Rasvaton maito on pahaa pluttanaa, tonkanpesuvettä. Näin voi tiivistää kärjekkäimmät kommentit sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun Turun kaupunki kertoi alkavansa tarjota rasvatonta luomumaitoa kouluissa ja päiväkodeissa.
Yle Turun Facebook-seinälle tuli kymmenittäin kommentteja, joissa takerruttiin nimenomaan koulumaidon rasvattomuuteen. Se ei kuitenkaan ollut kaupungin tiedotteen olennaisin sisältö.
– Luomu on uusi asia. Rasvatonta maitoa on tarjottu jo vuosikaudet, eli se ei ole uusi asia, oikoo Turun ruokapalvelupäällikkö Maarit Ketola.
Hänen mukaansa tarjolla on rasvatonta maitoa ja piimää, koska niin suosituksissa sanotaan.
Rasvattoman maidon tarjoamista suositellaan esimerkiksi valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokailusuosituksessa, joka on julkaistu vuonna 2017.
Ketolalla on rauhoittavia sanoja heille, joiden mielestä rasvaton maito ei ole maitoa ollenkaan.
– Ei ole mitään huolta. Kun puhutaan pienestä lapsesta ja siirrytään rintamaidosta perusmaitoon, on ihan suositeltua aloittaa rasvattomasta maidosta. Maidon rasva on kuitenkin kovaa rasvaa.
Tarjolla myös kaurajuomaa
Turku aloitti luomumaidon tarjoamisen kouluissa ja päiväkodeissa siksi, että kaupunki haluaa edistää kestävää kehitystä. Tarjottava luomumaito on D-vitaminoitua.
– Jos ajatellaan päiväkoti- ja kouluruokailua, leivän päällä on margariinia. Ruoanlaitossa on rypsiöljyä, ja on salaatinkastiketta. Varmasti rasvaa saa. Maito ei ole suinkaan pullonkaula rasva-asiassa, ruokapalvelupäällikkö Maarit Ketola vakuuttaa.
Verkkokiistely ruokajuomista saanee silti jatkua. Ketola kertoo, että samassa yhteydessä luomuun siirtymisen kanssa Turku otti valikoimiinsa kaurajuoman.
– Myös se on uusi asia. Kulutustottumukset ovat muuttuneet, ja kaurajuomaa käytetään itse asiassa melko paljon ruokajuomana maidon sijaan.
Jutusta korjattu nimivirhe 28.3. kello 10.16. Ruokapalvelupäällikön sukunimi on Ketola, ei Ketonen.