Hyppää sisältöön

Hyvin toiminut työaikapankki lakkasi toimimasta Pirkanmaalla hyvinvointialueen aloittaessa, nyt työntekijät vaativat sitä takaisin

Hyvinvointialueen henkilöstön vetoomuksessa työaikapankin puolesta on jo liki tuhat nimeä. Johto ei tyrmää ajatusta, mutta muiden kiireiden vuoksi pankki voisi aloittaa aikaisintaan syksyllä.

Tays:n sisäaula
Pirkanmaan hyvinvointialue pyrkii palauttamaan työaikapankin henkilöstölleen, kun yhdistymiskiireet helpottavat. Kuvassa Tampereen yliopistollisen sairaalan sisäaulaa. Kuva: Marjut Suomi / Yle
Kai Pohjanen

Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät penäävät hyväksi koettua työaikapankkia takaisin.

Pankki oli käytössä sairaanhoitopiirissä vielä viime vuonna. Kun hyvinvointialueet starttasivat vuodenvaihteessa, työaikapankki oli vain hailakkaa historiaa.

Työntekijäjärjestöt odottivat neuvotteluja sopimuksen jatkosta jo syksyllä, mutta niitä ei ole vieläkään aloitettu.

– Me olemme pyytäneet neuvottelujen käynnistämistä, mutta työnantaja on kiireisiin vedoten todennut, että asia ei ole vielä ajankohtainen, kertoo Tehyn pirkanmaalainen pääluottamusmies Atte Tahvola.

Tehyn pääluottamusmies Atte Tahvola Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Pääluottamusmies Atte Tahvola pitää vetoomuksen allekirjoittaneiden määrää merkittävänä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Hän korostaa työaikapankin olevan niin merkittävä työhyvinvointi- ja vetovoimatekijä, että se auttaisi myös Pirkanmaan hoitoalalla jylläävän hoitajapulan taklaamisessa.

Vetoomuksessa jo liki tuhat nimeä

Nettisivustolla olevan vetoomuksen työaikapankin palauttamiseksi on allekirjoittanut jo lähes tuhat Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijää.

Vetoomuksen on pannut merkille myös hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Taina Niiranen.

Työaikapankki ei ole ollut käytössä kaikilla hyvinvointialueille siirtyneillä työpaikoilla, ja sen laajentaminen koskemaan koko Pirkanmaata on suuri savotta. Pankin käyttöönotto on viivästynyt myös järjestelmien yhteensovittamisen vuoksi.

– Me linjasimme jo valmisteluvaiheessa, että työaikapankki ei ole mitenkään poissuljettu vaihtoehto. Mahdollinen työaikapankin rakentamisen aloitus menee kaikkien muiden kiireiden takia vähintään vuoden loppupuolelle, Niiranen kertoo.

Viime vuonna Pirkanmaan sairaanhoitopiirin jaksotyöntekijöistä noin 40 prosenttia kuului työaikapankin palveluiden piiriin. Siihen nähden tuhannen allekirjoituksen määrä on merkittävä.

Työnantajalle tuo lisätöitä

Työnantajan näkökulmasta työaikapankki ei ole välttämättä ideaali. Pankissa yli- tai lisätyöstä kertyvä ansio säästetään vapaaksi, eikä sitä oteta rahana. Niinpä työnantaja joutuu mahdollisesti palkkaamaan sijaisen ansaittua vapaansa viettävän työntekijän tilalle.

– Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa työaikapankki on oiva väline ja työntekijän näkökulmasta tämä on varmasti vetovoimatekijä, Taina Niiranen sanoo.

Taina Niiranen
Henkilöstöjohtaja Taina Niirasen mukaan .Pirkanmaalla tulee pohdittavaksi myös se, onko työaikapankki käytössä laajasti kaikilla henkilöstöryhmillä vai vain tietyillä henkilöstöryhmillä Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Työntekijäjärjestöt ovat saaneet kosolti yhteydenottoja jäseniltään työaikapankin puuttumisen johdosta.

– Hämmennystä herättää se, että eletään vuotta 2023 ja jollain työnantajalla ei vielä ole käytössä työaikapankkia, pääluottamusmies Atte Tahvola summaa.

Suosittelemme sinulle