Hyppää sisältöön

Soittokierros paljastaa, että yrittäjät hyötyvät ruokapalvelun muutoksesta – Lea Huttunen, 93, haluaa ateriat omalta kylältä

Yle kysyi pohjoissavolaisilta yrittäjiltä, kuinka ateriapalvelun muutos vaikuttaa heidän tilausmääriinsä. Aikaisemmin kunnat järjestivät iäkkäiden ruokapalvelun.

Lähihoitaja Suvi Sinkkonen jakaa ruokaa ryhmäkodin asukkaille Pohjois-Savon Vesannolla.
Marianne Mattila

Pohjois-Savossa varsinkin pikkukuntien kotiruokapalvelua pyörittävät ravintolayrittäjät ovat saaneet vuoden alussa uusia asiakkaita. Taustalla on muutos, joka tapahtui vuoden alussa. Tuolloin ateriapalvelun järjestäminen siirtyi hyvinvointialueen vastuulle.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella yksi palvelun tuottajista on Servica. Kerroimme tammikuussa, kuinka muutos vaikutti rautalampisen pariskunnan ja heidän omaistensa elämään.

Ikääntyneiden kotihoidon ruokapalvelun piiriin pääsee kotihoidon kautta. Ateriat voi tilata joko Servican keittiöstä tai paikalliselta yrittäjältä. Tuolloin eroa on aterian hinnassa ja siinä, kuinka usein se toimitetaan viikon aikana.

Yrittäjät ovat palkanneet uusia työntekijöitä

Soittokierros vajaalle kymmenelle yrittäjälle Pohjois-Savossa paljastaa eniten uusia asiakkaita saaneen yrittäjän toimivan Rautalammilla. Ravintola Hetken asiakasmäärä on kasvanut lähes 40:llä vuoden alkupuolella.

– He ovat vaihtaneet meille Servicalta tai muualta, kertoo yrittäjä Titta Tarvainen.

Tilausten kasvun myötä Tarvainen on palkannut yhden kokoaikaisen työntekijän lisää.

Naapurikunnassa Vesannon Tuvan yrittäjä Saga Mokkila on palkannut keittöön yhden osa-aikaisen ihmisen töihin uusien tilauksien myötä. Mokkila saa merkittävää apua lähipiiristä, kun isä Esko Huttunen hoitaa ateriakuljetukset.

Yksi uusista paikoista on kahdeksan vanhuksen ryhmäkoti Vesannon keskustassa. Asukkaat odottavat valmiina lounasta yhteisessä ruokailutilassa.

– Lämmintä ruokaa mummuille, Huttunen huikkaa tullessaan.

Hoitajat annostelevat ja tarjoilevat ateriat pöytiin.

Lautasella annos ruokaa.
Ryhmäkodin lounaalla oli kuvauspäivänä tarjolla perunamuusia, kalamurekepihvejä, tuoresalaattia ja kermaviilikastike. Lisäksi tarjolla oli leipää ja jälkiruokaa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Asukkaat päättivät ottaa ruoat paikalliselta yrittäjältä siinä vaiheessa, kun selvisi, että Servican ateriat tuotaisiin sinne Pielaveden keittiöstä kolmesti viikossa. Vesannon Tupaa ehdotti 93-vuotias Lea Huttunen. Lea ja Esko Huttunen eivät ole sukua toisilleen.

– Olen käynyt siellä syömässä kauempaa tulevien vieraiden kanssa ja ruoka on ollut maukasta, Huttunen kertoo.

Ruokailun merkitys on asukkaille suuri, vaikka lautasta ei välttämättä syödä tyhjäksi. Aterioinnin yhteydessä vaihdetaan myös kuulumisia.

– Juttelemme siitä, mitä itse kullekin on tapahtunut ja säästä. Jos joku on hävinnyt joukosta, selvitämme missä hän on, Huttunen kertoo.

Servican asiakkaat ovat tyytyväisiä, kertoo kysely

Servica teki alkuvuodesta kyselyn, johon vastasi lähes parisataa sen asiakasta. He antoivat palvelulle erittäin hyvän arvosanan (siirryt Servican verkkosivuille).

Ateriat ovat olleet maistuvia ja monipuolisia. Harva valitti kolme kertaa viikossa tapahtuvista kylmäkuljetuksista.

Iäkäs nainen punainen liivi päällä huoneessaan.
Lea Huttuselle ruokailu on myös energian tankkausta, jotta jaksaa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Alueen yrittäjistä Lapinlahdella PR Lounasta pyörittävä Päivi Rahkola suunnittelee uuden keittiön rakennuttamista. Viime vuosina kasvanut yritys on saanut myös uusia asiakkaita alkuvuoden aikana. Rahkola ostaa kuljetuspalvelun ja yhden työntekijän muutaman tunnin ajaksi päivässä. Ruoat toimitetaan koteihin kolme kertaa viikossa. Yritystoiminta lähti liikkeelle omasta kotikeittiöstä.

– Ikäihmiset tarvitsevat maistuvaa terveellistä ruokaa ja palvelua. Osa on valmis maksamaan siitä, Rahkola kertoo.

Kaikki pienempien kuntien yrittäjät eivät ole kuitenkaan huomanneet tilausten määrässä kasvua. Näin on esimerkiksi Suonenjoella, Pielavedellä ja Vieremällä.

Osa kunnista on ulkoistanut ateriapalvelun yrityksille ennen hyvinvointialueen aloittamista.

Suosittelemme sinulle