Hyppää sisältöön

Ben Zyskowiczin pahoinpitelystä epäilty päästetty vapaaksi, poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista muun muassa kuulustelemalla lisää todistajia. Poliisi on ollut yhteydessä myös Zyskowicziin.

Mies hyökkää Ben Zyskowiczin kimppuun Itäkeskuksessa.
Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) kimppuun hyökättiin viime lauantaina, kun hän oli tekemässä vaalikampanjaa Helsingin Itäkeskuksessa. Kuva: Lukijan kuva
STT,
Tuulia Thynell,
Rosa Lehtokari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) pahoinpitelystä epäilty 38-vuotias mies on päästetty vapaaksi tänään maanantaina, Helsingin poliisi tiedottaa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja ja syyttäjä eivät nähneet edellytyksiä vangitsemisvaatimukselle.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista muun muassa kuulustelemalla lisää todistajia. Poliisi on ollut yhteydessä myös Zyskowicziin, kerrotaan tiedotteessa. Asiasta ei tiedoteta toistaiseksi enempää.

Poliisi: Teon taustalla ei suunnitelmallisuutta

Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoi aiemmin, että miehen mukaan hänen tunteensa kuumenivat tilanteessa ja oli sattumaa, että hän osui paikalle ja että tilanteessa kävi miten kävi.

Lehtosen mukaan epäilty on kertonut, että tunteiden kuumenemista edelsi jonkinlainen sanailu.

– Epäilty on pääpiirteittäin myöntänyt tapahtumat ihan oikeiksi, että näin pääsi käymään, Lehtonen kertoi Ylelle.

Tutkinnanjohtaja ei ota kantaa siihen, onko tapauksessa viharikoksen piirteitä.

Zyskowiczille naarmuja käsiin ja polviin

Zyskowicz joutui hyökkäyksen kohteeksi lauantaina Helsingin Itäkeskuksessa ennen puoltapäivää.

Ben Zyskowicz kertoi tapahtumista tuoreeltaan lauantaina Ylelle. Hän kertoi odottaneensa metroa Vuosaareen laiturilla kahden vaalitiimiinsä kuuluvan henkilön kanssa, kun vuonna 1984 syntynyt, hyvin aggressiivisesti käyttäytynyt mies tuli Zyskowiczin lähietäisyydelle.

– Mies rupesi huutamaan Natosta, kuinka hän haluaisi tappaa minut ja työntää metron alle, joka oli selkäni takana. Sen jälkeen hän löi kädellä naamaani, siinä ei tapahtunut mitään pahempaa, Zyskowicz kertoi.

Mies ei vaikuttanut Zyskowiczin mukaan henkisesti epävakaalta tai päihtyneeltä.

Tämän jälkeen mies poistui laiturilta ja Zyskowicz lähti seuraamaan tätä silminnäkijöiden kanssa. Zyskowiczin vaalitiimiin kuuluneet henkilöt kuvasivat tilannetta.

– Huusin ihmisille, että ottakaa miehestä kuvia, koska luulin siinä vaiheessa, että hän pääsisi karkuun, Zyskowicz kertoo.

Ulkona mies jatkoi Zyskowiczin solvaamista juutalaisuudesta. Jossain kohtaa mies juoksi Zyskowiczin kiinni ja kamppasi tämän maahan, minkä jälkeen mies perääntyi.

Vartijat ottivat miehen tämän jälkeen kiinni, ja poliisi otti miehen haltuunsa. Zyskowicz naarmutti kaatumisen yhteydessä kämmenensä verille ja sai myös naarmuja polviinsa.

Lisätty tieto epäillyn vapauttamisesta ja muokattu otsikkoa 27.3. kello 16.28.

Suosittelemme sinulle