LAHTI. Salpausselän MM-kisoissa nähdään lauantaina mielenkiintoinen veto, kun maailmancup-kauden viimeisessä sprintissä noustaan legendaarisen Intiaanikukkulan päälle.
Yle Urheilun haastattelemat nuoremman polven suomalaishiihtäjät eivät olleet sitä koskaan nousseet kansainvälisissä sprinttikisoissa.
Esimerkiksi Lauri Vuorinen totes, että hänelle Intiaanikukkula on uusi juttu.
– Olen nähnyt vanhoja videoita. Se on aika rajua touhua, Vuorinen totesi.
Jasmi Joensuu sen sijaan aikoi vielä katsella Youtubesta pätkiä sprinteistä, joissa Intiaanikukkula on ollut mukana.
Jasmin Kähärä kuvaili rataa erikoiseksi sprinttiradaksi.
– Ensin nousutaan ja sitten lasketaan. Saa lataa aika kovaa ylös. Sitten tullaan pitkää aikaa alaspäin, Kähärä arvioi.
Intiaanikukkulalle noustaan ensiksi pitkä pätkä, jonka jälkeen on pieni ja kovavauhtinen tasanne. Sitten lasketaan kovaa vauhtia jälleen kerran.
Joensuu näkikin radan taktisena.
– Nousussa saa väsytettyä. Sen päällä on tärkeä pätkä. Hitaalla kelillä laskussa pitää latoa myös kovaa. Peesissä tullaan myös aika kovaa. ohi, jos nousussa kuluttaa liikaa voimia. Lopussa pitää olla hyvillä paikoilla, Joensuu kuvaili radan vaativuutta.
Johanna Matintalo muisteli, että Intiaanikukkula on vedetty kansainvälisissä sprinttikisoissa viimeksi vuoden 2017 MM-kisojen parisprintissä.
– On kivaa vaihtelua, että mennään Intiaanikukkula. On kisattu paljon niin sanotulla perusradalla, joten ehdottomasti kiva, että tehdään näin, Matintalo sanoi.
Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen näki myös Intiaanikukkulan sprintissä hyvänä asiana. Hänen mukaansa nousu toimii ainakin nyt kisattavalla perinteisellä hiihtotavalla. Asiantuntijan mukaan kilpailijoiden ei kannata kuitenkaan lähteä heti paukusta täysiä.
– Mäki jyrkkenee koko ajan. Nousun päällä olevalla tasanteella pitäisi myös jaksaa hiihtää kovaa. Sitten on pitkä lasku. Siihen lähtiessä pitää olla myös hyvissä asemissa. Laskussa pystyy myös menemään ohi, jos on voimaa. Alamäkeen pitäisi siis jaksaa työntää. Se kiihdyttää vauhtia entisestään, Saarinen havainnollistaa.
Rata vaatii todella paljon hiihtäjiltä.
– Siis onhan se Intiaanikukkula ihan kamala. Siinä tuntuu todella pahalle. Viimeiset 10 metriä ennen tasannetta on todella kova paikka, Saarinen kuvailee.
Oman haasteensa luo vielä J-mutka Intiaanikukkulan jälkeen.
– Siinä voi sattua ja tapahtua. Mutkassa pitää olla tarkkana. Ihmiset ovat siinä jo väsyneitä, vaikka onkin laskettu vähän aikaa alaspäin. Siinä voi tulla kolareita, Saarinen päättää.
Yle välittää Salpausselän kisat suorana kanavillaan. Suora lähetys sprinttikarsinnasta TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle Puheella kello 11.15 alkaen. Kaiken Salpausselän MM-kisoista löydät Ylen liveseurannasta täältä.