Hyppää sisältöön

Lumisateet lupaavat erittäin huonoa ajokeliä Etelä- ja Keski-Suomeen maanantaina, pohjoisessa sää pysyy selkeänä alkuviikon

Sateet siirtyvät pohjoiseen päin myöhemmin viikolla, mutta sadealueista on vielä epävarmuutta, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Moottoriellä pyryttää lumi.
Liikennettä nelostiellä Oulussa 24. maaliskuuta. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva
Olli-Pekka Toivanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Sää on pysytellyt sunnuntaina nollakelin ja kahden pakkasasteen tuntumassa Etelä- ja Keski-Suomessa. Maan etelä- ja keskiosissa on pilvistä, mutta pohjoisessa aurinkoista.

– Lämpötila laskee sunnuntain vastaisena maan keski- ja pohjoisosissa 20-30 asteeseen, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Maanantaina lumisateet liikkuvat Suomen etelä- ja keskiosiin. Etelässä on Kotakorven mukaan syytä varautua erittäin huonoon ajokeliin ja huonoon ajokeliin maan keskiosissa.

Sekä maanantaina että tiistaina lumikertymät voivat olla 5–15 senttimetriä. Pohjoisessa sää pysyy selkeänä.

Saderintama pysyttelee Etelä- ja Keski-Suomen yllä ainakin tiistaihin saakka, rintama siirtyy pohjoiseen myöhemmin viikolla.

– Vielä on epävarmuutta, mille alueille lumisateet kohdistuvat, Kotakorpi kertoo.

Myös Ilmatieteen laitos varoittaa Twitterissä sunnuntai-illasta alkaen voimistuvista lumisateista ja kehottaa seuraamaan ajokelivaroituksia.

Lisätty kappale Ilmatieteen laitoksen tietojen pohjalta 26.3. kello 17.33.

Korjattu kello 16.53: Keski-Suomeen on odotettavissa huono ajokeli maanantaina, ei erittäin huono, kuten aiemmin sanottiin. Tarkennettu myös sunnuntain vastaisen yön pakkaslukemia 20-30 asteeseen.

Lue lisää:

Etelään luvassa reippaasti uutta lunta, pohjoisessa täysi talvi ja kovat yöpakkaset jatkuvat

Suosittelemme sinulle