LAHTI.
– Tule! Tule! Tule! Jasmi Joensuu yritti kannustaa Jasmin Kähärää Salpausselän maailmancupin parisprintin loppusuoralla.
Jasmin Kähärä kuitenkin taipui Saksan Coletta Rydzekille, joka nappasi kolmossijan parinsa Laura Gimmlerin kanssa.
Rydzek nousi hurjalla loppukirillään ohi Joensuun. Vääntö kolmossijasta oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että kummallekin kaksikolle panoksena oli uran ensimmäiset palkintokorokesijat maailmancupissa.
Rydzek myönsi Yle Urheilulle Salpausselän hiihtostadionilla, että he yllättyivät lopputuloksesta.
– Emme odottaneet tätä. Ajattelimme viimeisessä laskussa, että muut joukkueet ovat karussa. Olemme aika yllättyneitä, mutta iloisia, Rydzek kuvaili.
Kaksikko haki voimaa loppusuoralle viime viikkojen kokemuksistaan. Rydzek säväytti jo neljännellä sijallaan aiemmin tällä viikolla Tallinnan kaupunkisprintissä. Gimmler oli puolestaan neljäs Drammenin sprintissä aiemmin maaliskuussa.
Rydzek myös yritti hyödyntää vahvuuttaan tiukassa väännössä Kähärää vastaan.
– Tiedän, että olen vahva viimeisillä metreillä. Tiesin, että minun pitää antaa kaikkeni. Halusin olla vaan palkintokorokkeella, Rydzek totesi.
Millaista on voittaa Suomi heidän omalla kotikamarallaan?
– Olemme vähän pahoillamme. He ovat aika hyviä. On hyvä, että on monta ehdokasta palkintokorokkeelle. Se on aika uskomatonta lajille, Rydzek vastasi kauniisti.
Kähärälle oli iso pettymys hävitä loppukirissä. Suomi oli Ruotsin ja Norjan ykkösjoukkueiden takana.
– Hienosti hiihdimme kuitenkin siihen asti. Kun jäi noin lähelle palkintokorokesija, se harmittaa, Kähärä sanoi.
– Ennakkkospekulaatioissa moni ei varmasti odottanut kamppailua kärjen tuntumassa. Tiesimme, että olemme kuitenkin hyvässä kunnossa, Joensuu jatkoi.
Kähärä pohti, että ajatus ehkä karkasi loppusuoralla.
– Vähän Saksa pääsi yllättämään lopussa. En pystynyt pitämään hiihtoa loppuun asti kasassa, Kähärä totesi.
Kähärä ja Joensuu ovat olleet parivaljakkona maailmancupissa myös kerran aiemmin neljäntenä.
– Uskon, että meillä on ”Jaskan” kanssa edessä vielä aika monta pariviestiä. Emmeköhän ole näyttäneet, että meillä on jatkossa potentiaalia palkintokorokesijalle, Joensuu päätti.
Viimeksi suomalaisnaiset ovat olleet maailmancupin parisprinteissä palkintokorokkeella tammikuussa 2014. Silloin palkintokorokkeella olivat Mona-Liisa Malvalehto ja Aino-Kaisa Saarinen.
– Naiset tekivät kaikkensa ja tekivät kaiken oikein. He olivat hyvässä iskussa. Jäi vaan harmillinen pieni jalan mitta, mutta erinomaiset suoritukset Kähärältä ja Joensuulta, tätä nykyä Yle Urheilun asiantuntijana toimiva Saarinen hehkutti.
Aino-Kaisa Saariselta komeat kehut Joni Mäelle: ”Kauden parasta hiihtämistä”
Miehissä voiton veivät Norjan Erik Valnes ja Johannes Hösflot Kläbo. Italian Federico Pellegrino ja Francesco De Fabiani jätettiin toiseksi. Suomen ykkösjoukkue Lauri Vuorinen ja Joni Mäki oli yhdeksäs.
Vuorisella oli tuskaisa kisa.
– Toinen kierros oli itselle liikaa. Kunto on tässä. Se ei ole hyvä tällä hetkellä. Se ei ole missään vaiheessa ollut sellaista, mitä olen halunnut. Kolmannella kierroksella selkä oli vielä pahassa krampissa. Oltiin sitten latumerkkinä, Vuorinen kuvaili.
Mäellä on ollut myös vaikea kausi, mutta kahdella edelliskaudella parisprintissä arvokisamitalin napannut hiihtäjä väläytti parempaa perjantaina.
– Yllättävän hyvää kulkua siihen nähden, miten viime viikot ovat menneet. Tämä nostatti odotuksia lauantain sprinttiin. Toivottavasti perinteinen kulkisi, Mäki sanoi.
Asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen suitsutti Mäen hiihtoa.
– Joni Mäki on ollut koko päivän todella pirteä. Häneltä nähtiin rentoa ja kovaa hiihtämistä. Se tietää sprinttiin hyvää, Saarinen sanoi ja uskoi, että Mäellä on mahdollisuus yltää finaalipaikkaan lauantain sprintissä.
– Nyt Jonilta nähtiin itsevarmaa ja kauden parasta hiihtämistä. Uskon, että kotiyleisö antaa myös lisäpotkua.
Yle välittää Salpausselän kisat suorana kanavillaan. Kaiken kisoista löydät liveseurannasta täältä.