Hyppää sisältöön

600 oppilasta sai valita, mihin aikaan he tulevat kouluun – kokeile, oletko samaa mieltä

Kajaanilaisnuorten mukaan kahdeksalta alkava koulupäivä auttaa esimerkiksi harrastuksiin ehtimisessä.

Lukiolainen Fanni Karjalaisen kello soi jo ennen kuutta, kun kouluun on ehdittävä kahdeksaksi. Koulumatka Vuolijoelta Kajaaniin kestää tunnin. Video: Timo Sihvonen / Yle
Tanja Heikkonen,
Sanna Kähkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kajaanissa yläkoululaiset saivat päättää menevätkö kouluun aamulla yhdeksäksi vai kahdeksaksi. Kyselyyn vastasi 585 oppilasta, joista 52 prosenttia oli kahdeksan aamujen kannalla.

Vastaajat kokivat, että harrastaminen, kouluun kulkeminen ja läksyjen tekeminen helpottuu, jos koulu alkaa kahdeksalta.

Lehtikankaan koulun yhdeksäsluokkalaiset Tilda Niva ja Noora Brandstaka äänestivät sen puolesta, että koulu alkaa aamukahdeksalta.

– Pääsee aikaisemmin pois koulusta, ja jos harrastaa jotain niin kerkeää käydä kotona ennen kuin pitää lähteä treeneihin, Brandstaka perustelee.

Vaikka kasin aamut saivat äänen, niin aamulla tahtoo väsyttää ja herätyskelloa saattaa helposti torkuttaa puolisen tuntia.

– Kyllä aamulla väsyttää ja siihen on tottunut, Niva sanoo.

Tilda Niva ja Noora Brandstaka Lehtikankaan koulun pihalla.
Tilda Niva ja Noora Brandstaka käyvät yhdeksättä luokkaa Kajaanin Lehtikankaan koululla. Heidän mielestään koulu voi alkaa kahdeksalta. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

”Melkein joka päivä väsyttää”

Fanni Karjalainen käy Kajaanin lukion ensimmäistä luokkaa. Koulumatka Vuolijoelta kestää noin tunnin, joten hän joutuu heräämään jo kuudelta. Silti hän suosii kahdeksan kouluaamuja.

– Minusta on mukava varsinkin täällä pohjoisessa päästä ajoissa kotiin, kun tulee talvella aikaisin pimeä.

Koulupäivän alkaminen yhdeksältä tekisi Karjalaisen arjesta vaikeaa, koska silloin koulu myös päättyisi myöhemmin ja esimerkiksi kotiin kulkeminen bussilla olisi mahdotonta.

– Neljän jälkeen ei mene enää linja-autoa.

Karjalainen ymmärtää myös myöhemmin alkavan kouluaamun puoltajia, koska joku voi tahtoa nukkua pidempään aamuisin. Hänestä ei olisi huono idea, jos koulu alkaisi yhdeksältä, mutta loppuisi siitä huolimatta aikaisemmin.

– Melkeinpä joka päivä väsyttää, kun ei kerkeä nukkua.

Myöhempi aamu siirtää nukkumaan menoa

Koulupäivien alkamisen myöhentämistä on perusteltu sillä, että nuoret saisivat nukkua enemmän.

Helsingin yliopiston Sleep and mind -tutkimusryhmän tutkijatohtori Liisa Kuulan mukaan tutkimukset eivät kuitenkaan juuri tätä tue: aluksi unta saattaa tulla lisää, mutta pitempi seuranta on osoittanut, että nuoret siirtävät nukkumaanmenoa ja univaikeudet saattavat jopa lisääntyä.

– Muutoksen pitäisi tapahtua illassa. Nuoren pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan, Kuula sanoo.

Yläkoululaiset Tilda Niva ja Noora Brandstaka menevät nukkumaan yleensä iltakymmenen jälkeen – tosin he myöntävät, että joskus valvominen saattaa venyä koulutehtävien tai levottoman olon vuoksi.

– On niin paljon kaikkia hommia. Välillä voi olla, että päässä pyörii niin paljon kaikkea, Tilda Niva kertoo.

Myös heidän mielestään kouluaamujen myöhentäminen siirtäisi nukkumaan menoa myöhemmälle.

Kuula arvioi, että kajaanilaisnuorten tahtotila aloittaa kouluaamut kahdeksalta on valtakunnallisesti poikkeava.

– Yleensä jos nuorilta kysytään, moneltako he tahtovat tulla kouluun, yleisin vastaus on yhdeksän aikoihin.

Esimerkiksi Helsingin, Turun ja Tampereen lukioissa tasan aamukahdeksalta alkavat koulupäivät ovat nykyään harvinaisuus.

Lisää: Tasan kahdeksalta alkavat kouluaamut ovat nykyään harvinaisuus – muutoksen taustalla tutkimustulokset ja opiskelijoiden toiveet

Fanni Karjalainen Kajaanin Lukion aulassa.
Fanni Karjalainen sanoo ymmärtävänsä myös niitä oppilaita, jotka kyselyssä kannattivat koulupäivän alkamista vasta yhdeksältä. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Tärkeintä on säännöllisyys

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan kouluaamujen alkamisaikoja on tutkittu kansainvälisesti parinkymmenen vuoden ajan.

Alkuperäiset tutkimukset tehtiin Yhdysvalloissa. Tutkimuksissa havaittiin, että kun koulupäivä alkoi esimerkiksi puoli yhdeksältä eikä ennen kahdeksaa, kouluissa ei ollut niin levotonta.

Suomenkin olosuhteisiin sovellettuna koulupäivän aloitus sopisi Partosesta kello kahdeksan ja yhdeksän väliin.

– Kunhan siinä on säännöllisyys, eikä niin että jonain aamuna koulua alkaa kahdeksalta ja joinain kymmeneltä.

Vaihtelu vaikeuttaa vapaa-ajan viettämistä ja nukkuminen kärsii herkästi aikataulujen vaihtelusta.

Tutkijatohtori Liisa Kuula muistuttaa, että vuorokausirytmit ovat yksilöllisiä ja ne on otettava huomioon tehdessä suosituksia ja aikatauluja.

– Niin kauan kun enemmistö on tyytyväinen, ollaan oikealla tiellä.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella koulujen alkamisesta Yle Tunnuksella keskiviikkoon 29.3. kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle