Hyppää sisältöön

Lapsiasiavaltuutettu: Keskustelu lasten ja nuorten mielenterveydestä painottuu liikaa lääkintään turvallisen arjen sijaan

Jos arjen peruspalikat horjuvat, lapsen olo ei lääkkeillä parane, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen Viimeinen sana -ohjelmassa.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen penää konkreettisia ratkaisuja lasten mielenterveyskriisiin.
STT

Suomessa lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista puhutaan liian diagnoosi- ja lääkintäkeskeisesti, katsoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Tiistaina julkaistavassa lapsiasiavaltuutetun viime vuoden vuosikertomuksessa yhteiskunnallisen keskustelun kuvaillaan usein jumiutuvan väittelyyn ongelmien taustoista ja käytettävistä käsitteistä.

Pekkarinen kertoo STT:lle, että ilmiö näkyy esimerkiksi erilaisista neuroepätyypillisyyden aiheuttamista ongelmista keskusteltaessa, kun puhe keskittyy konkretian sijaan siihen, millaisia käsitteitä voidaan käyttää.

– Silloin usein unohtuu arki. On ihan sama, minkälaisen diagnoosin tai ongelmavyyhdin vuoksi lapsen käytös on ympäristön kannalta haastavaa, kun pitäisi keskittyä siihen, miten ympäristöä voidaan muokata sellaiseksi, että lapsi pystyy toimimaan, ja miten tukea lasta elämään hyvää elämää haastavassakin ympäristössä.

Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa penätään konkreettisia ratkaisuja lasten mielenterveyskriisiin. Samoin kuin joulukuussa julkaistussa Lapsibarometrissä, myös vuosikertomuksessa teemana on lasten ja nuorten turvallisuus.

Pekkarinen sanoo, että vaikka lasten kohtaamisissa ja Lapsibarometrissä Ukrainan sota ei noussut erityisesti esiin, olisi rohkeaa väittää, ettei sillä olisi vaikutusta lasten ja nuorten turvallisuuden tunteeseen. Sota ja sen seurannaisvaikutukset tuntuvat taloudellisena epävarmuutena ja aikuisten huolena. Esimerkiksi inflaatio sekä korkojen ja energian hinnan nousu ovat muuttaneet monien perheiden taloudellista tilannetta.

Pekkarinen sanoo aiempien selvitysten osoittaneen, että lapset ovat hyvin tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta. Nyt monissa kodeissa on laskettu huonelämpötilaa, jätetty harrastuksia kesken tai rajoitettu suihkussa käymistä.

Ratkaisut tilanteeseen löytyvät Pekkarisen mielestä tasapainoisesta ja turvallisesta arjesta. Hän katsoo, että tavanomaisia, ihmisen elämään kuuluvia tunteita, kuten surua ja vihaa, on ryhdytty diagnosoimaan ja medikalisoimaan, vaikka tärkeintä olisi oppia tunnetaitoja ja kommunikointia.

– Turvallinen arki, joka toistuu melko rutiininomaisena ja jossa huolehditaan perustarpeista, hellyydestä ja läheisyydestä, tukee paljon paremmin kuin terapia tai lääkkeet. Jos nämä asiat puuttuvat, on ihan sama, kuinka paljon lapseen tuutataan lääkkeitä.

Suosittelemme sinulle