Hyppää sisältöön

Floridan kirjakielto sai jatkoa: Nyt potkut sai rehtori, jonka koulussa lapsille näytettiin ”pornografista” sisältöä

Vanhemmat syyttivät koulun johtoa siitä, että koulussa lapset altistuivat pornografiselle materiaalille. Floridassa on viime aikoina keskusteltu myös siitä, millainen kirjallisuus on sopivaa lapsille.

Michelangelon David
Kuvassa Michelangelon David-veistos. Taideteos sijaitsee Firenzessä. Kuva: All OVer Press
Elsa Osipova
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain Floridan osavaltiossa Tallahasseen kaupungissa paikallisen koulun rehtori joutui eroamaan vanhempien painostuksen seurauksena, kertovat amerikkalaismediat ja BBC.

Huolestuneiden vanhempien mukaan rehtori altisti lapsia pornografiselle materiaalille.

Jupakka sai alkunsa taidehistoriaa käsittelevästä oppitunnista, jossa opiskelijoille näytettiin italialaisen taideneron Michelangelon David-patsaan kuvaa.

Ikoninen patsas on yksi länsimaisen historian tunnetuimmista taideteoksista.

Oppitunnilla käsiteltiin lisäksi Sandro Botticellin Venuksen syntymä -maalausta.

Erään huolestuneen huoltajan mukaan materiaali oli pornografista, eikä sitä olisi saanut näyttää lapsille. Kaksi muuta vanhempaa oli sitä mieltä, että opettajan olisi pitänyt tiedottaa vanhemmille etukäteen, että oppitunnilla näytettäisiin kuvia alastomista ihmisistä.

Lopulta rehtori erosi koulun johtokunnan pyynnöstä. Hän oli ehtinyt työskennellä rehtorina alle vuoden.

Jatkoa ”kirjaroviolle”

Floridan kuvernööri, republikaanien Ron DeSantis aloitti tänä vuonna laajan opetusuudistuksen, joka näkyy jo paikallisten koulujen arjessa.

Tammikuun lopulla sadat floridalaiset koulut tyhjensivät kirjahyllynsä paniikissa. Koulut eivät halunneet joutua vaikeuksiin, kun uudet koulukirjallisuutta sääntelevät poliittiset säännöt olivat astumassa voimaan.

Niiden mukaan koulun media-asiantuntijan on käytävä kaikki lapsien saatavilla olevat kirjat läpi ja tarkastettava, ovatko ne opetusministeriön sääntöjen mukaisia.

Paikallisen koulun opettaja Brian Covey menetti työnsä jaettuaan videon koulun tyhjistä kirjahyllyistä.

Torstaina Florida päätti muuttaa opetusta koskevia lakeja osavaltiossa jälleen. Uusi lainsäädäntö kieltää julkisia kouluja opettamasta muiden muassa seksuaalikasvatusta ja sukupuoli-identiteettiin liittyviä teemoja.

Suosittelemme sinulle