Kannuksen kaupunginhallitus käsitteli tiistaina kuntalaisaloitetta, jossa vaadittiin toimia energiayhtiö Korpelan Voiman hallinnon uudistamiseksi.
Kaupunginhallitus merkitsi aloitteen tiedoksi ja kirjasi, että kaupunginhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Anja Törmän mukaan se tarkoittaa esimerkiksi kaupungin edustajien evästämistä kulloisenkin yhtymävaltuuston kokouksen asioihin. Tässä tapauksessa tiedoksi merkitsemisen lisäksi muita toimenpiteitä ei päätetty tehdä.
Yksityishenkilön jättämässä aloitteessa vaadittiin, että kaupunginhallituksen pitäisi puuttua kohuissa ryvettyneen kuntayhtymä Korpelan Voiman toimintaan kovalla kädellä.
Aloitteen tekijä esitti, että tilapäisen valiokunnan pitäisi selvittää kuntayhtymän johtajan irtisanomista tai siirtämistä muihin tehtäviin. Hänen mukaansa yhtymävaltuutettujen pitäisi tehdä ehdotus asiasta yhtymävaltuustolle.
Aloitteessa vaadittiin myös, että kaupunki ryhtyisi toimiin, joilla kuntayhtymän johtaminen ja toiminta saataisiin lainmukaiseksi.
Kuntayhtymä Korpelan Voiman hallintoasiat ovat kirvoittaneet parin viime vuoden aikana useita valituksia hallinto-oikeuteen.
Viimeksi syksyllä hallinto-oikeus linjasi, että Korpelan Voiman yhtymäkokouksen vuonna 2020 valitsema uusi yhtymähallitus oli valittu väärällä tavalla ja sitä edeltänyt yhtymähallituksen erottaminen oli laiton.
Lisäksi tasa-arvovaltuutettu lausui viime vuoden lopulla, että yhtymävaltuuston kokoonpano on tasa-arvolain vastainen.
Lue myös: Oikeus keskeytti Korpelan Voiman taloudelle tärkeän takauspäätöksen täytäntöönpanon
Korpelan Voiman kuntayhtymään kuuluu seitsemän jäsenkuntaa. Kannuksen lisäksi siihen kuuluvat Halsua, Kalajoki, Kaustinen, Lestijärvi, Sievi ja Toholampi. Ne päättävät edustajien valinnasta yhtymävaltuustoon ja -hallitukseen.