tässä tapauksessa virheellisesti.
– Pysäköinnintarkastaja ei ollut ymmärtänyt, että merkit olivat juuri vaihtuneet. Hän eli luulossa, että merkit ovat olleet tässä jo jonkin aikaa.
Vaikka laki ei sitä edellytä, pysäköinninvalvonnassa käytetään kohtuullisuutta asiakasta kohtaan. Jos liikennemerkki muuttuu, annetaan pysäköijille yleensä useiden päivien ajan sakkojen sijaan huomautuksia ja aikaa reagoida muutokseen.
Huringin mukaan tässä tapauksessa asianomaisten tulee tehdä korjausvaatimus.
– Ei voi olla niin, että valvontatoiminnalla ajetaan asiakas kohtuuttomaan tilanteeseen, Hurinki sanoo.
Ongelmalliseksi Hurinki näkee kuitenkin tilanteen, jossa auto on jätetty parkkiin viikkojen ajaksi. Jos pysäköintiä koskevat säännöt muuttuvat sinä aikana, voidaan jossain tapauksissa sakko antaa.
Huringin mukaan Ranta-Tampellan kadun pysäköintiä koskevaa liikennemerkkiä muutettiin, koska sillä haluttiin rajata juuri pitkäaikaispysäköintiä.
– Nyt kun käsketään käyttämään pysäköintikiekkoa, se mahdollistaa muun muassa rakennustyöntekijöiden ja asukkaiden pysäköinnin.