Tamperelainen innovaatio helpottaa defibrillaattorin eli sydäniskurin löytymistä. Tampereen kolmella torilla sijaitsevat sydäniskurit pitävät nyt hätätilanteessa ääntä ja niihin tulee vilkkuva valo, jolloin laitteet löytyvät nykyistä helpommin.
Teknologian on kehittänyt tamperelainen yritys Insta.
Ensihoidon kenttäjohtaja Teemu Knuutila Pirkanmaan hyvinvointialueelta sanoo, että uusi teknologia tulee tarpeeseen.
– Meidän tietojemme mukaan tämä on ensimmäinen Euroopassa.
Tampereen Laukontorilla, Keskustorilla ja Tammelantorilla sijaitsevat laitteet voidaan asettaa etänä kenttäjohdosta hälytystilaan.
– Laite rupeaa pitämään hyvin havaittavaa korkeaa hälytysääntä. Lisäksi kaapissa alkaa vilkkua valo. Auttavat ihmiset torilla havaitsevat näin helposti sydäniskurin, Knuutila sanoo.
Voi pelastaa hengen
Talvella torit ovat rauhallisia, joten laitteita ei ole vielä tarvittu. Keväällä ja kesällä tarve on toinen.
– Kun elottomuus iskee, jokainen minuutti ja oikeastaan jokainen sekunti on tärkeä. Mitä nopeammin sydäniskuri saadaan asennettua, sen parempi potilaalle, Knuutila sanoo.
Sydäniskuri neuvoo ja sitä pystyy maallikko käyttämään.
– Kun virrat kytketään päälle, laite opastaa rauhallisesti. Mitään potilasta vaarantavaa virhettä ei pysty tekemään laitteella. Kuuntelee vain neuvoja.
Innovaatiota on tarkoitus laajentaa myös muualle. Esimerkiksi kauppakeskuksissa voi olla vaikea löytää sydäniskuria hätätilanteessa.
Tampereella teknologia on lisännyt turvallisuutta
Tampereella ensihoito on muutenkin käyttänyt uutta teknologiaa. Tampereella on 300 kaupunkikameraa, jotka auttavat tilannekuvan saamisessa.
– Ensihoito käytti jääkiekon MM-kisoissa ja sen jälkeen kaupunkikameroita, joihin on lisätty tekoälyä.
Jos ihminen esimerkiksi kaatuu kadulle, eikä tietyssä ajassa nouse ylös, kamera voi tehdä hälytyksen.
– Voimme tarkastaa kameralta, tarvitseeko henkilö ensihoitoa, Knuutila kertoo.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 29.3. kello 23:een saakka.