Hyppää sisältöön

Nenäliina häiritsi Iivo Niskasen voittotaistoa – Aino-Kaisa Saariselta suora palaute suomalaistähdelle: “Todella pahoja kämmähdyksiä”

Iivo Niskasen mukaan häneltä nähtiin 20 kilometrin yhteislähtökilpailun lopuksi hitaalle miehellekin heikko suoritus. Sitä ennen kisaamista oli haitannut sukseen tarttunut paperipala.

Kläbo sivusi yhden kauden voittoennätystä, Niskanen putosi yhdeksänneksi
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

LAHTI. Nenäliina häiritsi Iivo Niskasen voittotaistoa Salpausselän maailmancupissa. Absurdilta kuulostava lause, mutta näin kävi.

Niskasella oli 20 kilometrin yhteislähtökisan toisella kierroksella tarttunut paperipala liisteriin Teivaan nousun oikeassa laidassa.

– Tökkäsi lujaa, eikä lähtenyt pois. En tiedä, mistä se oli tullut. Se oli vähän tympeää. Jäi vähän harmittamaan, Niskanen kuvaili Ylen tv-haastattelusssa.

Myöhemmin suomalaismedian edessä Niskanen täsmensi, että kyseessä oli jonkin sortin nenäliina.

– Kyllä sen tunsi. Pieni pala oli vielä maalissa kiinni, Niskanen totesi.

Samaan hengenvetoon Niskanen totesi kuitenkin, että viimeisellä kierroksella se ei enää niin paljoa vaikuttanut.

Niskanen tuli maaliin yhdeksäntenä. Seitsemän hiihtäjää tuli ohi lopussa.

– Oli se hitaalle miehellekin huono suoritus, Niskanen sanoi.

– Ei saisi tulla noin montaa miestä ohi. Sijoista kamppailu meni ketuilleen.

Iivo Niskanen katsoo suksiaan.
Iivo Niskanen joutui pettymään Lahdessa. Kuva: Lehtikuva / HEIKKI SAUKKOMAA

Yle Urheilun asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen oli samoilla linjoilla Niskasen kanssa. Hänenkin mielestään Niskaselta nähtiin taktisesti todella huonoa hiihtämistä.

– Iivolle tuli todella pahoja kämmähdyksia. Hän päästi sisäpuolelta monta urheilijaa ohi. Ei saisi tapahtua tuollaista, Saarinen sanoi Yle Puheella.

Saarisen mukaan Niskanen teki kyllä muuten kaikkensa voittotaistossa.

– Hän ei vaan saanut apuja muilta, Saarinen totesi.

Niskaselta ytimekäs toive ensi kauteen

Niskanen jätti viime viikonloppuna Falunin maailmancupin väliin flunssan takia. Hän tuli kisaan yhden laatuharjoituksen kautta.

Niskasen mukaan sunnuntaina kakkossijaan olisi ollut kaikki mahdollisuudet, jos hän olisi pysynyt kilpailun voittaneen Norjan Johannes Hösflot Kläbon kyydissä lopussa.

– Vireen puolesta oli kiva hiihtää. Flunssatauon jälkeen pystyi tekemään hyvän yrityksen. Totta kai sijoitus ei ole sitä, mitä olisin halunnut, Niskanen totesi.

Niskanen jäi tällä kaudella ilman voittoa. Sotshin olympiavoittokauden läpimurron jälkeen näin on tapahtunut vain kausilla 2016–2017 ja 2019–2020. Jälkimmäistä toki sotki koronapandemia.

Niskanen sairastui koronaan juuri ennen maailmancup-kauden avausta Rukalla. Sen jälkeen kauden avaus venyi Tour de Skille, jossa perinteisen väliaikalähtö jäi kesken 600 metrin jälkeen.

Planican MM-kisoissa Niskanen jäi kuudenneksi. Tuolloin suomalainen sätti päätöskisan taktiikkaansa.

– Sen verran muutosta voisi olla ensi kauteen, että säilyisi yhdeltä koronalta vähemmän, Niskanen heitti ytimekkään toiveen ensi kauteen.

Kläbolta kova arvio Lahdesta – kehui Niskasta avusta

Kläbo ehti tuuletella maaliviivalla ja ottaa kaiken irti kauden päätöskisasta. Norjan supertähti otti tällä kaudella peräti 20 maailmancup-voittoa. Kläbo sivuaa Therese Johaugin yhden kauden voittoennätystä.

– Jos olisi sanonut tämän ennen kauden alkua, en olisi koskaan uskonut, Kläbo totesi.

Kläbo oli tyytyväinen kauden päätöskisaan, sillä se oli norjalaiselle viides kisa seitsemään päivään.

– Tuntui todella hyvältä. Minulla oli hyvät sukset. Annoin kaikkeni viimeisellä kierroksella. En ollut tyytyväinen vauhtiin kahdella ensimmäisellä kierroksella. Yritin lisätä vauhtia viimeisellä. Välissä Iivo auttoi ja piti vauhtia kolmannella kierroksella, Kläbo totesi.

Johannes Hösflot Kläbo katsoo sprintticupin pokaalia.
Johannes Hösflot Kläbo juhli jo lauantaina pientä kristallipalloa eli sprintticupin voittoa. Kuva: Tomi Hänninen

Suomalaisittain kausi muistetaan lukuisista kaatumisista sekä maailmancupissa että MM-kisoissa. Kläbolla oli pyynnöstä tarjota yksinkertainen vinkki suomalaisille.

– Kasvoin harjoitellen paljon laskemista hiihtosuksilla. Tein sitä nuorena paljon ja harjoittelin tasapainoa. Vain harjoittelua, niinkin yksinkertaista, Kläbo totesi.

Kläbolle Lahti on ollut menestyksekäs paikka. Kläbo on kisannut Lahdessa 17 kertaa. Vain neljä kertaa hän on jäänyt ulos palkintokorokkeelta.

– Nautin Lahdesta todella paljon. On todella hienoa, että täällä on niin paljon yleisöä ympäri latuja. Tämä on varmasti yksi parhaista kilpailupaikoista koko kaudella, Kläbo kuvailee.

Miesten 20 km (p) / Yhteislähtö, Lahti

1) Johannes Hösflot Kläbo Norja 44.13,0
2) Pål Golberg Norja -5,4
3) William Poromaa Ruotsi -6,0
4) Mikael Gunnulfsen Norja -6,7
5) Simen Hegstad Krüger Norja -7,9
6) Harald Östberg Amundsen Norja -8,1
7) Didrik Tönseth Norja -8,2
8) Antoine Cyr Kanada -8,4
9) Iivo Niskanen Suomi -8,6
10) Andrew Musgrave Britannia -8,9

12) Ristomatti Hakola -29,8,
13) Perttu Hyvärinen -30,8,
15) Remi Lindholm -37,0,
16) Markus Vuorela -38,2
24) Ville Ahonen -1.34,8
25) Lauri Lepistö -1.36,9
30) Niko Anttola -1.54,5
49) Eero Rantala -3.01,1,
54) Miro Karppanen -3.41,3
56) Juuso Haarala -3.43,1
61) Joonas Sarkkinen -4.13,9

Suosittelemme sinulle