Keskustan kansanedustajaa ja eduskuntavaaliehdokasta Joonas Könttää on tönitty maanantaina Jyväskylän keskustan kävelykadulla.
Könttä kertoo asiasta Twitter-tilillään.
– Kävelykadulla kampanjoidessani mies soitti suutaan ja sen jälkeen alkoi tönimään. Tilanne oli onneksi ohi nopeasti, kertoo Könttä Ylelle.
Köntän mukaan he kävivät tönijän kanssa intensiivisen ”tuijotuskilpailun” ja sen jälkeen mies poistui paikalta.
– Sokoksen kiinteistön vartija näki tilanteen ja soitti poliisin paikalle. Poliisi vei miehen mukanaan, sanoo Könttä.
Könttä kertoo tapauksen olleen ensimmäinen kerta, kun häneen on käyty fyysisesti kiinni.
– En kokenut uhkaa, mutta en ole aiemmin kokenut vastaavaa. Tämä ei ole hyvä signaali, että näin toimitaan. Vihapuhetta olen saanut sosiaalisessa mediassa ja sähköpostitse, siihen olen tottunut.
Könttä kertoo, ettei ole pohtinut rikosilmoituksen tekemistä.
– Poliisi haki miehen paikalta, se riittää minulle, kertoo Könttä.