Suomalaisten miesmäkihyppääjien alakulo puhutti jo Planican MM-kisojen aikaan. Sama virsi jatkui myös kotiyleisön edessä Salpausselän maailmancupissa.
Suomessa odotukset kasvoivat viime keväänä, kun menestysvalmentajana tunnetuksi tullut Mika Kojonkoski värvättiin mäkihypyn ja yhdistetyn laijohtajaksi. Tuolloin Kojonkoski linjasi, että tavoitteena on palauttaa Suomi mäkihypyn eliittiin neljässä vuodessa.
Suomen päävalmentajana 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä valmentaneen Tommi Nikusen mukaan ensimmäinen syyttävä sormi vaisuista tuloksista osoittaa Kojonkosken suuntaan.
– Mika otettiin varmasti lajijohtajaksi juuri sen takia, että hän kertoisi menestysrepseptin muille valmentajille. Sitä odotellessa. Ensimmäisen vuoden näytöt eivät ole olleet kauhean hyvät, tätä nykyä Ylen mäkihyppyasiantuntijana toimiva Nikunen totesi Urheilustudiossa.
Kojonkosken johdolla suomalaisen mäkihypyn toimintaa on keskitetty Kuopioon ja sinne on palkattu valmentajia. Se ei ole ainakaan näkynyt vielä tuloksissa.
Janne Ahonen otti jo Planican MM-kisojen aikaan voimakkaasti kantaa, että suomalaiset eivät harjoittele tarpeeksi fysiikkaa. Ahosen mukaan fysiikka on edellytys hyville hypyille.
Hän on myös nähnyt oman poikansa ikäluokassaan huolestuttavan trendin. Mico Ahosen ikäluokassa hyppääjien testitulokset ovat heikompia 20–21-vuotiaina kuin 17–18-vuotiaina.
– Käyrät ovat kääntyneet alas, eikä tuossa iässä pitäisi olla noin. Jos treenataan vähänkään edes sinne päin, pitäisi tuloksen automaattisesti nousta. Varmaan tehdään treenejä, mutta ei oikenlaisia, Ahonen toteaa.
Tommi Nikunen on samoilla linjoilla.
– Emme syytä urheilijoita, etteivätkö he treenaisi tarpeeksi. Painopiste on ollut voimakkaasti oheisharjoituksiin. Se on väärä tapa, Nikunen toteaa.
– Fysiikka on helpoin asia laittaa kuntoon. Jokaiselle urheilijalle pystyy tekemään jalat, joilla pärjätä. Sitä ei toki vielä voi tietää, tuleeko huipulla menestyvää mäkihyppääjää. Peruskivi on kuitenkin helppo luoda.
Nikusen mukaan suomalaisessa mäkihypyssä ruvettiin katsomaan liikaa muualle, kun tulokset alkoivat heiketä. Unohdettiin oma identiteetti.
Nyt päätä on lyöty kymmenen vuotta seinään. Nikunen muistaa 2000-luvun alun, kun Suomi oli vielä maailman paras joukkue fyysisesti.
– Nyt on todella kova mietinnän paikka laji-ihmisillä, Nikunen korosti.
Päävalmentaja vaihtuu – asiantuntijoille ei tule mieleen suomalaisia vaihtoehtoja
Jotain muutoksia on ainakin pakosti edessä, sillä Janne Väätäinen ei jatka päävalmentajana. Väätäisellä on ollut raskasta, sillä hän on joutunut olemaan paljon poissa Japanisssa asuvan perheensä luota.
Kojonkoski kertoo Yle Urheilulle, että uudesta päävalmentajasta on käyty jo keskusteluja.
– Meillä on ollut useita ulkomaalaisia kontakteja. Mietimme sitten, pitääkö pitkällä aikavälillä olla kuitenkin suomalainen päävalmentaja.
Nikusen mukaan päävalmentaja määrittää suuntaa, sillä hän toimii keulakuvana ja eniten urheilijoiden kanssa arjessa.
– Minulle ei tule kuitenkaan mieleen selvää vaihtoehtoa, kuka suomalainen voisi toimia päävalmentajana, Nikunen toteaa.
Eikä tule Ahosellekaan.
Kojonkoski myönsi Lahden joukkuekilpailun jälkeen, että miesten hyppääminen ei ole ollut kokonaisuudessaan tällä kaudella kovin hyvää.
– Kaikki tekevät tietekin parhaansa. Emme ole kuitenkaan saaneet pakettia kasaan, että joku pystyisi kilpailemaan maailman huipulla, Kojonkoski totesi.
Kojonkoski halusi jälleen korostaa, että suomalaisnuoret ovat väläytelleet tällä kaudella. Vilho Palosaari voitti nuorten MM-kultaa Kanadassa. Samoissa kisoissa myös joukkuekilpailussa Suomi taisteli mestaruudesta.
Lisäksi Kojonkoski nostaa onnistujaksi elämänsä kauden naisten maailmancupissa kilpailleen Jenny Rautionahon.
Kojonkosken mukaan miesten puolella ei saatu ulos, mitä lähdettiin hakemaan, eli selkeää muutosta.
– Uskon, että olemme oikeilla jäljillä. Ehkä tämä kausi antaa tarvittavan nöyryyden ja kaikki on täysillä mukana rakentamassamme linjassa, Kojonkoski sanoo.
Mäkihypyn maailmancup huipentuu ensi viikonloppuna Planican lentomäkikilpailuihin. Yle näyttää kilpailut suorana. Planican lentomäkiviikonloppu alkaa karsinnalla torstaina kello 11.25.