Helmaripelaajien suosituin sarja Ruotsin Damallsvenskan käynnistyy tänä viikonloppuna. Ria Ölingin Rosengård ja Piteå ottivat varaslähdön kauteen perjantaina ja päätyivät 1–1-tasapelin myötä pistejakoon, kun taas muut kierroksen ottelut pelataan sunnuntaina ja maanantaina.
Uuden kauden kynnyksellä Ruotsissa on puhuttanut sarjan tilanne: pelaajilla ei nimittäin edelleenkään ole voimassa olevaa työehtosopimusta.
Ruotsin naisten kahden korkeimman sarjatason seuroja edustava Elitfotboll Dam ilmoitti marraskuun lopussa, että vuodesta 2013 voimassa ollut sopimus on neuvoteltava uusiksi. Seurojen edustajat halusivat neuvotella sopimuksesta Ruotsin suurimman ammattiliitto Unionenin kanssa, sillä sen mukaan pelaajayhdistys ”ei ole oikea ammattijärjestö”.
– Me pelaajat olemme sitä mieltä, että pelaajayhdistys on meidän edustajamme, emmekä suostu huonompiin ehtoihin, joita seurat ovat väläytelleet, Vittsjöä edustava Linda Sällström avaa Yle Urheilulle.
Seurojen ehdottaman uuden sopimuksen ehdot ovat pelaajien kannalta huonommat kuin kymmenen vuotta sitten neuvotellussa sopimuksessa.
Uudessa sopimuksessa huolta herättivät loukkaantumistilanteet. Pelaajayhdistyksen pääsihteeri Magnus Erlingmarkin mukaan loukkaantuneilla pelaajilla olisi uudessa sopimuksessa riski jäädä ilman palkkaa, jos takana on aiempi loukkaantuminen, sillä jokainen tapaus tarkasteltaisiin yksilöllisesti.
Osapuolet ilmiriidoissa
Nykyisen ”90-prosenttisen säännön” mukaan pelaajat saavat loukkaantumistilanteessa 90 prosenttia alkuperäisestä palkastaan, joista 80 prosenttia maksaa valtio ja 10 prosenttia seura. Seura haluaisi, että heidän osuutensa katettaisiin vakuutuksella, jolloin Ruotsin lakisääteisiä sosiaalivakuutusetuuksia hallinoivan Vakuutuskassan (Forsäkringskassa) olisi mahdollista päätöksellä evätä korvaukset.
– Emme me taaksepäin huonompaan suuntaan halua todellakaan mennä. Emme suostu näihin nykyisiin ehtoihin, Sällström linjaa.
Damallsvenskanin alkukierroksen alla leijui pitkään jopa lakon uhka, mutta perjantaina Rosengård ja Piteå avasivat kierroksen aikataulun mukaisesti. Molemmat joukkueet aloittivat ottelun kuitenkin mielenilmauksella ja kerääntyivät yhteiseen rinkiin.
Sällströmin mukaan myös muut avauskierroksen ottelut pelataan sovitusti.
– Pelataan nyt ainakin ensimmäinen kierros pois ja katsotaan sen jälkeen, mikä tilanne.
Pelaajayhdistys kertoi Damallsvenskan-avauksen alla, että se on valmis viemään asian oikeuteen. Myös lakko on mahdollinen myöhemmillä kierroksilla.
Seuroja edustavan työnantajajärjestö Arbetsgivaralliansenin mukaan Vakuutuskassan päätökset eivät ole seurojen vastuulla. Arbetsgivaralliansenin Johnatan Kibebe syytti Pelaajayhdistystä tiedon pimittämisestä ja valehtelusta.
– He kampanjoivat todella vahvasti, että me huonontaisimme jotain. Mutta emme me niin ole sanoneet, vaan yritämme järjestellä etuja uudelleen. Jos toinen sanoo ”kieltäydymme luopumasta mitään” on vaikea neuvotella. Meistä pelaajayhdistys ei kerro koko kuvaa, vaan antaa vain kuvan, että kaikki olisi huonompaa, mikä ei ole totta. Tiedämme, etteivät he anna totuudenmukaista kuvaa jäsenilleen, Kibebe latasi Aftonbladetille.
Seuroilla taloushaasteita
Yksi syy seurojen halukkuudelle tehdä uusi työehtosopimus on varmasti haastava taloustilanne. SVT uutisoi syksyllä, että monella Damallsvenskanin seuralla on ollut talousongelmia. Vittsjön urheilujohtaja Erika Nilsson kertoi SVT:lle, että energian- ja bensanhinnan nousun vuoksi seura oli ylittänyt näille asettamansa budjetin jo heinäkuun lopussa ja tasapainotteli kulujen kanssa. Nilssonin mukaan seura tekee vieraspelimatkansa aina mahdollisimman halvalla mutta niin, etteivät pelaajien suoritukset kärsisi.
Vittsjössä kausina 2015–2018 pelannut ja viime kaudeksi Etelä-Ruotsiin palannut Sällström kuvailee tilannetta ihan hyväksi.
– Ei rahaa tietenkään ole liikaa, mutta seurassa on aina hoidettu fiksusti asioita, eikä lähdetty törsäilemään, Sällström sanoo ja nostaa esiin ilman liigalisenssiä jääneen Eskilstunan ja takavuosien Tyresön.
Tinja-Riikka Korpelankin seura tähtäsi Mestarien liigan finaaliin ja hankki maailman parhaita pelaajia karuin seurauksin – vain kuukausi Mestarien liigan finaalin jälkeen seura oli konkurssissa. Korpela ja kumppanit saivat palkkansa palkkaturvan kautta.
Vittsjössä ei ole tälläistä, vastuullisesti käytämme rahaa. En ole kovin huolissani.
Damallsvenskanin parhaat tulevat Suomesta
Ruotsin pääsarja on vuosien ajan kuulunut naisten maajoukkuepelaajien suosituimpiin sarjoihin. Tälläkin kaudella Damallsvenskanissa nähdään lukuisia Helmareista tuttuja pelaajia, joista moni lukeutuu myös sarjan parhaimmistoon.
Viime kauden parhaana pelaajana palkittiin Linköpingin kapteeni Olga Ahtinen.
Tilastoyhtiö Playmaker Al:n mukaan sarjan kolmesta parhaasta pelaajasta peräti kaksi on suomalaista. Parhaaksi hyökkääjäksi tilastoyhtiö nosti Kristianstadia edustavan kanadalaisen olympiakultamitalisti Evelyne Viensin, joka iski sarjassa toiseksi eniten maaleja. Parhaaksi puolustajaksi tilastoyhtiö nosti Hammarbyn suomalaispuolustaja Eva Nyströmin.
Parhaaksi keskikenttäpelaajaksi tilastoyhtiö nosti Ahtisen.
– Linköping nappasi viimeisen Mestarien liigan karsintaan oikeuttavan paikan ja Olga Ahtinen on iso osa menestystä. Olga on todellakin uniikki pelaaja. Hän ei ole vain paras keskikenttäpelaaja, vaan todellakin myös sarjan paras pelaaja, Fotbollskanalenin perusteluissa sanottiin.
Ruotsissa Damallsvenskania pidetään nykyään kasvattisarjana. Parhaat ruotsalaispelurit tähtäävät Euroopan isompiin sarjoihin.
Sällström on pelannut Ruotsissa vuodesta 2008 Pariisin kolmen vuoden pätkää ja HJK:n puolivuotista lukuun ottamatta. Ruotsissa hän pelasi ensin Djurgårdenin riveissä ennen siirtoa Linköpingiin ja Vittsjöön. Vittsjöön hän palasi kaudeksi 2022.
Sällströmin mukaan Damallsvenskan on jäänyt hieman muista Euroopan sarjoista jälkeen.
– Kun muutin Ruotsiin, Damallsvenskan oli maailman paras tai toisiksi paras liiga, jossa olivat maailman huippupelaajat. Mutta sitten kun Euroopassa alettiin panostaa isommin, Ruotsi ei ehkä pystynyt siinä kilpailussa pystynyt vastaamaan. Palkat lähtivät Euroopassa nousuun, mutta on tämä silti edelleen hyvä, kilpailukykyinen sarja.
– Jos Suomesta haluaa ulkomaille lähteä, tämä on tosi hyvä ensimmäinen askel. Tänne on helppo sopeutua, asiat toimivat ja täältä pääsee sitten Eurooppaan.
Ruotsin Damallsvenskanin avauskierros 24.–27.3. Rosengård–Piteå, Brommapojkarna–Uppsala, Häcken–Djurgården, Kristianstad–Kalmar, Örebro–Linköping, Hammarby–Vittsjö, IFK Norrköping–Växjö.
Helmarit pelaa tuplamaaottelun Slovakiaa vastaan 7. ja 10. huhtikuuta. Kello 14.00 käynnistyvät ottelut nähdään Yle Areenassa.