Taitoluistelun MM-kisat Ylen kanavilla 22.3–26.3. Katso Ylen urheilulähetyksien aikataulu tästä linkistä. Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelevat vapaatanssinsa lauantaina kello 7.40 Suomen aikaa. Kilpailua voi seurata suorana Yle Areenasta.
Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis lähtevät lauantain vapaatanssiin kahdeksannelta sijalta taitoluistelun MM-kisoissa Japanissa. Onnistunut rytmitanssi toi pisteet 76,97, jotka jäävät vain reilut puoli pistettä parin ennätyksestä.
Kauden viimeinen rytmitanssisuoritus ei synnyttänyt Turkkilassa ja Versluisissa riemunkiljahduksia, mutta jätti hyvät asetelmat MM-kisojen huipennukseen.
– Ehjä suoritus, sitä lähdettiin hakemaan ja siihen ollaan tyytyväisiä. Alku oli ehkä vähän varovainen, mutta parani loppua kohden. Tunnelman ja terävyyden osalta kesti päästä käyntiin, Turkkila kertoo.
Turkkila ja Versluis kertovat, että heidän suunnitelmissaan ei ollut lähteä suoritukseen varmistellen, joten olo herätti heissä ihmetystä. Viimeistelyharjoitukset sujuivat tällä viikolla mainiosti ja pari on luottanut tekemiseensä.
– Itsevarmuus ei hehkunut alusta lähtien. Loppua kohden pääsimme normaaliin fiilkseen ja aidosti näyttämään, että osataan. Ei ollut teknisesti niin tarkkaa, mutta nautittiin jokaisesta hetkestä, Versluis sanoo.
Sijoitusta on vielä varaa parantaa
Yle Urheilun selostaja Sara Honkavaara muistuttaa, että Turkkila ja Versluis eivät olleet kilpailleet EM-kisojen jälkeen lähes kahteen kuukauteen. Sekin saattoi vaikuttaa rytmitanssin ensitahteihin ja kilpailutuntumaan.
Honkavaara pitää suomalaisten tilannetta kutkuttavana. Turkkilan ja Versluisin vahvuus on kaunis ja tunteikas vapaatanssi, joka siivitti heidät tammikuussa pronssille Espoon EM-kotikisoissa.
– Turkkilalla ja Versluisilla on sen verran vahva vapaatanssi, että uskon, että he pystyvät jopa tuosta kahdeksannesta sijasta kiristämään sijan tai toisenkin, jos onnistuvat täydellisesti, Honkavaara sanoo.
Turkkila ja Versluis uskovat, että rytmitanssin loppupuolella löytynyt hyvä meininki säilyy lauantain kilpailuun asti.
– Tosi hyvillä fiiliksillä lähdetään nauttimaan vapaatanssista. Tykätään luistella sitä ohjelmaa, Turkkila kertoo.
Sekä Turkkilan ja Versluisin edellä että takana piste-erot ovat pieniä. Vapaatanssissa on niin paljon pisteitä jaossa, että sijoitukset todennäköisesti muuttuvat.
– Rytmitanssi on armoton, kun siinä on vain ne viisi elementtiä, joista pisteitä voi kerätä. Tänään askelsarjat tekivät hyvin paljon piste-eroja, Honkavaara sanoo.
Tavoitteena toinen maapaikka MM-kisoihin
Suomalaisparilla on hyvät mahdollisuudet harvinaislaatuiseen saavutukseen: sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon tietäisi Suomelle kahta edustuspaikkaa ensi vuoden MM-kisojen jäätanssiin. Turkkilan ja Versluisin tavoin Helsingin Luistelijoita edustavat Yuka Orihara ja Juho Pirinen ovat nousseet vauhdilla hyvälle kansainväliselle tasolle, joten suomalainen jäätanssi voi tällä hetkellä hyvin.
MM-kisoissa kymmenen parhaan joukkoon ovat yltäneet suomalaisista vain Susanna Rahkamo ja Petri Kokko vuosina 1990–1995. Rahkamo ja Kokko ylsivät parhaimmillaan MM-hopealle viimeisellä kaudellaan vuonna 1995. Menestysparin jätettyä kilpajäät Suomella oli kaksi edustuspaikkaa vielä vuonna 1996, mutta sittemmin edustajia on ollut vain yksi. Vuosina 2005–2011 Suomella ei ollut lainkaan edustusta MM-kisojen jäätanssissa.
– Nyt näyttää tosi hyvältä sen suhteen, että Suomi saa kaksi paria ensi vuoden MM-kisoihin. Turkkila ja Versluis ovat sen sanoneet tavoitteekseen. Vapaatanssiin lähdetään erittäin hyvästä tilanteesta tämän tavoitteen kannalta, Honkavaara kertoo.
Janna Jyrkinen, 16, sai arvokasta kokemusta
16-vuotias Janna Jyrkinen sijoittui ensimmäisissä aikuisten MM-kilpailuissa sijalle 21. Vaikka vapaaohjelma ei mennyt täysin Jyrkisen suunnitelmien mukaan, hän säilytti lyhytohjelman sijoituksensa.
– Ohjelma ei ollut mitenkään paras mihin pystyn. On ollut pitkä kausi ja tässä loppukaudesta vähän rankempaa luistella. Kuitenkin taistelin loppuun asti ja oli siellä niitä onnistumisiakin, Jyrkinen sanoi.
Jyrkinen sai kilpailusta kokonaispisteet 160,91. Omasta ennätyksestään lappeenrantalainen jäi noin 16 pistettä. Ensimmäinen kausi aikuisten sarjassa oli Jyrkisen mukaan opettavainen. EM-kisoissa tammikuussa hän ylsi hienosti seitsemänneksi.
– Oli tosi paljon isoja kisoja, joista saanut paljon kokemusta. Ensi kausi on varmaan helpompi, kun tietää minkälaista niissä on. Nyt haettiin kokemusta. Tosi hyvä kausi ja olen siitä tosi iloinen, Jyrkinen kertoi.
Ysiluokkaa käyvä Jyrkinen suunnittelee hetken hengähdystaukoa, lomailua viikon-kahden ajan.
– Lepo on nyt tärkeää, kun on ollut pitkä kausi. Olen ansainnut sen, Jyrkinen kertoo iloisena.
Myös Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen oli tyytyväinen nuoren urheilijan kehitykseen ja venymiseen tiukoissa paikoissa läpi kauden.
– Aivan erinomainen debyyttikausi seniorisarjassa ja hienosti suoriutui. Tavoitteena oli, että pääsee finaaliin, vapaaohjelmaan. Ei voi olla kuin tyytyväinen koko kauteen, Niittynen hehkuttaa huippulupausta.
Naisten yksinluistelun maailmanmestaruuden voitti toista kertaa peräkkäin Japanin Kaori Sakamoto.