Ensimmäisen kerran pianovirtuoosi Olli Mustonen vieraili isänsä kanssa Lapissa jo vuonna 1975. Ikimuistoinen matka suuntasi Tenojoen varteen ja Jäämerelle.
– Isäni kanssa lähdimme linturetkelle. Tulimme yöjunalla Rovaniemelle ja ajoimme vanhalla kuplavolkkarilla Karigasniemelle.
10-vuotias Olli-poika vaelsi isänsä kanssa viikon verran Ailigas-tunturin maastoissa ja he kävivät myös Norjan puolella, Jäämerellä.
– Se matka on jättänyt ikuisen muiston. Se oli niin suurenmoista, muistelee Olli Mustonen ensimmäistä Lapin matkaansa.
Soitto on soinut ympäri maailmaa – ja Lappia
Lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin Mustonen on Lapissa palkittuna ja maailmaa kiertäneenä pianistina, kapellimestarina ja säveltäjänä. Viime kausilla Mustonen on esiintynyt mm. Lontoon sinfoniaorkesterin ja New Yorkin filharmonikkojen solistina. Kapellimestarina hän on viime vuosina tehnyt yhteistyötä esimerkiksi lukuisten eurooppalaisten orkesterien kanssa.
Mustosen sävellystyössä ovat viime aikoina keskeisellä sijalla olleet suurimuotoiset kamarimusiikkiteokset.
Mustosen levytystuotantokin on laaja, ja niistä mainittakoon RSO:n ja kapellimestari Hannu Linnun kanssa toteutettu Prokofjevin pianokonserttojen kokonaislevytys.
1970-luvulla musiikin ihmelapseksikin kutsuttu Mustonen on myöhemmin palkittu eri yhteyksissä kuten Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla ja hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitali vuonna 2003.
Rovaniemellä Olli Mustonen on esiintynyt ensimmäistä kertaa aikanaan Rovaniemen kaupunginorkesterin kanssa.
– Se oli Lappia-talolla. Hannu Koivulan kanssa soitettiin. Kaikesta on ihanat muistot.
Yhteistyö on jatkunut Lapin Kamariorkesterin kanssa ja Mustonen on seurannut tyytyväisenä orkesterin ja Rovaniemen kehittymistä musiikkikaupunkina.
– Täällä on tapahtunut valtavia asioita. John Storgårds on minun hyvä ystäväni, rakas kollega ja hänen kanssaan on aina hirmu inspiroivaa musisoida. Ja tämä Lapin Kamariorkesteri on fantastinen orkesteri.
Vauhtiin päästyään Mustonen ei säästele kehujaan.
– Tämä sali on aivan suurenmoinen, kerta kaikkiaan. Uskon että tästä on lappilaisille iloa pitkäksi ajaksi.
Rovaniemen lisäksi muukin Lappi on tullut tutuksi vuosien aikana. Olli Mustonen on kiertänyt soittamassa ympäri Lappia.
– Olen myös jonkun verran soittanut soolokonsertteja. Muistan erityisesti parikymmentä vuotta sitten. Se oli elokuun loppua, oli poikkeuksellisen lämmintä ja valtavan rehevää. Soitin mm. Särestössä, Hetassa ja Ivalossa. Se oli kiertue, joka jäi mieleen.
Pitempi Lapin visiitti
Olli Mustonen iloitsee, että suhde on nyt virallistettu Lapin Kamariorkesterin kanssa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.
– Nyt on ihanaa, kun me Lapin Kamariorkesterin kanssa pikkuisen, miten sen nyt sanoisi, vakinaistettiin suhdetta sillä tavalla että meillä on nyt vähän säännöllisempää yhteistyötä pari kertaa vuodessa.
Tällä kertaa Mustosen soitto soi Korundissa ja myös Kuusamossa, jossa Mustosen mukaan on myös erinomainen sali.
Pianisti, kapellimestari, säveltäjä Olli Mustonen on Lapin Kamariorkesterin päävierailijana seuraavat kaksi vuotta, mutta sopimuksessa on optio myös jatkovuodelle. Luvassa on joka syksy ja kevät Olli Mustosen konserttikokonaisuus. Kokonaisuus pitää sisällään orkesterikonsertit ja soolokonsertin.
Kuuntele Olli Mustosen haastattelu ja maistiainen miehen soittotaidosta. Toimittajana on Juha Mäntykenttä.