Hyppää sisältöön

Ilkka Herola ylisti Salppurin tunnelmaa – Eero Hirvonen oli hieman eri linjoilla: ” Ehkä aika kultaa muistot”

Ilkka Herola ja Eero Hirvonen pitivät kovinta vauhtia hiihto-osuudella. Itävallan Johannes Lamparter ylsi harvinaiseen urotekoon.

Kaksi suomalaista viiden parhaan joukkoon yhdistetyssä.
Joel Sippola,
Riikka Smolander-Slotte
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdistetyn kausi on ollut suomalaisittain vaisu, mutta lauantaina Salpausselällä kokonaispanos oli mainio, kun Ilkka Herola oli neljäs ja Eero Hirvonen viides.

Herola ja Hirvonen lähtivät hiihto-osuudelle sijoilta 11 ja 13 yli puolitoista minuuttia kärjelle hävinneenä. Suomalaiskaksikko pääsi heti mukaan isoon pääryhmään, joka otti kolmannella kierroksella kiinni kolmospaikalla olleen Ranskan Laurent Muhlethalerin.

Herola pystyi viimeisellä kierroksella vastaamaan kokonaiskisan toisena olevan Norjan Jens Lurås Oftebron nykäisyyn ja taipui vasta loppusuoralla. Herolan kauden paras ja toistaiseksi ainoa palkintokorokesija on Otepään yhteislähtökisan kakkossija.

– Oli hienoa hiihtää kotiyleisön edessä. Eero teki myös hienon kisan. Lopussa jäi harmittamaan, ettei tullut kruunua.

Herolan edellinen kuukausi oli vaikea. Tällä kaudella paras hiihtovauhtikin on ollut kateissa, mutta lauantaina Herola oli päivän nopein. Hirvonen komppasi toiseksi nopeimmalla ajalla.

– En tiedä, mikä tammi-helmikuussa oli, mutta nyt hiihto tuntuu tavalliselta. On kiva kilpailla. Urheiluun kuuluu myös nihkeämmät jaksot.

Eero Hirvonen.
Eero Hirvonen onnistui mainiosti Salpausselällä. Kuva: Tomi Hänninen

Herola ja Hirvonen pääsivät nauttimaan hienosta kotiyleisöstä.

– Oli oikeasti yksi urani hienoimpia kisoja hiihtää. Oli mieletön tunnelma. Tuollaista meininkiä lisää, kiitos, Herola lähetti toiveen päätöspäivälle.

Hirvonen sivusi kauden parastaan.

– Tuntui, että viimeinen kierros meni hyvin yhtä jyrkkää kohtaa lukuun ottamatta. Tyytyväinen olen tähänkin.

Myös Hirvonen kiitteli yleisöä, mutta ei ollut varma, oliko kyse parhaimmasta Salppurin tunnelmasta hänen uransa aikana.

– Salppuri on paras niistä maailmancupkisoista, joissa pääsemmme hiihtämään. Muistelen, että täällä olisi ollut joskus kovempi meteli. En tiedä, onko aika kullannut muistot.

Kristjan Ilves.
Kristjan Ilves, Jarl Magnus Riiber ja Jens Lurås Oftebro muodostivat kauden toiseksi viimeisen kisan kärkikolmikon. Kuva: Tomi Hänninen

”Itseluottamusta pojille”

Suomen päävalmentaja Antti Kuisma oli tyytyväinen vahvasta kokonaispanoksesta.

– Tämä oli hyvä muistutus siitä, että kyllä me vielä tämän handlaamme, Kuisma muistutti.

Huomiseen kisaan ei ole luvattu parhaimpia mahdollisia olosuhteita mäkiosuudelle.

– Odotan sitä, että pääsisimme hyppäämään. Meille kuitenkin sopii kaikki olosuhteet. Luulen, että tästä tuli itseluottamusta pojille.

Kilpailun voitti MM-kisoista asti hurjassa vireessä ollut Norjan Jarl Magnus Riiber ennen mäkisosuuden voittanut Viron Kristjan Ilvestä. Virolaiselle palkintokorokesija oli uran viides.

Itävallan Johannes Lamparter pystyi varmistamaan kokonaiskisan voiton ennen sunnuntain päätöskisaa. 21-vuotiaasta urheilijasta tuli ensimmäinen yhdistetyn maailmancupin kokonaiskisan voittanut itävaltalaisurheilija sitten kauden 2000–2001 ja Felix Gottwaldin.

Samalla Lamparter katkaisi Riiberin neljä vuotta kestäneen voittoputken.

Päivitetty 20.30: Muokattu otsikkoa

Suosittelemme sinulle