Yle näyttää Huuhkajien EM-karsintaottelut suorana. Lähetys sunnuntain Pohjois-Irlanti-ottelusta alkaa klo 21 .15 TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa.
Huuhkajien EM-karsintalohkossa nähtiin sunnuntaina jättiyllätys, kun Kazakstan nousi kotikentällään 3–2-voittoon Tanskasta.
Fifan rankingin sijalta 115 löytyvä Kazakstan kukisti saman listan sijalta 18 löytyvän Tanskan viimeisen 20 minuutin aikana tekemillään osumilla.
Vielä avauspuolikkaan jälkeen näytti siltä, mihin H-lohkon ennakkosuosikki Tanska torstaina Parkenilla jäi. Huuhkajia vastaan hattutempun iskenyt Rasmus Höjlund jatkoi maalitehtailuaan ja osui avauspuolikkaalla kahdesti. Vasta 20-vuotias tanskalaiskomeetta on osunut nyt kahdessa pelaamassaan EM-karsintaottelussa viidesti.
Höjlund ei kuitenkaan varastanut otsikoita kuten Parkenilla torstaina. 70. minuutin kohdalla Kazakstanille tuomittiin rangaistuspotku, kun pallo osui kulmatilanteessa rangaistusalueella tanskalaispelaajan käteen. Bakhtiyar Zaynutdinov aloitti kotijoukkueen nousun ja kavensi pelin 1–2:een. Jonas Wind osoitti olkapäätään ja muutkin tanskalaispelaajat arvostelivat tuomiota rajusti.
Kazakstan sai kavennuksesta energiaa, ja tasoitus syntyikin 86. minuutilla. Kasper Schmeichel ei mahtanut mitään Askhat Tagybergenin upealle laukaukselle.
Tanskalaiset olivat hädin tuskin toipuneet järkytyksestä, kun Kazakstan iski voittomaalinsa. Vaihdosta vain hetkeä aiemmin sisään tullut Abat Aimbetov sai yleisön repeämään riemusta 89. minuutilla iskemällään 3–2-osumalla.
Aimbetovin juhlia laimensi hieman, että hän joutui jättämään kentän ennen loppuvihellystä. Ensimmäisen varoituksensa Aimbetov oli saanut tuuletuksestaan, kun hän riisui paidan yltään. Toisen hän sai vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja joutui jättämään kentän ennen aikojaan.
”Totaalinen fiasko!” – tanskalaismedioissa tyly reaktio
Tanskalaismediassa H-lohkon ennakkosuosikkia ei säästelty. Maan yleisradioyhtiö DR kutsui tulosta totaaliseksi fiaskoksi, iltapäivälehti Ekstrabladet puolestaan giganttiseksi fiaskoksi.
– Mikä romahdus! Noloa ja nöyryyttävää! Skandaali! Kasper Hjulmandin joukkue esiintyi katastrofaalisesti ja romahti täysin tauon jälkeen häviten Kazakstanille. Kasper Hjulmandilla on mietittävää. Tappio Kazakstania vastaan on todellakin mahalasku, Ekstabladet tylytti.
Myös tanskalainen TV2 nimitti ottelua suunnattomaksi fiaskoksi ja muistutti Kazakstanin löytyvän Fifan rankingissa lähes sata pykälää Tanskan takaa. TV2:n jalkapalloasiantuntija Morten Bruunin mukaan maajoukkuevalmentaja ei auttanut joukkuettaan paineen alla.
Politiken noteerasi sensaatiomaisen tappion ja nosti jo otsikossa esiin kahden maalin johdon menettämisen.
– Rasmus Höjlundin mahtavista maaleista huolimatta Tanskan maajoukkue kärsi yllättävimmän tappion EM-karsinnoissa, Politiken kirjoitti ja nosti ”Tanskan palanneen MM-kuntoon”.
Tanska jäi MM-kisoissa D-lohkon hännille yhdellä pisteellä. Se hävisi Ranskalle ja Australialle ja pelasi maalittoman tasapelin Tunisiaa vastaan.
Tanskan kapteeni Simon Kjär myönsi ottelun jälkeen, että esitys jätti parantamisen varaa.
– Tämä on noloa. Johtaa ensin kahdella maalilla ja hävitä sitten 2–3. En tiedä, mitä siinä tapahtui. Ainakaan esitys ei ollut tarpeeksi hyvä, Kjär sanoi TV2:lle.
Päävalmentaja Kasper Hjulmand myönsi turhautuneisuutensa.
– Meiltä puuttui luonnetta. Olen vihainen, ettemme osoittaneet sitä luonnetta, jota joukkueella pitäisi olla. En muista kokeneeni mitään tälläistä aiemmin, Hjulmand kommentoi TV2:lle ottelun jälkeen.
Jopa hyvä juttu Suomelle?
Suomen H-lohkon tilanne muuttui kimurantimmaksi: Kazakstan nousi voitolla lohkokakkoseksi ohi Tanskan ja Pohjois-Irlannin. Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja Tanska ovat kaikki kolmessa pisteessä, kun taas Suomi ja San Marino ovat lohkon hännillä pisteittä.
Yle Urheilun asiantuntijan Jonne Kunnaksen mukaan tulos voi olla Suomelle jopa hyväksi, sillä Huuhkajat voi taistella lohkon ykkössijasta.
– Tanska-pelin jälkeen mietin, että parempi, että Tanska voittaa kaikki ja selkeästi pelataan kakkospaikasta, ettei kukaan saa Tanskalta pisteitä. Mutta nyt, tämä avaa edelleen mahdollisuuksia haastaa Tanskaa, Kunnas aloitti.
– Kaksi suoraa paikkaa on jaossa. Jo torstainen kohtaaminen antoi viitteitä, että tietyt asiat paremmin tekemällä Tanska on kaadettavissa. Kazakstankin onnistui Tanskan kaatamisessa, joten kallistun siihen, että tämä oli Suomen kannalta hyvä asia.
Suomella on hyvä mahdollisuus avata pistetilinsä, kun se kohtaa Belfastissa Pohjois-Irlannin kello 21.45 alkavassa ottelussa, jota voi seurata suorana Areenassa ja TV2:ssa. Slovenia isännöi puolestaan parhaillaan San Marinoa.
Päivitys: Suomi voitti Pohjois-Irlannin 1–0. Alla sarjataulukko, josta näkyy tilanne kahden pelatun ottelun jälkeen. Karsinnat jatkuvat kesäkuussa.