Hyppää sisältöön

Metsähallitus ihmettelee, kuka vei yhden männyn Oulangan kansallispuiston taukopaikalta

Mänty kuljetettiin pois kansallispuistosta. Metsähallituksessa hämmästellään, miten kukaan voi tarvita yhtä puun runkoa ja miksi se piti hakea kansallispuistosta.

Oulangalla kaadetun männyn jätökset.
Oulangan kansallispuistosta kaadettiin mänty luvatta ja kuljetettiin pois. Kuva: Metsähallitus
Ensio Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa on tehty viime viikonloppuna ilkivaltaa. Puiston eteläosassa sijaitsevan Jussinkämpän pihapiirissä on kaadettu luvatta iso mänty. Pitkän männyn runko on kuljetettu pois paikalta ja latvus on jätetty puun sahauspaikalle.

– Kyllä tämä vetää sanattomaksi, kun emme tiedä tekijän motiivia. Olisi kiva, jos puun hakija ottaisi yhteyttä niin paljastuisi meille kaikille tämä mysteeri, että miksi sieltä on haettu yksi puu mukaan, Metsähallituksen erätarkastaja Jani Suua toteaa.

Autiotupa Jussinkämppä on Oulangan erämaaladun ja Karhunkierros-vaellusreitin varrella.

Kansallispuistossa kasvavia puita ei saa kaataa eikä puiden tai pensaiden oksia saa katkoa.

Poikkeuksena on, että maapuuta ja vähäarvoista puuta ja risuja saa käyttää tulentekoon Oulangan kansallispuistoon vuonna 1981 liitetyssä aapaosassa sekä Kitkanniemen alueella metsästyksen yhteydessä, Metsähallituksesta muistutetaan.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme sinulle